Selaa kokoelmia · Avoin Kalevala

Siirry pääsisältöön

Luominen ja Väinämöisen syntymä

Ensimmäinen runo Runo alotteleikse vv. 1–102. Ilman impi laskeutuu mereen, jossa tuulelta ja vedeltä raskautettuna tekeytyy veden emoksi 103–176. Sotka laittaa pesänsä ja munii veden emosen polvelle 177–212. Munat vierivät pesästä, särkyvät palasiksi ja palaset muodostuvat maaksi, taivaaksi, auringoksi, kuuksi ja pilviksi 313–244. Veden emonen luopi niemiä, lahtia ja muita rantoja, syviä ja mataloita paikkoja mereen 245–280. Wäinämöinen syntyy veden emosesta ja ajelehtaa kauan aalloilla, kunnes viimein pysähtyy maarannalle 281–344.
Toinen runo Wäinämöinen nousee puuttomalle maalle ja saattaa Sampsa Pellervoisen puita kylvämään 1—42. Tammi ensimmällään ei taimi, mutta uudelleen kylvettynä nousee ja leveää yli koko maan ja estää lehvillänsä sekä kuun että auringon näkymästä 43—110. Pieni mies nousee merestä ja kaataa tammen; kuu ja päivä pääsevät taas näkyviin 111-222. Linnut laulavat puissa, ruohot, kukat ja marjat kasvavat maassa; ainoastaan ohran kasvua ei löydy vielä 223—236. Wäinämöinen löytää muutamia ohran siemeniä rannan hiekalta, kaataa kasken ja jättää yhden koivun lintujen istua kasvamaan 237—262. Kotka mielihyvissänsä siitä, että häntä varten oli puu seisomaan jätetty, iskee tulta Wäinämöiselle, jolla saa kaskensa poltetuksi 263—284. Wäinämöinen kylvää ohran, rukoilee kasvuonnea ja toivottaa tuleviksin ajoiksi menestystä 285—376.

Aino-runo Kalevalassa

Kolmas runo Wäinämöinen kasvaa tiedoissa ja tulee kuuluisaksi 1–20. Joukahainen lähtee häntä tiedoissa voittelemaan, ja kun ei voita, vaatii häntä miekkasille kanssansa, josta Wäinämöinen suuttuu ja laulaa Joukahaisen suohon 21–330. Joukahaisen tulee hätä suossa ja lupa'aaa viimein sisarensa Wäinämöiselle puolisoksi, josta Wäinämöinen leppyy ja laskee hänen jälle suosta 331–476. Joukahainen lähtee mielipahoissansa kotia ja kertoo äitillensä, kuinka hänen oli onnettomasti matkallansa käynyt 477–524. Äiti ihastuu, kun kuulee Wäinämöisen vävyksensä saavan, mutta tytär tulee pahalle mielelle ja alkaa itkeskellä 525–580.
Neljäs runo Wäinämöinen tapaa Joukahaisen sisaren vastan taitossa, ja pyytää häntä puolisoksensa 1–30. Tytär juoksee itkein kotia ja kertoo asian äitillensä 31–116. Äiti kieltää häntä suremasta, ja käskee ennemmin iloitsemaan ja koreissa vaatteissa käymään 117–188. Tytär itkee itkemistänsä ja sanoo, ei tahtovansa vanhalle miehelle puolisoksi mennä 189–254. Huolissansa kävellen eksyy korpeen, joutuu oudolle meren rannalle, lähtee pesemään itsensä ja hukkuu veteen 255–370. Äiti itkee yöt päivät hukkunutta tytärtänsä 371–518.
Viides runo Wäinämöinen lähtee Joukahaisen sisarta merestä pyytämään ja saapi hänet oudonlaiseksi kalaksi muuttuneena onkeensa 1–58. Yrittää palasiksi leikkaamaan, mutta kala käsistä pyörähtää mereen ja ilmoittaa siellä itsensä, ken oli 59–133. Wäinämöinen kokee turhaan sekä sanoilla että pyydyksillä kalaa jälle saada 134–163. Kulkee raskaalla mielellä kotia ja saapi äiti vainajaltansa neuvon, lähteä Pohjan tytärtä kosimaan 164–241.

Väinämöisen ja Ilmarisen matkat Pohjolaan

Kuudes runo Joukahainen kantaa vihaa Wäinämöisen päälle ja vahta'aa häntä Pohjan matkalla 1-78. Näkee ratsastavan joen poikki ja ampuu häntä, mutta osa'aa ainoastansa hevoiseen 79-182. Wäinämöinen kaatuu veteen; kova tuuli uittelee häntä meren selälle ja Joukahainen ihasteleikse, kun luulee Wäinämöisen jo viimeisen virtensä laulaneen 183-234.
Seitsemäs runo Wäinämöinen uipi useampia päiviä aavalla merellä; kokko tapa'aa hänen ja vielä hyvillä mielin siitä, että Wäinämöinen kaskessansa oli koivun häntä varten kasvamaan jättänyt, ottaa hänen selkäänsä ja kantaa Pohjolan rannalle, josta Pohjolan emäntä saattaa hänen kotiinsa ja kohtelee hyvästi 1-274. Wäinämöinen kuitenki ikävöipi omille maillensa ja Pohjolan emäntä lupa'aa ei ainoastansa laittaa hänen sinne, vaan antaa tyttärensäki hänelle puolisoksi, jos takoisi sammon Pohjolaan 275-322. Wäinämöinen lupa'aa kotiin päästyänsä lähettää seppo Ilmarisen sampoa takomaan, ja saapi Pohjolan emännältä reen sekä hevoisen kotimaille lähteäksensä 323-368.
Kahdeksas runo Matkallansa näkee Wäinämöinen ihanasti puetun Pohjan neiden ja pyytää häntä puolisoksensa 1-50. Neiti viimein lupa'aa suostua Wäinämöiseen, jos veistäisi kehrävarren palasista veneen ja saattaisi sen vesille ilman millään tavalla siihen koskematta 51-132. Wäinämöinen rupeaa veistämään, lyöpi kirveellä ison haavan polveensa, eikä saa veren juoksua tukkiutumaan 133-204. Lähtee verentukinnan tietäjää etsimään ja löytää ukon, joka uhka'aa veren sulkea 205-282.
Yhdeksäs runo Wäinämöinen kertoo ukolle raudan synnyn 1-266. Ukko herja'aa rautaa ja lukee verensulku-sanat; veri salpautuu 267-418. Ukko laittaa poikansa voiteen tekoon, voitelee ja sitoo haavan; Wäinämöinen paranee ja kiittää Jumalaa avun saannista 419-586.
Kymmenes runo Wäinämöinen tulee kotia ja kehoittaa Ilmarista lähtemään Pohjan neittä kosimaan, jonka olisi sammon takomalla ansaitseva 1–100. Ilmarinen ei lupa'a sinä ilmoisna ikänä Pohjolaan lähteä, jonka tähden Wäinämöinen täytyy muulla mahdillansa laittaa hänen vastoin tahtoansa matkaan 101–200. Ilmarinen tulee Pohjolaan, otetaan hyvästi vastaan ja laitetaan sammon taontaan 201–280. Ilmarinen takoo sammon ja Pohjolan emäntä saattaa sen Pohjolan kivimäkeen 281–432. Ilmarinen pyytää neittä työnsä palkaksi; neiti teeskelee esteitä ja sanoo ei vielä kodistansa joutavansa 433–462. Ilmarinen saapi purren, pala'aa kotiinsa ja kertoo Wäinämöiselle jo sammon Pohjolaan takoneensa 463–510.

Lemminkäinen I

Yhdestoista runo Lemminkäinen lähtee Saaren suurisukuista neittä kosimaan 1−110. Saaren piiat ensin pilkkaavat häntä, mutta tulevat pian liianki tutuksi hänen kanssansa 111−186. Yhtä Kyllikkiä, jota varten oli lähtenyt, ei saa hyvällä suostumaan, jonka tähden lopulta ryöstää hänen väkisellä, nakka’aa rekeen ja lähtee matkalle 187−272. Kyllikki itkee ja paheksii erittäinki Lemminkäisen sotahalua; Lemminkäinen lupa’aa ei koskaan lähteä sotaan, jos Kyllikki lupa’aisi, ei milloinkaan juoksennella kylässä, ja kumpanenki vannoo pysyäksensä 273−314. Lemminkäisen äiti ihastuu nuoresta miniästänsä 315−402.
Kahdestoista runo Kyllikki unohtaa valansa ja lähtee kylään, josta Lemminkäinen suuttuu kovasti ja päättää paikalla hylkäistä hänen ja lähteä Pohjan neittä kosimaan 1–128. Äiti kokee kaikin tavoin estää poikaansa lähtemästä ja sanoo hänen siellä surmansa tapaavan; Lemminkäinen päätänsä harjaava viska'aa uhalla harjan kädestänsä ja kiva'aa, jo silloin harjastaki, kun hänestä, verta vuotavan 129–212. Varusteleikse, lähtee matkalle, tulee Pohjolaan ja laulaa joka miehen Pohjolan tuvasta ulos; ainoastansa yhden ilkeän karjan paimenen jätti laulamatta 213–504.
Kolmastoista runo Lemminkäinen pyytää tytärtä Pohjolan akalta, joka määrä’ää hänelle ensimmäiseksi ansiotyöksi, hiihtää Hiiden hirven 1–30. Lemminkäinen lähtee ylimielisesti uhkaamalla hirven ajoon, mutta tulee pian mielipahoiksensa havaitsemaan, ei saavansakaan uhalla hirveä 31–270.
Neljästoista runo Tavallisilla metsämiehen lu'uilla ja rukouksilla kauniisti pyytäen Lemminkäinen viimein saapi hirven ja vie Pohjolaan 1–270. Toiseksi työksi määrätään hänelle, suistaa Hiiden tulisuu ruuna, jonka suistaa ja ajaa Pohjolaan 271–372. Kolmanneksi määräksi pannaan, ampua joutsen Tuonelan joelta. Lemminkäinen tulee Tuonelan joelle; siellä vahta'aa häntä ylenkatsottu karjan paimen, surma'aa hänen ja viska'aa Tuonen koskeen. Tuonen poika päälle päätteeksi lyödä silpaisee ruumiin palasille 373–460.
Viidestoista runo Muutamana päivänä alkaa harjasta Lemminkäisen kodissa verta tippua, josta äiti heti arva’aa, jo surman pojallensa tulleen, rientää Pohjolaan ja kysyy Pohjolan emännältä, kunne oli Lemminkäisen saattanut 1—62. Pohjolan emäntä toki viimein sanoo, kuille töille oli laittanut, ja päivä antaa aivan tarkan tiedon Lemminkäisen surmasta 63—194. Lemminkäisen äiti lähtee pitkä harava kädessä Tuonen kosken alle, haravoipi vettä, kunnes saapi kaikki palaset poikansa ruumiista kokoon, sovittaa ne yhteen ja laittaa niistä lukuin ja voidetten avulla Lemminkäisen entisellensä 195—554. Lemminkäinen virottuansa kertoo, miten oli Tuonelan joella surmattu ja lähtee äitinsä kanssa kotia 555—650.

Väinämöisen veneenveisto ja Pohjolasta kosinta I

Kuudestoista runo Wäinämöinen laittaa Sampsa Pellervoisen laivapuita etsimään, veistää niistä venettä ja kaipa'aa kolme sanaa 1—118. Kun ei saa sanoja muualta, lähtee Tuonelaan, jossa häntä mielitään pitää 119—362. Wäinämöinen mahdillansa kuitenki pääsee Tuonelasta, varoittaa palattuansa, kenenkään sinne omin mielin lähtemästä, ja kertoo, missä kovin surkeassa ja kauhittavaisessa tilassa pahat ihmiset siellä asuvat 363—412.
Seitsemästoista runo Wäinämöinen lähtee Antero Wipuselta sanoja saamaan ja herättää Wipusen pitkästä unestansa maan alla 1–98. Wipunen nielee Wäinämöisen ja Wäinämöinen rupeaa häntä kovasti vatsassa vaivaamaan 99–146. Wipunen luulee jo, minkä kohtauksen lienee luullutki, vatsaansa saaneen, kokee sitä monilla lu'uilla, loihduilla, manauksilla ja pelotuksilla vapaaksi päästä, mutta Wäinämöinen uhka'aa ei ennen lähtevänsä, kun saisi Wipuselta kaivatut veneentekosanansa 147–526. Wipunen laulaa ilmi kaiken tietonsa Wäinämöiselle, joka nyt lähtee vatsasta ylös, pala'aa vene-tehtaillensa ja päättää veneenvalmistustyönsä 527–628.
Kahdeksastoista runo Wäinämöinen purjehtii uudella veneellänsä Pohjan neittä kosimaan 1–40. Ilmarisen sisar näkee ja puhuttelee häntä rannalta, saapi tiedon hänen matkastansa ja rientää veljellensä ilmoittamaan, Pohjolassa muinen ansaitun morsiamensa jo vaarassa olevan 41–266. Ilmarinen valmistaikse ja rientaa hänki hevoisella rantaa myöten Pohjolaan 267–470. Pohjolan emäntä nähdessänsä kosioita tulevan neuvoo tytärtänsä Wäinämöiselle menemään 471–634. Tytär itse lupa'aa mennä sammon takojalle Ilmariselle, ja vasta'aa Wäinämöiselle, joka jo oli ennättänyt tupaan, ei huolivansa hänestä 635–706.
Yhdeksästoista runo Ilmarinen tulee Pohjolan tupaan, kysyy tytärtä ja määrätään vaarallisille ansiotöille 1–32. Pohjan neiden neuvolla saapi työt onnellisesti täytetyksi ja kyntää ensiksi käärme-pellon, saapi toiseksensa Tuonen karhun ja Manalan suden, pyytää kolmanneksi hirveän suuren hauin Tuonelan joesta 33–344. Pohjolan emäntä lupa'aa ja kihla'aa tyttärensä Ilmariselle 345–498. Wäinämöinen pala'aa pahoilla mielin Pohjolasta ja kieltää kenenkään lähtemästä kilpakosiaksi toisen nuorempansa kanssa 499–518.

Häärunot

Kahdeskymmenes runo Pohjolassa teurastetaan hirveän iso härkä häiksi 1–118. Pannaan olutta ja valmistetaan ruokia 119–516. Laitetaan sananviejät väkeä häihin kutsumaan; Lemminkäinen yksin jätetään kutsumatta 517–614.
Kahdeskymmenesensimmäinen runo Sulho ja sulhaiskansa vastaan otetaan Pohjolassa 1–226. Vieraat syötetään ja juotetaan yltäkylläisesti 227–252. Wäinämöinen laulaa ja kiittelee talonväkeä 253–438.
Kahdeskymmenestoinen runo Morsianta valmistetaan lähtemään ja muistutetaan niin entisistä, kuin tulevista päivistänsä 4–124. Morsian tulee huolelle 125–184. Morsianta itketetään 185–382, Morsian itkee 383–448. Morsianta lohdutellaan 449–552.
Kahdeskymmeneskolmas runo Morsianta opastetaan ja neuvotaan, kuinka hänen tulee miehelässä elellä 1–478. Vanha kulkuakka kertoo elämän-vaiheensa tyttönä, miehelässä ja miehelästä erottuansa 479–850.
Kahdeskymmenesneljäs runo Sulhoa neuvotaan, kuinka hänen tulee morsianta oletella, ja kielletään pahasti pitelemästä 1–264. Vanha mieron ukko kertoo, mitenkä hän muinen sai naisensa mielistymään 265–296. Morsian muistelee vesi silmissä, että hänen nyt on armas syntymäkotinsa iäksi päiväksi jättäminen, ja tekee jäähyväisiä kaikille 297–462. Ilmarinen koppa'aa morsiamen rekeensä, lähtee matkaan ja tulee kolmannen päivän ehtoolla kotiinsa 463–528.
Kahdeskymmenesviides runo Sulho, morsian ja saattoväki vastaan otetaan Ilmarisen kodissa 1–382. Joukko syötetään ja juotetaan yltäkylläisesti; Wäinämöinen laulaa ja kiittelee isäntää, emäntää, puhemiestä, kaasoa ja muuta hääkansaa 383–672. Kotimatkalla häistä palatessansa särkyy Wäinämöiseltä reki, jonka korja'aa ja ajaa kotiinsa 673–738.

Lemminkäinen II

Kahdeskymmeneskuudes runo Lemminkäinen pahoillaan siitä, kun oli häihin kutsumatta jätetty, päättää kuitenki lähteä Pohjolaan, huolimatta äitinsä kiellosta ja niistä monista surmista, jotka äiti sanoi häntä matkalla kohtaavan 1–382. Lähtee matkalle ja pääsee tiedoillansa onnellisesti läpi kaikista surmapaikoista 383–776.
Kahdeskymmenesseitsemäs runo Lemminkäinen tulee Pohjolaan ja käytteleikse monella tavalla ylimielisesti 1–204. Pohjolan isäntä suuttuu, ja kun ei voita Lemminkäistä loihtutaidoissa, vaatii häntä miekkasille 205–282. Miekkasilla ollessa lyöpi Lemminkäinen Pohjolan isännältä pään poikki, jota kostaaksensa Pohjolan emäntä kerä’ää sotaväkeä häntä vastaan 283–420.
Kahdeskymmeneskahdeksas runo Lemminkäinen pakenee kiiruusti Pohjolasta, tulee kotiin ja tiedustelee äitiltänsä, kunne lähtisi piilemään Pohjolan väkeä, jonka sanoi pian koko joukolla tulevan sotaan häntä yksinäistä miestä vasten 1–164. Äiti nuhtelee häntä Pohjolaan lähtemästänsä, ehdottelee ensin yhtä ja toistaki vaarallista piilopaikkaa ja neuvoo viimein lähtemään monen meren takaiselle saarelle, jossa myös isänsä ennen suurina sotavuosina oli rauhassa elellyt 165–294.
Kahdeskymmenesyhdeksäs runo Lemminkäinen lähtee meren poikki purjehtimaan ja tulee onnellisesti saarelle 1–78. Elelee saarella liika rohkeasti tyttärien ja muun naisväen kanssa, josta miehet suutuksissansa päättävät surmata hänen 79–290. Lemminkäinen lähtee kerkiämiseen pakoon ja jättää saaren sekä impien että itsensä suureksi suruksi 291–402. Merellä särkee iso myrsky Lemminkäisen laivan, hän itse pääsee uimalla maalle, saa uuden veneen ja laskee sillä kotirannoille 403–452. Näkee entiset tupansa poltetuksi ja koko paikan autioksi, josta alkaa itkeä ja valitella, varsinki kun pelkä’ää jo äitinsäki surmatuksi 453–514. Äiti kuitenkin elää ja asuu uudella paikalla korven sisässä, josta Lemminkäinen suureksi iloksensa löytää hänen 515–546. Äiti kertoo, miten Pohjolan väki oli tullut ja pannut tuvat tuhaksi; Lemminkäinen lupa’aa uudet, vielä paremmat tuvat tehdä, kuin myöski kostaa Pohjolan vaivoistansa, ja kertoo äitillensä hauskasta elämästänsä piiloaikana saarella 547–602.</
Kolmaskymmenes runo Lemminkäinen lähtee entisen sotatoverinsa, Tieran, kanssa Pohjolaa sotimaan 1–122. Pohjolan emäntä laittaa kovan pakkasen vastaan, joka jäätää heidän laivansa mereen, ja olisi vähällä kylmänyt itse laivan urootkin, ellei Lemminkäinen olisi saanut häntä tehokkailla Iu’uilla ja manauksilla luopumaan 123–316. Lemminkäinen toverinensa astuu jäätä myöten rannalle, kiertää kauan surkeassa tilassa korpia, kunnes viimein pääsee kotitiloillensa 317–500.

Kullervo

Kolmaskymmenesensimmäinen runo Untamo nostaa sodan veljeänsä Kalervoa vasten, kaataa Kalervon joukkonensa, ettei jää kun yksi raskas vaimonpuoli koko su'usta jälille; vaimon viepi kanssansa, ja sille syntyy Untamolassa poika Kullervo 1–82. Kullervo jo kätkyessä miettii kostoa Untamolle, ja Untamo kokee monella tavalla surmata häntä; ei saa henkeä pois 83–202. Suuremmaksi kasvettuansa turmelee Kullervo kaikki työnsä ja Untamo tuskissansa myöpi hänen Ilmariselle orjaksi 203–374.
Kolmaskymmenestoinen runo Ilmarisen emäntä panee Kullervon paimeneen ja leipoo ilkoisillansa kiven hänelle eväskakkuun 1–32. Emäntä laskee karjan tavallisten karjan ja otson lukujen lukemisella laitumelle 33–548.
Kolmaskymmeneskolmas runo Kullervo paimenessa ollen ottaa iltapuolella leivän laukustansa, alkaa leikata ja turmelee veitsensä pahanpäiväikseksi, joka käypi häntä sen kovemmin sydämelle, kun veisti oli ainoa su’ultansa jäänyt muistokalu 1–98. Miettii kostoa emännälle, ajaa karjan suohon, kokoaa lauman susia ja karhuja, jotka illalla ajaa kotiin 99–184. Emäntä lypsylle mennessä revitään ja surmataan pedoilta 185–296.
Kolmaskymmenesneljäs runo Kullervo pötkii pakoon Ilmarisesta, kävelee surullisena korvessa ja saapi viidan eukolta tietää, isän, äitin, veljen ja sisaren hänellä vielä elossa olevan 1−128. Löytää heidät viidan eukon neuvokkia myöten Lapin rajalta 129−188. Äiti kertoo, mitenkä oli luullut Kullervon jo aikaa kadonneeksi ja myös, kuinka vanhempi tyttärensä oli marjatiellä hävinnyt 189−246.
Kolmaskymmenesviides runo Kullervo kokee vanhempainsa luona töitä toimitella, mutta kun hänestä ei ollut niihin apua, panee isä hänen veronvienti-matkaan 1–68. Verot vietyänsä tapa'aa paluumatkalla tuntemattoman, marjatieltä eksyneen, sisarensa, jonka houkuttelee ja viettelee 69–188. Jälestä päin ilmi saatua, keitä olivat, juoksee sisar jokeen, Kullervo kiirehtii kotiin, kertoo kauhean sisarensa-turmellus-tapauksen äitille ja arvelee sitte itseki tehdä lopun päivistänsä 189–344. Äiti kieltää hänen surmaamasta itseänsä ja kehoittaa jossa kussa piilossa mielen levottomuuttansa viihdyttämään, samassa läikähtää Kullervon päähän ennen kaikkea muuta käydä Untamo kostamassa 345–372.
Kolmaskymmeneskuudes runo Kullervo valmisteleikse sotaan ja jättelee hyvästi kotolaisiansa, joista ei muut, kun äiti yksinänsä, sanoneet huolivansa hänestä, kunne lähtisi, kuolisiko, jäisikö henkiin 1–154. Tulee Untamolaan, kaataa kaikki maahan ja pistää tuvat palamaan 155–250. Pala’aa kotiin, löytää talon autiona, eikä muuta elävätä koko paikalla, kun vanhan, mustan koiran, jonka kanssa lähtee itsellensä syödä metsästä ampumaan 251–296. Joutuu metsämatkallansa sille paikalle, kussa oli sisarensa houkutellut, ja lopettaa tuntonsa vaivoissa miekalla päivänsä 297–360.

Kultaneito ja Pohjolasta kosinta II

Kolmaskymmenesseitsemäs runo Ilmarinen itkee kauan kuollutta naistansa, takoo sitte kullasta ja hopeasta uuden naisen itsellensä, jonka suurella työllä ja vaivalla saapi henkeä vailla valmiiksi 1–162. Lepä'ää yön kultaisen morsiamensa vieressä ja tuntee aamulla havattuansa sen kylen kovin kylmäksi, jolla oli maannut kuvaa vasten 163–196. Hylkä'ää kultaisen morsiamensa Wäinämöiselle, joka ei kuitenkaan huoli siitä, vaan käskee Ilmarisen sen muiksi tarpeiksi takomaan, eli semmoisena, kun oli, muille maille viemään kullan haluajille kosioille 197–250.
Kolmaskymmeneskahdeksas runo Ilmarinen lähtee Pohjolaan entisen naisensa nuorempaa sisarta kosimaan, saapi siellä pahoja herjasanoja vastaukseksi, suuttuu siitä, ryöstää tyttären ja lähtee kotiin päin 1–124. Matkallaki herja'aa neiti Ilmarista ja pahoittaa hänen mielensä siksi, että Ilmarinen viimein sydämmyksissään laulaa hänen lokiksi 125–286. Tulee siitä kotiin ja kertoo Wäinämöiselle Pohjolan huolettomasta elämästä sammon varassa, kuin myöski, miten kosimatkansa oli käynyt 287–328.

Sammon ryöstö

Kolmaskymmenesyhdeksäs runo Wäinämöinen kehoittaa Ilmarista lähtemään kanssansa sampoa Pohjolasta saamaan, johon tuumaan Ilmarinen suostuu, ja uroot lähtevät veneellä matkaan 1–330. Lemminkäinen äkkä'ää heidät matkalla ja kuultuansa, kunne kulkivat, tarjoutuu kolmanneksi mieheksi; hän otetaan mielellänsä kolmanneksi 331–426.
Neljäskymmenes runo Sampomatkalaiset tulevat koskelle ja kosken alla tarttuu vene ison hauin selälle 1–94. Hauki tapetaan, pääpuoli saadaan veneesen, keitetään ja murkinoidaan 95–204. Wäinämöinen tekee hauin leukaluusta kanteleen, jota moniki yrittää, ei yksikään osaa soittaa 205–342.
Neljäskymmenesensimmäinen runo Wäinämöinen soittaa kanteletta ja kaikki elävät, yksin haltiatkin ilmassa, maalla ja meressä, rientävät ja kokoutuvat soittoa kuulemaan 1–168. Jokaisen sydän tuli soitolta niin liikutetuksi, että vedet puhkesivat silmiin; itsensä Wäinämöisenki silmistä tippuivat suuret pisarat, putosivat maahan ja vierivät veteen, jossa muuttuivat soreiksi sinervöiksi helmiksi 169–266.

Taistelu sammosta

Neljäskymmenestoinen runo Uroot tulevat Pohjolaan ja Wäinämöinen sanoo heidän sammon jaolle tulleen; jos hyvällä eivät saisi puolta, veisivät kaiken väkisellä 1−58. Pohjolan emäntä ei mieli hyvällä eikä väkisellä antaa, ja kokoaa Pohjolan väen vastusta tekemään 59−64. Wäinämöinen ottaa kanteleen, alkaa soittaa ja nukuttaa soitollansa koko Pohjolan väen; käypi sitte toveriensa kanssa sampoa katsomaan; saavat sen kivimäestä ulos ja vievät veneesensä 65−164. Lähtevät sampo veneessä Pohjolasta ja kulkevat onnellisesti kotiin päin 165−308. Kolmannella päivällä hava’aa Pohjolan emäntä unesta, ja nähtyänsä sammon viedyksi, laittaa sakean sumun, ison tuulen ja muita vastuksia pidättämään sammon viejiä, kunnes ennättäisi jälkeen; myrskyssä häviää Wäinämöiseltä uusi kanteleensa mereen 309−562.
Neljäskymmeneskolmas runo Pohjolan emäntä varustaa sotapurren ja lähtee sammonviejiä jälestä ajamaan 1−22. Kun sitte yllättää, nousee tappelo merellä Pohjolan ja Kalevalan välillä, jossa jälkimäiset saavat voiton 23−258. Kuitenkin onnistuu Pohjolan emännälle saada sampo veneestä mereen, jossa särkyy ja menee palasiksi 259−266. Suuremmat palaset vaipuvat veteen meren tavaroiksi, pienempiä ajoi aalto rantaan, josta Wäinämöinen ihastuu ja toivoo jo niistäkin alun uudelle onnelle saavansa 267−304. Pohjolan emäntä uhka'aa kaiken menestyksen Kalevalasta hävittää, jota uhkausta Wäinämöinen ei sano pelkäävänsä 305−368. Pahoilla mielin valtansa häviännästä pala'aa Pohjolan emäntä, eikä saa, kun tyhjän kannen, koko sammosta Pohjolaan 369−384. Wäinämöinen kerä'ää tarkkaan sammon muruset rannalta, laittaa ne kasvamaan ja toivottaa ikuisiksi ajoiksi onnea 385−434.

Kalevalan ja Pohjolan välinen taistelu

Neljäskymmenesviides runo Pohjolan emäntä laittaa tavattomia tautia Kalevalaan 1–190. Wäinämöinen parantaa väen mahtavilla lu'uilla ja voiteilla 191–362.
Neljäskymmeneskuudes runo Pohjolan emäntä nostaa karhun Kalevalan karjoja menettämään 1–20. Wäinämöinen kaataa karhun, josta sitte pidetään tavanmukaiset, juhlalliset pidot Kalevalassa 21–606. Wäinämöinen laulaa, soittaa kantelettansa ja toivottaa tuleviksikin ajoiksi samaa riemullista elämää Kalevalaan 607–644.
Neljäskymmenesseitsemäs runo Kuu ja aurinko laskeutuvat Wäinämöisen soittoa kuulemaan; Pohjolan emäntä saapi ne käsiinsä, kätkee vuoren sisään ja varastaa tulenki Kalevalan tuvilta 1–40. Ylijumala Ukko oudoksuu pimeyttä taivaalla ja iskee tulta uudeksi kuuksi ja auringoksi 41–82. Tuli putoaa maalle ja Wäinämöinen Ilmarisen kanssa lähtee sitä etsimään 83–126. Ilman impi kertoo heille, tulen joutuneen Aluen järveen ja siellä kalalta niellyksi 127–312. Wäinämöinen ja Ilmarinen lähtevät niinisellä nuotalla kalaa pyytämään, jota sillä eivät saa. 313–364.
Neljäskymmeneskahdeksas runo Laitetaan liinainen nuotta ja lähdetään sillä tulen niellyttä kalaa pyytämään, ja saadaan kala 1–192. Tuli löydetään kalan vatsasta, vaan karka'aa taas äkkiä pois ja polttaa pahasti Ilmarisen poskia ja käsiä 193–248. Tuli kohoaa metsään, polttaa paljo maita ja menee aina etemmäksi, kunnes lopulta saadaan kiinni ja viedään pimeihin Kalevalan tupiin 249–290. Ilmarinen paranee tulen vioista 291–372.
Neljäskymmenesyhdeksäs runo Ilmarinen takoo uuden kuun ja auringon, mutta ei saa niitä valaisemaan 1–74. Wäinämöinen tiedustelee arvalta, kuun ja auringon Pohjolassa vuoren sisässä olevan, lähtee Pohjolaan, tappelee Pohjolan väen kanssa ja saapi voiton 75–230. Käypi kuuta ja aurinkoa vuoresta katsomaan, mutta ei pääse sisälle 231–278. Pala'aa kotia aseita taottamaan, joilla kiskoisi vuoren auki. Ilmarisen niitä takoessa pelkä'ää Pohjolan emäntä itsellensäki pahoin käyvän, ja laskee kuun ja auringon vuoresta 279–362. Wäinämöinen nähtyänsä kuun ja auringon taivaalla, tervehtää niitä ja toivottaa, että aina kulkisivat kauniisti ja saattaisivat onnea maille 363–422.

Väinämöisen lähtö

Viideskymmenes runo Neiti Marjatalle syntyy poika puolukasta 1–350. Poika katoaa pienenä ja löydetään viimein suosta 351–424. Tuodaan vanha ukko ristimään, mutta ukko ei risti (isätöintä) poikaa, ennenkun tutkittaisi ja päätettäisi (jos olisi henkiin jätettävä) 425–440. Wäinämöinen tulee asiata tutkimaan ja päättää kummanlaisen pojan kuoletettavaksi, mutta puolikuinen poika nuhtelee häntä väärin tuomitsemasta 441–474. Ukko ristii pojan Karjalan kuninkaaksi, josta Wäinämöinen suuttuu ja lähtee myötyriksi pois, ennustamalla, että häntä vielä kerran kaivataan uutta sampoa, kanteletta ja valoa kansalle laittamaan; hän laski vaskisella veneellä maan ja taivaan väliin, jossa vieläki lienee, mutta kanteleen ja suuret laulunsa jätti kansalle perinnöksi 475–512. Loppuruno 513–620.