Kahdestoista Runo.*Runo 12

Runon 12 alkuosa jatkuu hyödyntäen Ahdin ja Kyllikin runon tapahtumien kulkua, joita ohjailee miehen ja vaimon välinen avioliitto ja dialogi. Lönnrotin päähenkilö, jossa runon alussa yhdistyvät Ahdin ja Lemminkäisen nimet ja persoonat, jättää runon edetessä kuitenkin nopeasti arkiset parisuhteen ongelmat taakseen ja muuntuu edustamaan Lemminkäisen virsi ja Lemminkäisen surma -runotyyppejä määrittävää myyttistä sankaria ja tietäjää. Itse säeaines sen sijaan liittyy tässäkin runossa vain osin kansanrunossa keskeisiin Lemminkäis-aihelmiin. Lönnrot antaa runsaasti tilaa loitsuaineistolle: suuri osa sisällöstä koostuukin aihelmista, jotka esiintyvät erilaisissa loitsuissa ja maagisen varauksen sanoissa.

Lönnrot punoo nämä aihelmat Lemminkäisen puheenvuoroihin ja toimintaan tämän valmistautuessa kosimaan Pohjan neitoa sekä matkan ja perille saapumisen aikana. Peruste matkalle lähtöön muodostuu, kun runossa 11 Ahdin ja Kyllikin runon mallin mukaisesti solmittu avioliitto Kyllikin kanssa ajautuu ongelmiin. Kansanrunon Lemminkäisen (myös Kaukamoisen virrestä omaksuttua) kerskailevaa ja riskejä halajavaa luonnetta myötäillen Lönnrot lisää Kalevalaan juonen, jossa myös Lemminkäinen haluaa testata mahdollisuuttaan saada Pohjan neito omakseen. Lemminkäisen virressä äiti kieltää poikaansa lähtemästä vaaralliselle matkalle Päivölän pitoihin, ja tätä äidin kanssa käytyä dialogia rakenteellisesti myötäillen Lönnrot sijoittaa Lemminkäisen suuhun tietäjän uhman ja maagisen varautumisen elementtejä myös loitsurunoista.

Runon 12 jälkipuoliskolla Lönnrot kuvaa Lemminkäisen matkaa ja saapumista kylään ja sen eri taloihin. Tässä mallina on poikkeuksellinen, yleensä Väinämöiseen liittyvää Polvenhaava-runotyyppiä mukaileva kokonaisuus XII1 107, jonka laulaja on esittänyt Lemminkäisen nimissä. Tapahtumat viimeisessä talossa noudattelevat Lönnrotin Latvajärvellä 1834 Arhippa Perttuselta tallentamaa Lemminkäisen virsi -aiheista runoa I2 758.

Siitä AhtiLemminkäisen toistonimi Kalevalassa, joko yksin tai etunimen tavoin: Ahti Lemminkäinen, Ahti Saarelainen Katso lisääLönnrot on Kalevalassa samaistanut Ahdin ja Lemminkäisen, vaikka alkujaan kyse on eri henkilöistä. Kansanrunoissa Ahti, Kaukamoinen, Lemminkäinen ja Veitikka ovat usein vaihtuneet tai sekoittuneet keskenään. Lönnrot on sovittanut Ahtia käsitteleviä runoja Kalevalaan vapaasti toisintojen pohjalta ja saanut täydennyksiinsä vaikutteita esimerkiksi Kaukamoisen runosta, Kullervo-runosta, Iivana Kojosenpojan runosta, Vellamon neidon onginnasta, Kilpalaulannasta ja kosintarunoista. (Turunen 1979: 12−13.)

Vrt. Ahti-nimen alkuperäinen merkitys merenhaltian nimenä. Lönnrot on halunnut erottaa sankarinimen ja jumaluuden nimen toisistaan ja käyttää siksi merenhaltiasta muotoa Ahto. (Turunen 1979: 12.) LemminkäinenKalevalan pääsankareita, naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturi Katso lisääLemminkäinen on Kalevalassa huikentelevainen naistenhurmaaja, Väinämöisen jälkeen huomattavin laulaja, suuri tietäjä sekä etevä ja sotaisa soturi. Vaikka Kalevala antaa melko yhtenäisen kuvan Lemminkäisen hahmosta, on Lönnrot koonnut sen varsin erilaisista kansanrunoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä). Vrt. Lemminkäinen esiintyy kansanrunoaineistossa monien runojen päähenkilönä. (Harvilahti ja Rahimova 1999: 97.),*Säkeet 1−2 / Ahti Lemminkäinen

Lönnrot risteyttää ensimmäisen kerran Ahti Saarelaisen ja Lemminkäisen nimet "Ahti Lemminkäiseksi". Keruuajalta tallennetuissa runoissa tällaista ei esiinny. Ahti Saarelainen ja Lemminkäinen ovat synonyymeja Europaeuksen Akonlahdessa tallentamassa runossa I2 737, muuten yleensä eri henkilöitä (ks. myös runo 11, säkeet 3−8).
Tuo on kaunis KaukolainenKaukon talon asukas, Lemminkäisen toistonimi Katso lisääKauko, Kaukolainen, Kaukomieli ovat Lemminkäisen toisintonimiä (Turunen 1979). Henkilönnimi Kauko on vanha muinaissuomalainen nimi, jota on esitetty alkuperältään germaaniseksi, vrt. Kaukovalta < Gaugewald. Toisaalta nimi voi olla johdos sanasta kauka 'pitkä'. (SPK s.v. Kaukonen, Kaukola.)
Ainayhä aikoja eleli*Säkeet 3−13 / Vannottujen valojen rikkoutuminen

Yhdistelemällä säkeitä eri runoista Lönnrot luo kuvan pitkähköstä ajanjaksosta, jolloin runossa 11 avioliiton solmimisen yhteydessä vannotut valat pitivät ja Ahdin ja Kyllikin elämä oli sopuisaa, sekä tapahtumista, jotka johtavat valojen rikkoutumiseen.

Säepari: "Ei itse sotia käynyt, / Eikä Kyllikki kyleä" on muokattu Ahdin ja Kyllikin runon valojen teosta: "Ei Ahin sotia käyä, / Eikä Kyllikin kyleä" (II 232: 8−9). Kansanrunossa sopuisa aika kuvataan lyhyeksi: "Mäni aikoa vähäisen; / Jo on Kyllikki kylässä" (II 233: 8−9); tai Kyllikki saa heti ensimmäisenä yönä "Kättä viljalta vihaista", ja lähtee sen seurauksena kylälle rikkoen oman valansa (I2 906: 9−12).

Säepari 7–8: "Niin päivänä muutamana, / huomenna moniahana" on vienalaisen Arhippa Perttusen käyttämä ajanilmaus, joka esiintyy monissa hänen eeppisissä runoissaan, useimmiten muodossa: "Jo päivänä muutamena, / Huomenna monikahana" (I1 54: 17–18, I1 251: 9–10; I2 758: 9–10, I2 759: 227–228, I2 759b: 49−50).

Lönnrot asettaa Kyllikin kylään menon ilmoittavan säkeen paralleelisäkeeksi "noien neitojen kisahan", häivyttäen näin jälleen kansanrunon sanoman: "miehen toisen tarpehella" (I2 906); "veräjillä vierähilla" (II 232) (vrt. säkeet 23−24; runo 11, säkeet 19−20).
Nuoren neitosen kerallakanssa,
Ei itse sotia käynyt,
Eikä KyllikkiSaaren tavoiteltu ja kauneudestaan kuuluisa neito, jonka Lemminkäinen ryöstää puolisokseen Katso lisääKalevalan Kyllikki on Lönnrotin sovite parisuhdetematiikkaan liittyvistä eeppisistä ja lyyrisistä runoista. Hahmon pohjana on Ahdin ja Kyllikin runo, joka edustaa viikinkiaikaiseksi tulkittua parisuhdetematiikkaa. Siinä nainen esiintyy aktiivisena ja tasavertaisena miehen rinnalla. (Turunen 1979; Kupiainen 1999a.) kyleäkäydä kylää ~ kyliä : käydä vieraisilla.

Niin päivänä muutamana,
Huomennahuomen : päivä moniahanamonias : eräs Katso lisääKarjalan kielessä on indefiniittipronomini monies 'muutama, jokunen, eräs' (KKS).
Itse Ahti Lemminkäinen
10. Lähtevi kalan-kutuhunkalankutu : kalojen kutupyynti;*Säe 10 / "Lähtevi kala-kutuhun"

Säe "Mie menen kalan kutuhun" (VII1 435: 14) variaatioineen esiintyy Kalevalan ainesten keruuaikana Pohjois-Karjalan Ilomantsissa Hiidestä kosinta -runoissa (ks. myös VII1 428: 12, VII1 435a: 13, VII1 436: 124, VII1 440: 14) samoin kuin Raja-Karjalassa Sammon ryöstän yhteydessä (VII1 387: 21, VII1 662: 21). Säe on osa välttelevää vastausta, jonka tuntematon vedellä liikkuja antaa kyselyyn liikkumisensa syystä:

Yön tytti, hämärän neiti
Puhutteli purtta tuota,
Puhelevi purrestahan:
"Kunnes menet, ruo'an Ruotsi?"
Ruotsi varsin vastoavi,
Puhelevi purrestahan:
"Mie menen kalan kutuhun,
Ruotahännän roiskehesen"
(VII1 435: 8−15).

Osa kyseisistä ilomantsilaisista runoista on samoja, joissa myös Ahdin ja Kyllikin runon valojen vannomisen aihelma esiintyy (VII1 435: 161−167, 185−190, 209−214, VII1 435a: 169−174, VII1 436: 7−10, 20−23, 239−243, 278−282).


Tullut ei illaksi kotihin
Ensi-yöksi ennättänyt,
Jo meni Kyllikki kylähän,
Noien neitojen kisahankisa : nuorten huvittelutilaisuus, jossa leikittiin ja tanssittiin Katso lisääKisat olivat muinoin huvittelutilaisuuksia. Kylän nuoriso kokoontui esimerkiksi pirttiin, riiheen, latoon, saunaan tai ulos, kuten tasaiselle niitylle, kuluttamaan aikaa ja tanssimaan. Kisojen tavoitteena oli tutustuttaa nuoria toisiinsa tulevien naimakauppojen mahdollistamiseksi. Vrt. öitsit. (Turunen 1979.).

Kenpä saattavisaattaa : kuljettaa, toimittaa sanoman,*Säkeet 15−24 / Ahdin sisar kantelee Kyllikin käyneen kylällä

Repolassa (II 232: 10−13, II 233: 5) tallennetuissa Ahdin ja Kyllikin runoissa Ahdin sisar Anni tai Ainikki kertoo vastaavasti Ahdille, että Kyllikki on rikkonut valansa.
Kenpä kielenkieli : sanoma, juoru kantelevikannella : kieliä, juoruta?
AinikkiLemminkäisen sisar Katso lisääKansanrunossa Ainikki on Kyllikin toisintonimi; sisar on nimeltään Anni (Turunen 1979; Genetz 1901: 157). sisar Ahilla
Sep' on saattavi sanoman,
Sepä kielen kantelevi:
20. "Armas Ahti veikkoseniveikkonen : veli Katso lisääVeikko, veikkonen, veijo jne. ovat veli-sanan johdoksia (Turunen 1979). Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: hyvä ystävä (49:44) (Jussila 2009).!
Jo kävi Kyllikki kylässä,
Veräjillä vierahilla,
Kylän neitojen kisassa,
Kassa-päienkassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huivia Katso lisääAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). karkelossakarkelo : tanssi."

Ahti poika, ainoaimo, kelpo, oiva; ainoa poika,
Itse lieto(ihmisestä) huoleton, kevytmielinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa lieto Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). Lemminkäinen
Tuosta suuttui, tuosta syäntyisydäntyä : sydämistyä, suuttua Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: äityä, yltyä (38:280) (Jussila 2009).*Säkeet 27−28 / "Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, tuosta viikoksi vihastui"

Kiinteä formula esiintyy Ahti Saarelaisen suuttumuksen kuvauksena Ahdin ja Kyllikin runossa (II 233: 12−13), samoin kuin vastaavan tunnereaktion kuvauksessa Vienan ja Aunuksen läänissä yleisesti myös muiden henkilöiden kohdalla; säännöllisesti etenkin Vienassa Kellovaaran, Jyskyjärven ja Kiimasjärven alueilla Lemminkäisen virressä (ks. mm. I2 703: 70−71, I2 704: 162−163). Johdantona (25−26) olevan Ahdin ja Lemminkäisen nimien rinnastuksen voikin katsoa heijastavan sekä henkilöiden vaihtumista runolaulajien omissa Lemminkäisen virren versioissa että Lönnrotin tapaa yhdistää elementtejä molemmista runotyypeistä.
Tuosta viikoksipitkäksi aikaa Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). vihastui,
Itse tuon sanoiksi virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa:
30. "Oi emoniemo : äiti vaimoäiti, talon emäntä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: aviovaimo, naimisissa oleva tai ollut nainen (18:244; 46:269); (täysikasvuinen) nainen (7:175; 27:215; 29:365; 40:185); mytologinen naisolento (16:287; 40:33; 43:167; 45:24, ym.) (Jussila 2009).

Vaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.) vanha,*Säkeet 30−33 / Lemminkäinen pyytää äidiltään paitansa pesua

Ahdin ja Kyllikin runo jatkuu Kyllikin ja Ahdin dialogilla, jossa Ahti pyytää vaimoltaan Kyllikiltä sotavaatteiden tuomista. Lönnrot sen sijaan sijoittaa tähän kohtaan Lemminkäisen sanat tämän äidille. Puheenvuoro sisältää jo viittauksen tietäjän varustautumiseen, ja sen esikuvana ovat säkeet Hiidestä kosinta -runosta (kyseessä on sama Ilomantissa tallennettu mutta mahdollisesti Kerimäellä opittu runo, joka on kirjattu useamman kerran SKVR-tietokantaan):

Emoseni, vaimo vanha,
Kunpa paitani pesisit,
Mustan käärmehen verellä,
Kesäkuilla kuivoasit!
(VI1 2: 1−4, VI1 3: 1−4, VI1 4: 7−10).
Jospa paitani pesisit
Mustan käärmehen mujuissamuju : myrkkyneste, kirpeä neste Katso lisääMuju-sana merkitsee karjalan kielessä (väri)ainetta tai kivijauhetta, kivensirua (KKS). Sanaa ei myrkkyä merkitsevänä tavata murteissa. Muju saattaa olla osittain samaa kantaa muikean kanssa, joka karjalassa 'hapan, muikea; pureva, kirpaiseva (sää)'. Lyydissä muiged 'hapan, muikea'. (SSA2 s.v. muju1, muikea.)

Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säettä 24 (tässä 32): "Luultiin sillä tavoin lujemmaksi sota-aseita vastaan tultavan" (Lönnrot 1862/2005). Lyhennetyssä Kalevalassa muju on eri sijamuodossa: "Mustan käärmehen mujuista". Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja siksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.,
Kiirehesti kuivoaisit,
Mun sotahan mennäkseni
PohjanPohja : Pohjola, Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääVrt. pohja-sanan merkitys pohjoisena ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) poikien tulilletuli : nuotio, rovio Katso lisääSana tuli on tyypillisesti itämurteinen, ja sitä on länsimurteissa ja vanhassa kirjakielessä yleensä vastannut valkea. Se on kuitenkin esiintynyt myös kirjakielessä Agricolasta alkaen. (NES s.v. tuli.) Ks. valkea.,*Säkeet 35−36 / "Pohjan poikien tulille, Lapin lasten tanterille"

Formulainen säepari löytyy hiukan vaihtelevassa muodossa erilaisista myyttisistä ja loitsurunoista: ensimmäisen muistiinpanon on tehnyt A. J. Sjögren Paltamossa 1819 muodossa: "Pohjo poikain sekan, / Lapin lasten tanterille" (XII1 99: 21−22). Lönnrot on kirjannut säkeet muodossa: "Lapin uusille tulille, / Lapin talvi tanterille" loitsussa Lieksassa (VII3 45: 4−5). Muita keruuajan variaatioita: "Poron poikimasiolle, / Lapin lastu tanterille" (I2 867: 29−30); "Pohjan peltojen perille, / Lapin laahto tanterille" (I4 837: 21−22); "Turjan noitien tulille, / Lapin loahto tanterille" (I4 1852: 25−26).
Lapin lastenLapin lapset : Lapin asukkaat tanterille,
Jo kävi Kyllikki kylässä,

Veräjillä vierahilla,
Noien neitojen kisassa,
40. Kassa-päien karkelossa."

Kyllä Kyllikki sanovi,*Säkeet 41−54 / Kyllikin varoitus

Kansanrunon Kyllikki perustelee pyyntöään, ettei Ahti lähtisi sotaan, esittämällä kuvauksen näkemästään enneunesta. Lönnrot laventaa runon II 232 (22−23) parisäkeen "Tuli ahjona palavi, / Ahin ikkunan alatse" kahdeksan säkeen mittaiseksi kuvaukseksi siitä, miten tuli ikkunan ali kuljettuaan (pallosalaman kaltaisesti) "tuiskahtaa tupaan".

"Tuisahtaa tupaan" ilmaisu esiintyy yleisesti Laatokan Karjalassa ja Keski- ja Länsi-Inkerissä erilaisissa runoissa kuvaamassa (nopeaa) sisälle tuloa. Usein kyseessä on pojan astuminen tupaan kosintatarkoituksessa: "Itse tuisahin tupahan (IV1 123: 13) ja "Tuosta tuiskahin tupah" (VII1 452: 2).
Nainen ensin ennättävi:
"Ohoh armas Ahtiseni,
Ellös lähtekö sotahan!
Näin mä unta maatessani,
Sikeinsikeästi, raskaasti levätessäni:
Tuli ahjonaahjo : hehkuva ja polttava tuli, roihu Katso lisääSuomen murteissa ahjo tarkoittaa yleisimmin pajassa sijaitsevaa tulisijaa, myös hiillosta tai muuta tulisijaa. Sanalle tunnetaan lisäksi harvinaisempi merkitys 'roihu'. (SMS.)

Vrt. sanan yleisempi merkitys Kalevalassa: pajan tulisija (1:32; 9:122 ym.) (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 31−36 (tässä 45−54): "Näin unissani koko tuvan valkean vallassa olevan. Outoin unien aina luultiin jotain erinomaista ennustavan" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti lyhennelmän Kalevalasta koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmasta. ajeliajella : leiskua, liikkua vikkelästi,
Valkeatuli Katso lisääVrt. valkea adjektiivina: valkoinen, valoisa, kirkas (4:216, 6:200 yms.). Tulta merkitsevänä sana on vieras vienalaismurteille, mutta se esiintyy kuitenkin kansanrunoissa. (Turunen 1979.) välähtelihevälähdellä, refl. välähtelihe : leimahteli
Aivan ikkunan alatsealapuolitse Katso lisääKalevalassa on runsaasti prolatiiveja eli -(i)tse-johtimellisia adverbeja tai adpositioita, jotka ilmaisevat väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa (ks. VISK § 385). Prolatiivi esiintyy niin karjalan kuin suomenkin kielessä, esim. suomen maitse, meritse, puhelimitse, ohitse.,
50. Periseinänperiseinä : perimmäinen seinä penkeretseulkopuolella sijaitsevaa pengertä myöten Katso lisääPenger oli pirtin ulkoseinää vasten tehty multapenkki, joka suojasi kylmältä (Saarimaa 1927: 21).

Kalevalassa on runsaasti prolatiiveja eli -(i)tse-johtimellisia adverbeja tai adpositioita, jotka ilmaisevat väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa (ks. VISK § 385). Prolatiivi esiintyy niin karjalan kuin suomenkin kielessä, esim. suomen maitse, meritse, puhelimitse, ohitse.,
Siitä tuiskahti tupahan,
Koskena kohahtelihekohahdella, refl. kohahtelihe : liikkui kohahdellen
Silta-lauoistasiltalauta : lattialauta Katso lisääItämerensuomalaisissa kielissä yleisesti tavattu silta-sana rajoittuu merkityksessä 'lattia, permanto' pääasiassa alueen itäosiin. Merkitys on levikin valossa syntynyt muinaiskarjalassa. (ALFE 1: 126−127.) Sana tunnetaan tässä merkityksessä myös joistain suomen kielen murteista ja muistakin sukukielistä (NES s.v. silta). lakehenlaki : huoneen välikatto, sisäkatto, laipio Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: (kuvaannollisesti) huippu, päällystä (9:84; 17:209 ym.) (ks. Turunen 1979).,
Ikkunasta akkunahan."

Siinä lieto Lemminkäinen*Säkeet 55−58 / Lemminkäisen ensimmäinen vastaus

Lönnrotin Lemminkäisen tapaan Ahdin ja Kyllikin runossa (II 232: 24−26) Ahti vastaa: "En usko unia naisen, Enkä vaimojen valetta", mutta jatkaa repliikkiä yksinkertaisesti: "Toki lähen, en totelle".
Itse tuon sanoiksi virkki:
"En usko unia naisten,
Enkä vaimojen valojavala : vakuutus, joka annetaan korkeimpaan voimaan vedoten;
Oi emoni kantajani,*Säkeet 59−61 / "Tuo tänne sotisopani, Kanna vaino-vaatteheni!"

Äidille osoitetut säkeet: "Oi emoni kantajani, / Tuos mulle sotisopani, / Kanna vainovaatteheni" liittyvät Vienan, Aunuksen, Laatokan-Karjalan ja Pohjois-Karjalan alueilla kiinteästi Lemminkäisen virren kohtaan, jossa Lemminkäinen ilmoittaa äidilleen lähtevänsä Päivölän pitoihin. Lönnrot toistaa säeparin säkeissä 79−80, 105−106.
60. Tuo tänne sotisopanisotisopa : sotapuku,
Kanna vaino-vaattehenivainovaate : sota-asu Katso lisääVaino-sana on venäläisperäinen laina, jota nykyvenäjässä edustaa vojná 'sota'. Siitä on johdettu sanat vainooja ja vainota; nämä esiintyivät jo Mikael Agricolan kirjoituksissa. (NES.) Kalevalassa vaino merkitsee nimenomaan sotaa ja esiintyy useissa yhdyssanoissa, esim. vainotanner 'sotatanner' (36:25), vainotie 'sotatie' (36:3) jne. (ks. Turunen 1979; Jussila 2009).!
Mieleni minun tekevi*Säkeet 62−64 / "Mieleni minun tekevi, juomahan soan olutta, soan mettä maistamahan"

Lönnrot on muokannut metaforisen ilmauksen metsästysloitsuissa vastaavalla rakenteella ilmoitetusta mieliteosta juoda metsän olutta ja mettä:

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
juo'ani metsän olutta,
metän mettä maistellani
(VII5 3580: 1−4).

Ilmaus on yleinen Pohjois-Karjalan ja myös Inkerin metsästysloitsuissa, joissa mieliteon ilmauksen sijaan metsän olutta ja mettä voidaan myös pyytää metsän haltioilta. Olut ja mesi liittyvät muutenkin paitsi tarjoiluun (mm. Lemminkäisen virsi, Käärmetuoppi, Jaakko Pontus) niin oleellisesti juuri metsän kuvauksiin. Erityisesti Inkerissä mutta myös muualla yleinen on säepari: "Meill 'on metsät mettä täynnä, / Puujuuret punaista oltta" (Meill on metsät mettä täynnä; ks. myös Timonen 2004b: 367−373).
Juomahan soansodan olutta Katso lisääOlut esiintyy eri yhteyksissä niin Kalevalassa kuin kansanrunoissa. Kalevalassa se tavataan 15 runossa. Oluen valmistaminen opittiin jo kantasuomalaisena aikana, ja se oli tuolloin arvostettu juoma; tähän viittaa se, että olut mainitaan Kalevalassa kaikkiaan 93 säkeessä. Oluen valmistamisen kuvauksessa on aineksia sekä Suomen että Vienan Karjalan runoista. Oluen keittäjiksi mainitaan Pohjolan häissä Osmotar oluen seppä (20:226 ym.), Kalevatar kaunis neiti (20:321 ym.) ja Kapo kaljojen tekijä (20:252 ym.). (Turunen 1979.),
Soan mettämesi : sima, hunajasta valmistettu juoma Katso lisääVienan runoissa mesi-sanan synonyymina metu, joka esiintyy yleisesti myös oluen kiertosanana. Mesi merkitsee Kalevalassa lisäksi mehiläisten mettä, hunajaa (9:226, 249, 423 ym.). (Turunen 1979.) maistamahan."

Tuon emo sanoiksi virkki:*Säkeet 65−108 / Kotiolojen ja sotaretken etujen vertailu

Lönnrot jatkaa Ahdin ja Kyllikin runoon liittyvää, puolisoiden välillä käytyä dialogia jälleen siten, että Kyllikin sijaan puhujana on Lemminkäisen äiti. Lönnrot hyödyntää dialogissa osin lähes sanatarkasti dialogikertauksessa kansanrunon II 232 (27−47) sotaan mielivän uroksen vertailumotiivit: kotona olevan oluen huonommuuden suhteessa merellä (Lönnrot: joella) juodun veden makeuteen sekä sodasta saadun "markan" paremmuuden suhteessa kotona oleviin runsaisiin rahoihin. Lönnrot kuitenkin laventaa kansanrunon tiiviit ilmaisut monisäkeisimmiksi ja toisteisimmiksi.
"Oi on Ahti poikaseni,
Ellös lähtekö sotahan!
On meillä oloista koissakodissa Katso lisääVrt. suomen yleiskielen kodissa ~ runon koissa.,
Leppäisessä lekkerissälekkeri : umpinainen oluensäilytysastia,
70. Tapintappi : tulppa, jolla oluttynnyri suljettiin tammisen takana;
Tuon sinulle juoaksesi,
Josp' on joisit kaiken päivän."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En huoli koto-oloistakoto-oloinen : kotiolut,
Ennen juon joesta vettä
Melan tervaisen terältäterä : melan lapa Katso lisääVrt. sanan käyttö muualla Kalevalassa: työkalusta tai aseen teräosasta (2:122; 17:23; 26:343; 33:85; 46:33); teräaseesta, miekasta (16:199; 39:112); viljan tähkästä (31:293); auringosta (15:227) (Jussila 2009).,
Makeamp' on juoakseni,
Kun kaikki kotoiset kaljat;
Tuo tänne sotisopani,
80. Kanna vaino-vaatteheni!
Lähen PohjolanPohjola: Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääKs. Pohja. tuville,
Lapin lasten tanterille
Kultia kyselemähän,
Hopeita haastamahanhaastaa : vaatia Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: puhua (7:223; 16:29, 39). Alkuperäisessä runotoisinnossa "hopehia tietämähän". (Turunen 1979.)."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ohoh Ahti poikaseni!
Onp' on kultia koissa,
Hopeita aitassamme;
Vasta päänäpäivänä eilisenä,
90. Aamulla ani varahin
Kynti orjaomaisuutta oleva ihminen; palkkalainen, palvelija Katso lisääOrja on Kalevalassa toisen ihmisen omaisuutta, joka voidaan ostaa, myydä ja ryöstääkin. Kalevalan antama kuva orjien elämästä ja asemasta rajoittuu runojen, sananlaskujen ja arvoitusten antamiin hajanaisiin tietoihin. Sammon taonnassa orjat ovat lietsojia (10:311−373), muualla he hoitavat hevosia (esim. 18:379−390) tai suorittavat talousaskareita orjapiikoina (esim. 24:147−150). Orjan elämä on usein synkkää ja onnetonta; tästä kielii Kullervon karu kohtalo. (Turunen 1979.)

Karjalan kielessä orja 'palkollinen, orja; rutiköyhä, kerjäläinen' (KKS). kyisen pellon,
Käärmehisen käännätteli,
Nosti aura arkun kannen,
Peräkärki Katso lisääLönnrot selitti sanan perä 'auran kurki l. sarvikko' ["styret"] 'auran kieli l. terä' (Lna 123). penningin ylenti,
Siihen on salvattu satoja,
Tuhansia tukkueltutukkuella : koota, kasata; sulloa,
Arkun aittahan ehätinehättää : viedä, kuljettaa,
Panin aitan parvenparvi : aitan yläkerta, luhti päähän."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
100. "En huoli koti-eloistakotielo : kodin omaisuus, rikkaus, tavarat Katso lisääYhdyssanan jälkimmäisenä osana on elo, joka karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (ks. SMS).,
Jos markan soasta saanen,
Parempana tuon pitelen,
Kuin kaikki kotoiset kullat,
Auran nostamat hopeat;
Tuo tänne sotisopani,
Kanna vaino-vaatteheni!
Lähen Pohjolan sotahan,
Lapin lasten tappelohon."

"Mieleni minun tekevi,
110. Aivoni ajattelevi,
Itse korvin kuullakseni,*Säkeet 111−116 / Lemminkäinen paljastaa äidilleen lähtevänsä kosimaan neitoa Pohjolasta

Runo 12 erkanee tässä kohdin lopullisesti Ahdin ja Kyllikin runosta. Jaksolle, jossa Lönnrotin Lemminkäinen paljastaa äidilleen todellisen suunnitelmansa lähteä kosimaan Pohjan neitoa, ei löydy vastinetta kansanrunoista, vaan se on muokattu säkeistä, jotka esiintyvät parannusloitsuissa (Riisi ja Riiden synty; Verensulku; Tulen sanat). M. A. Castrén ja D. E. D. Europaeus ovat tallentaneet johdantona olevat säkeet (111−112): "Minun silmin nähtyäni, Tahi korvin kuultuani" Vienassa (I4 250: 116−117, I4 892: 56−57).

Pääaihelmasta (säkeet 113−116) löytyy Christfried Gananderin muistiinpano Pohjois-Pohjanmaalta jo vuodelta 1789:

Synty neiti Pohjolasta,
imbi kylmäsä kylässä,
jok ei suostu sulhaisihin,
mielly miehiin hyviin
(XII2 8726; XV 286: 1−4).

Aivan vastaavat säkeet esiintyvät Riisi-aiheisen loitsun alussa keruuaikana eri kerääjien tallentamina Savossa (VI2 4013: 1−3), Kainuussa (XII2 6127: 1−4) ja Vienassa (I4 892: 1−4). Jälkimmäinen säepari esiintyy myös Lönnrotin 1837 muistiinpanemassa Lemmennostoloitsussa (XV 665: 3−4) Vuokkiniemellä.
Nähä näillä silmilläni,
Onko neittä Pohjolassa,
Piikoapiika : nuori tyttö, neito, neitsyt Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) PimentolassaPimentola : Pohjolan toistonimi Katso lisääKs. Pohja.,
Jok' ei suostu sulhosihin,
Mielly miehi'in hyvihin."

Sanoi äiti Lemminkäisen:*Säkeet 117−128 / Avioliiton mitätöinti

Lemminkäisen äidin huomautukselle kaksinnaimisesta ei löydy vastinetta kansanrunosta, vaan sekä äidin repliikki että vastaus, jossa Kyllikin rooli ensimmäisenä avionrikkojana kerrataan ja avioliitto sen seurauksena mitätöidään, ovat Lönnrotin kynästä. Naimattomien tyttöjen tansseihin osallistumista kuvaava "Kylän impien iloissa, / kassapäien karkeloissa" toistuu jälleen, vaikka "maatkohon joka majassa" säkeen myötä kyseessä on nyt selvästi Ahdin ja Kyllikin runon mukainen "vierahilla veräjillä" ja "toisen miehen tarpehella" tapahtunut aviorikkomus (ks. kommentti säkeisiin 3−13; I2 906: 10; II 232: 13).
"Ohoh Ahti poikaseni!

Sull' on Kyllikki koissa,
120. Koti-nainen korkeampikorkea : arvokas, ylhäinen; uhkea, komea,
Kamala on kaksi naista
Yhen miehen vuotehella."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Kyllikki on kylän käviä,
Juoskohon joka kisassa,
Maatkohon joka majassa,
Kylän impienimpi : neito, naimaton tyttö; nainen Katso lisääRunoissa impi neidon synonyymi: "Mitä itket impi rukka, / impi rukka, neito nuori" (SKVR I2 1164). Vrt. myös loitsuissa: "Neiti kosken korvallin[en], / Impi virran vierell[inen]" (SKVR I4 817; myös I4 836, I4 905, I4 1126; VII5 4596). Suomen sanan vastineita ovat karjalan impi ja eteläviron impe', mutta kaikissa kielissä sanat ovat lähinnä runokielen aineksia (NES). iloissa,
Kassapäien karkeloissa!"

Emo kielteä käkesikäetä : yrittää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: aikoa, uhata, luvata (25: 231; 18:509) (Jussila 2009).,
130. Varoitteli vaimo vanha:*Säkeet 130−142 / Äiti varoittaa Lemminkäistä lähtemästä ilman tietäjän tietoa

Äidin varoitus lähteä matkaan ilman riittäviä tietäjän taitoja koostuu alkuosaltaan Lönnrotin Nurmeksessa 1832 tallentaman loitsun säkeistä (VII3 45: 1−7; Kateita ja noitia vastaan). Tämän runon aloittava pojalle osoitettu neuvo on loitsuaihelmassa poikkeuksellinen, sillä loitsun näkökulma on normaalisti kateita ja noitia vastaan varautuvan toimijan oma.

Silloin kun varautuja yksilöi vastapuolen, se on yleensä Lappi, Lappalainen tai Lapista, synonyyminä usein Turjalainen, Turja tai Turjasta tuleva, sekä muutaman kerran myös Pohjola, kuten Lönnrotin runossa (mm. VI1 2992: 8−9, VI1 3032: 50−51, VI1 3039: 2, VI1 3162: 12−13; VII4 1628: 1, 19, 36).

Loppusäkeet (139−142) löytyvät puolestaan Lönnrotin Kesälahdella 1828 tallentamasta Lemminkäisen virren ja surman osia sisältämästä runosta, jossa Lemminkäisen äiti esittää vastaavan varoituksen Lapin maahan menosta:

Siellä sie lauletaan,
suin syteen, päin saveen,
kypeniin kyynäsvarsin,
koprin kylmiin poroin"
(VII1 823: 6−11).

"Ellös vainen poikuenipoiut : poikalapsi
Menkö Pohjolan tuville
Ilman tieon tietämättä,
Ilman taion taitamatta,
Pohjan poikien tulille,
Lapin lasten tanterille!
Siellä Lappirajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maa Katso lisääSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NES s.v. lappi, Lappi.) laulanevilaulaa : esittää loitsuja, loitsia Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979).,
Tunkenevitunkea : loitsia johonkin Turjalainenturjalainen : Pohjolan asukkaan toisintonimi Katso lisääSuomen kielessä turjalainen on tarkoittanut saamelaista tai tietäjää, noitaa, velhoa (SPK s.v. Turjanselkä). Karjalan kielessä turjalaine 'vierasheimolainen' (KKS). Ks. Turja.
Suinsuu edellä eli päistikkaa, pää edellä sytehensysi : pajan ahjossa kuumentamiseen käytetty hiili; noki, karsta, päinpää edellä, päistikkaa savehen,
140. Kypenihinkyven : kipinä; tuhkahöytyvä kyynäsvarsinkyynärvarret edellä eli päistikkaa,
Kourinkourat edellä eli suin päin, päistikkaa kuumihin poroihinporo : tuhka Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kesy peura (3:168; 13:77), pesuaineena käytetty tuhkalipeä (18:299) (Jussila 2009).,
Palavihin paateroihinpaatero : kivi."

Niin sanovi Lemminkäinen:*Säkeet 143−150 / "Jo minut noiat noitu, koki kolme Lappalaista"

Lemminkäisen vakuutus siitä, että hänellä on tarvittava tietäjän tieto ja kokemus, alkaa tiiviillä säekokonaisuudella, joka esiintyy Kateita ja noitia vastaan -runotyypissä (Lönnrotin tallentamat VII3 19, VII3 45; myös VI1 3506: 20−23; XII1 3578: 10−17, XII1 3590: 1−5):

Jo minua noiat noitui,
Koki kolmet Lappalaista,
Yhtenä kesäissä yönä,
Alasti alakivellä,
Ilman vyötä vaatteita
(VII3 45: 16−20).

Paralleelisäe: "Noiat noitu, kyyt kiroopi" esiintyy saman aihelman säkeissä Lönnrotin Akonlahdessa 1832 tallentamassa parannusloitsussa (I4 495: 34). Paralleelisäe "Riko-rihman kiertämättä" esiintyy runossa XII1 3578 (17) samoin kuin vastaavan alastomuuden idean sisältävässä säeparissa: " Iki ilmosen alasti, / Riporihman kiertämättä" aivan toisenlaisessa säeympäristössä, Laulan mie yheksän yötä -aihelman persoonallisena jatkona (XIII1 1860: 4−5).
"Jo minua nojatnoita : maagisia taikomis-, parannus- ja vahingoittamiskykyjä omaava henkilö, samaani Katso lisääNoita oli henkilö, joka toimi parantajana, ennustajana mutta myös vahingon tuottajana (2:215 ym.). Hän pystyi pitämään salaperäisten tekojen ja loitsujen avulla yhteyttä vainajiin ja henkimaailmaan. Langetessaan loveen noita pääsi transsitilaan, jolloin hänen sielunsa saattoi irtautua ruumiista. Noidan tehtäviin kuului myös arpominen ja sanoin loitsiminen. (Turunen 1979.) Pohjoismaisissa mytologioissa tunnetaan laajasti pelottava, paha noitanainen, jolla on toisinaan kyky muuttaa muotoaan linnunhahmoiseksi (Siikala 2012: 291). Ks. Kalevalassa noidan perikuva on Louhi, Pohjan akka harvahammas, portto Pohjolan emäntä.

Suomen noita-sanalla on vastineita sukukielissä, eikä sillä ole alkuaan tarkoitettu uskomusolentoa tai satuhahmoa vaan aikansa arvostettua ammattihenkilöä, samaania ja tietäjää (NES s.v. noita). noituinoitua : saattaa taianomaisin keinoin yliluonnollisten pahojen voimien valtaan Katso lisääNoitien ja velhojen lukemia loitsuja ja haitallisia voimia voitiin vastustaa vain niitä suuremmalla hengenmahdilla (Turunen 1979). Noitua yhdistyy runoissa sanoihin laulaa, loihtia, kirota, käskeä (mm. I4 484, 1427; VI1 3162) ja esiintyy yleisesti loitsuissa. Ks. noita-sanan liittäminen lappalaisiin (I4 1852, 3039; VII3 19, 45; XII1 3578; XIII1 1733, 3590).,
Noiat noitui, kyytkyy : noidan metafora kiroilikiroilla : noitua; soimata kovasanaisesti Katso lisääKiroilla-verbi liittyy Kalevalassa erityisesti loitsimiseen, jolla aiheutetaan pahaa toisille ihmisille. Kiroamista harjoittavat ennen kaikkea noidat. (Turunen 1979.) Suomen murteissa kiro-sanalla on tarkoitettu mm. pahan voiman vaikutusta, joka aiheuttaa onnettomuuden tai sairautta (SMS). Karjalan kielessä kiron kera merkitsee noitumista (KKS).

Kiroilla-verbin synonyymeja ovat Kalevalassa laulaa, loihtia, käskeä ja noitua.,
Kokikokea : koetella, testata kolme Lappalaistalappalainen : Lapin kansaan kuuluva, suuren noidan mainesana Katso lisääKs. Lappi.

Vrt. lappalainen Kalevalassa myös henkilö, joka asuu rajalla, rajaseudulla (Lna 121), ks. esim. runo 3.
Yhtenä kesäisnä yönä,
Alasti ala-kivelläalakivi : maakivi, velhojen noitumispaikka,
Ilman vyöttä, vaattehitta,
150. Riko-rihman kiertämättärikorihman kiertämättä : ilman rihmankiertämää;
Senpä hyötyivät minusta,*Säkeet 151−156 / "Sen verran katalat saivat, kuin kirves kivestä saapi"

Säekokonaisuus on yhdistelmä säkeistä, jotka esiintyvät kahdessa Lönnrotin Pohjois-Karjalassa tallentamassa runossa (Kateita ja noitia vastaan): "Sen verran minusta saavat, / kuin kirves kivestä saapi, / tuoni tyhjästä koista, / järky jäästä iljannesta" (VII3 19: 5−8); "Sen noita minusta saapi, / Minkä kirves kivestä saapi, / Napakaira kalliosta" (VII3 45: 40−42).

Säkeiden yhteys runotyyppiin Kateita ja noitia vastaan säilyy pohjoisilla alueilla Kalevalan ainesten keruuajan jälkeenkin. Vastaavat säkeet: "Sen kylä miusta saapi, / minkä kirves kivestä saapi" liittyvät Inkerissä ja Etelä-Karjalassa sen sijaan lyyrisiin lauluihin pahoista sanoista (mm. IV1 248: 14−17 ja XIII1 2379: 47−49; Sen kylä minusta saapi minkä kirves saa kivestä).
Sen verran katalat saivat,
Minminkä kirves kivestä saapi,
Napakairakiinteäteräinen puupora Katso lisääNapakairan yläosassa on eräänlainen pyörivä kehrä, joka kairattaessa nojaa kairaajan rintaa vasten (NES s.v. napakaira). kalliosta,
Järkyistuimena käytetty puupölkky jäästä iljanestailjan : liukas (vesipintainen) jäätikkö,
Tuonikuolema Katso lisääTuoni merkitsee vainajalaa ja kuuluu viikinkiajan skandinaavisesta traditiosta saatuun uskonnolliseen käsitteistöön (Siikala 2012: 437). Kalevalassa Tuonella tarkoitetaan kuolleiden olinpaikkaa, tuonpuoleista maailmaa tai kuolemaa olennoksi personoituna. Transsiin vaipuvat, loveen lankeavat noidat kävivät Tuonella eli matkasivat vainajalaan. Kansanuskomusten mukaan Tuoni saattoi noutaa itselleen seuralaisen elävien maailmasta. Vrt. 16: 189–194. (Turunen 1979; Jussila 2009.) tyhjästä tuvasta."

"Toisinpa oli uhattu,*Säkeet 157−158 / "Toisinpa oli uhattu, toisinpa kävi kätehen"

Lönnrotin parisäkeen taustalla on formula, joka esiintyy lyyrisissä kansanrunoissa naineen naisen valituksessa, etteivät toiveet aviomiehen suhteen käyneet toteen: "Toisin luulin, toisin toivoin, / toisin on käynynnä käteni" (VII2 2496: 12−13; ks. myös IV1 368; VII2 2221, VII2 2526; Toisin toivoin, toisin luulin). Kalevalan ainesten keruuaikana aihelmassa on lisäksi joskus mukana säe: "Toisin minä käkö käkesin", joka on myöhemmin täysin syrjäyttänyt Lönnrotin tässä hyödyntämän "Toisinpa kävi kätehen" ilmaisun.
Toisinpa kävi kätehenkäydä käteen : tapahtua, tulla tulokseksi,
Mielivät minua pannasijoittaa johonkin paikkaan, asentoon tai suuntaan,*Säkeet 159−166 / "Soille sotkuportahiksi, silloiksi lika-sioille"

Säkeiden taustalla on aihelma Soisit suohon sortuvani, joka kuuluu lyyrisiin Lauluihin pahoista sanoista. Säekokonaisuudessa on yleensä ensin maininta pahantahtoisesta tahosta ("Soisi mun kyläiset naiset") sekä ydinsäkeet: "Soille sotku portahiksi, / Sillaksi lika sioille, / Paikoiksi pahoille maille" (VII2 2165: 1−7, VII2 2168: 18−26, VII2 2175: 1−9, VII2 2186: 1−9), jonka jälkeen laulaja kuitenkin toteaa erilaisin ilmaisuin, ettei näin käynyt tai tule käymään. Lönnrot sijoittaa aihelman tässä pahantahtoisten noitien ajatukseksi. Lisäsäkeet: "Saa leuka liettiehen, / Parta paikkah pahah" löytyvät Lönnrotin tallentamasta Lemminkäisen virren toisinnosta I2 778: 19−20.
160. Uhkasivat uuvutella vaivuttaa, upottaa
Soille sotkuportahiksisotkuporras : upottavan kohdan yli asetettu puu, pitkospuu Katso lisääSana sotku merkitsee pyykkiä, pestäviä vaatteita (Jussila 2009). Entisaikoina pyykki pestiin järvien, jokien tms. rannoilla, jolloin askareita helpottamaan rakennettiin erityinen tie, vetisiin kohtiin pitkospuita tai kapulasilta (Turunen 1979).,
Silloiksi lika-sioillelikasija : mutainen, soinen paikka,
Panna leuanleukaa myöten liettehesen,
Parran paikkahan paha'an,
Vaan minäpä, mies mokomaaikamoinen, oivallinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sellainen (2:139); kelvoton (30:340; 38:323) (Turunen 1979).,*Säkeet 165−168 / Lemminkäisen kerskaus: on itse tietäjä

Johdantosäe: "Vaan minäpä, mokoma mies" vastaa runon VII4 1733 alkusäettä. Säkeiden "Itse loime loitsiaksi, / Sain itse saneliaksi" lähin esikuva lienee säepari "Itse löihemme runoiksi, / Laikatimme laulajaksi" (VI1 4: 34−35) Hiidestä kosinta -runossa, joka on perua Lönnrotin ensimmäiseltä runomatkalta 1828 (ks. myös VII4 1743: 121−126). Kertosäe: "Sain itse saneliaksi" löytyy Polvenhaava-aiheisesta runosta, jossa: "Tuosta vanha Väinämöinen, / Sai sitte sanelemaan, / Puhkesi puhelemaan" (XII1 25: 52−54).
En tuossa kovin hätäillyt,
Itse loimeluoda, refl. loime : rupesin, saatoin itseni loitsiaksi,
Sain itse saneliaksi,
Lauloin noiat nuolinensa,*Säkeet 169−184 / "Lauloin noiat nuolinensa – Tuonen koskehen kovahan – Siellä noiat nukkukohot"

Varausten ja tautien karkotuksen loitsuja hyödyntävien säkeiden esikuvana on etenkin runo VII4 1742 (40−66), mutta Lönnrotin käyttämät aihelmat esiintyvät yleisesti myös muualla. Kokonaisuuden aloittaa usein nelisäkeeksi kiteytynyt muoto: "Syön mie noiat nuolinensa, / tietäjät teräksinehen, / Velhot veitsi rautonehen, / Katehet kuraksinensa" (VII4 2119: 57−60, VII4 1742: 43−45, 48−50, VII4 1635: 33−35). Alkusäe voi olla myös "Itse noiat nuolihise" (VII3 26: 27−30, VII3 27: 30−33). Formulainen jakso esiintyy myös tiivistyneenä (Sakkola): "Mie syön noijan nuolinensa, Tietäjän teräksineen" (XII3 8438: 13−14, XII3 8439: 16−18).

Laulaminen esiintyy loitsuissa yleisesti loitsimisen synonyyminä, kuten säkeessä: "Siihen laulan Lappalaisen". Kuvauksena paikoista, joihin vastapuoli loitsitaan, ovat yleisiä säkeet, kuten: "Turjan koskehen kovahan, / alle koprin korkehimman" (ks. mm. VII4 1628: 1−9, 20−24; XII1 3616: 1−4).

Säe "Siellä noiat nukkukohot" on loitsusta VII4 1742 (58−64), jossa puhuja kerskaa: "Panen noiat nukkumahan, / katehet makomahan" ja jatkaa kuvailevasti, missä kunnossa löysi noidat nukkumasta: "Näkiheinän kasvanehen, /Läpi pään, läpi kypärän, / Läpi noian olkapäihen".
170. Ampujatampuja : noidannuolia ampuva noita Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: jousimies (32:432) (Turunen 1979; Jussila 2009). asehinensa,
Velhot veitsi-rautoinensa,
Tietäjät teräksinensä
Tuonen koskehenTuonen koski : maanpäällisen ja tuonpuoleisen erottava virta Katso lisääTuonelan joki ~ koski on virta, jonka yli Tuonelaan matkattiin (9:379 ym.). Se erotti maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltui siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi. (Turunen 1979.) kovahan,
Kinahmehenkinahmi : pyörre, kierrevirta kauheahan,
Alle koprunkopru : vedenputous, ryöppy korkeimman,
Alle pyörtehen pahimman,
Siellä noiat nukkukohot,
Siellä maatkohot katehetkade : noita Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kateellinen, kadehtiva (32:195); viha, kosto (6:25); häviäminen, kuolema (29:513) (Jussila 2009). Ks. kapeet eli luonnottaret (Siikala 2012: 289).

Rahvaan runoissa kateet, kateuteen ja kiroihin liittyvät voimat, olivat vahingollisia onnelle ja terveydelle sekä aikaansaivat epätasapainoa yhteisössä ja elinkeinojen harjoittamisessa. Kade-sanalla tarkoitettiin sekä kateellista kanssaihmistä, joka oli tavallisesti naapuri, että vihamielistä noitaa (ns. vastanoita). (Tarkka 2005: 97.),
Kunnes heinä kasvanevi
180. Läpi pään, läpi kypärin,
Läpi noian olkapäien,
Halki hartia-lihojen
Noialta makoavalta,
Katehelta nukkuvalta."

Ainapa emo epäsievätä : kieltää
Lähtemästä Lemminkäistä,
Emo kielti poikoansa,*Säkeet 187−188 / Emo kielti poikoansa, nainen miestänsä epäsi

Äidin lähdöstä kieltävät sanat liittyvät Lemminkäisen virteen Vienassa joko vastaavana parisäkeenä: "Emo kielti poikoansa, / nainen miestänsä epäsi" (I2 713: 46−47, ks. myös mm. I2 737: 18−19) tai vain säkeen mittaisena: "Nainen miestä epäsi" (I2 749: 6, I2 795: 6). "Nainen" sana esiintyy Lemminkäisen virressä ”emo” sanan kertosanana tai sen sijaan, sillä muita toimijoita ei runotyypissä esiinny.
Nainen miestänsä epäsi:
"Ellös vainen menkökänä
190. Tuonne kylmähän kylähänkylmä kylä : Pohjolan metafora Katso lisääKs. Pohja,*Säkeet 190−191 / Pohjala, kylmä kylä

"Kylmä kylä" on kansanrunossa yleinen formula, joka eteläisimpiä runoalueita lukuun ottamatta esiintyy kaikilla runoalueilla etenkin Pohjolan epiteettinä.
Pimeähän Pohjolahan!

Tuho ainaki tulevi,*Säkeet 192−194 / "Tuho poikoa pätöistä, Hukka lieto Lemminkäistä"

Aloitussäkeen: "Tuho ainaki tulovi" taustalla on yleinen säeformula: "Jo näki/tunsi tuhon tulevan" tai "Tuho kuitenki tuloovi", joka esiintyy laajasti Väinämöiseen liittyvissä sekä muissakin runoissa. Jatkosäkeet toistavat ennakolta Lemminkäisen pian sukaa eli hiusharjaa heittäessään sanomat sanat. Säkeet: "Sillon hukka Lemminkäisen, / Tuho poikoa pätösen" esiintyvät Vuokkiniemellä ja Ilomantsissa Lemminkäisen surma -runossa sekä sukaa heitettäessä että vaiheessa, jossa Lemminkäisen äiti huomaa suan valuvan verta (I2 758a: 1−6, I2 815: 80−85, 198−204; VII1 835: 80−86, 198−204, VII1 836: 149−153, 205−209, VII1 836a: 124−132, 186−191). Kalevalan julkaisun jälkeen toteutetuissa keruissa säepari esiintyy kerran myös runon päätäntönä (I2 801: 81−82). (Ks. myös kommentti säkeisiin 201−212.)
Tuho poikoa pätöistäpätöinen : kelpo, jalo Katso lisääSana liittyy alkuperältään päteä-verbiin, joka merkitsee kelpaamista, sopimista yms. Verbi kotiutui kirjakieleen kalevalamittaisen kansanrunouden myötä 1800-luvun alkupuolella. (NES s.v. päteä.),
Hukkatuho, perikato Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: susi (38:236, 243, 247, 248) (Turunen 1979).

Menetystä, häviötä tai perikatoa tarkoittava hukka-sana tunnetaan useista suomen lähisukukielistä. Sen merkitys on itämurteissa ja karjalassa laajentunut; häviötä merkitsevänä sanaa on käytetty kiertoilmauksena myös vaarallisesta ja pahaa tekevästä eläimestä. (NES s.v. hukka.) lieto Lemminkäistä;
Josvaikka sanot sa'alla suulla,
Enp' on tuota uskokana,
Ei sinussa laulajata
Pohjan poikien sekahan,
Etkä tunne kieltä TurjanTurja : Lapin toisintonimi Katso lisääSuomen kielessä turjalainen on tarkoittanut saamelaista tai tietäjää, noitaa, velhoa. Vanhoista tuomiokirjoista saatu selville, että ainakin Iijokivarren talonpojilla oli tapana hakea Kemin Lapin tietäjiltä apua erilaisiin vaikeuksiin, kuten sairauksiin tai huonoon saalistusonneen. Turja on voinut merkitä pohjoista ilmansuuntana. Paikannimenä sillä on tarkoitettu Kuolan niemimaata ja erityisesti sen rannikkoa Kantalahdesta itään. (SPK s.v. Turjanselkä.),*Säkeet 199−200 / "Etkä tunne Turjan kieltä, maha et lausua Lapiksi"

Ilmaisu esiintyy Lönnrotin 1934 Uhtualla tallentamassa Maailmansyntyrunossa I1 107 (säkeet 32−34), sekä jo Christfried Gananderin 1786 muistiinpanemassa laulussa XV 209 (säkeet 78−79).
200. Maha et lausua Lapiksi Katso lisääSana mahtaa 'osata, taitaa'.

Lönnrot kommentoi säettä 200: "Lapin sanoja ja virsiä pidettiin voimallisempana kuin muita, jota tässä tarkoittanee, koska Pohjolassa ei kuitenkaan eri kieltä puhuttu" (Lna 38).."

Silloin lieto Lemminkäinen,*Säkeet 201−212 / Lemminkäinen heittää hiusharjan seinään ennemerkiksi

Seinään heitetyn, verta vuotavan hiusharjan motiivi sisältyy Lemminkäisen surma -runoon. Se esitetään useimmiten vasta kohdassa, jossa äiti saa tietää poikansa menehtyneen, kun suka alkaa vuotaa verta. Episodi, jossa Lemminkäinen heittää tulevaa ennakoiden suan seinään lähtönsä hetkellä, esitetään harvemmin, mutta se esiintyy ainakin Lönnrotin Vuokkiniemellä tallentamissa Lemminkäisen virsi -runoissa I2 815 (9−16), I2 758a (1−6) samoin kuin D. E. D. Europaeuksen ja A. Ahlqvistin 1845−1846 Ilomantsissa tallentamissa runoissa VII1 835 (80−87), VII1 836 (149−153) ja VII1 836a (126−132).

Joissakin Lemminkäisen surma -runoissa Lemminkäisen epiteettinä on kertosäkeessä "pätöinen poika": "Siin' on hukka Lemminkäisen, / Tuho poikoa pätöstä" (I2 758: 258−259, I2 758a, I2 815: 74−75, I2 730: 3−4; ks. myös I2 729: 133−134); "Jo nyt hukka Lemminkäistä, pillo poikoa pätövi." (VII1 836, VII1 836a). Epiteettiä tutkinut Kaarle Krohn (1903−1910: 572−594) pitää sitä yhtenä todisteena siitä, että Lemminkäisen surma -runon taustalla on alun perin kristillinen legenda.
Itse kaunis KaukomieliLemminkäisen toisintonimi Katso lisääKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (Kaukamoisesta lisää ks. Siikala 2012: 279−284). Vrt. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja veitikka verevä (Turunen 1979: 111).
Oli päätänsä sukivaharjaava, kampaava,
Hapsiansahapsi : hius, monikossa tukka harjoava,
Suansuka : harja, kampaamisväline seinähän sivaltisivaltaa : lyödä, huitaista,
Harjan paiskoi Katso lisääLyhennetyssä Kalevalassa paiskoa on korvattu neutraalimmalla painoi-sanalla. Lönnrot toimitti teoksen koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. patsahasenpatsas : pylväs tai pilari uunin, kiviladelman tm. kulmassa; savupiippu muinaisessa asumuksessa,
Sanan virkkoi, noin nimesi,
Itse lausui ja pakisi:
"Silloin on hukka Lemminkäistä,
210. Tuho poikoa pätöistä,
Kun suka verinverta Katso lisääLönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 95−98 (tässä 209−212): "Yhtä helppo on saada tuosta suasta verta vuotamaan, kun minustaki. Niillä sanoilla, jotka joku kiivastuneena ja innoissaan lausui, arveltiin aina erinomainen voimansa ja merkityksensä olevan". (Lönnrot 1862/2005.) Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja siksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. valuvi,
Harja hurmehinhurme : veri Katso lisääHurme on ilmeisesti johdos sanasta hurma 'tenho, huuma, ihastus, kiihko; ajatuskyky, taju'. Kansanuskomuksissa veri oli sielun ja hengen voimien tyyssija. (SSA1 s.v. hurma, hurme.) loruvilorua : vuotaa, valua."

Läksi lieto Lemminkäinen
Pimeähän Pohjolahan
Vastoin kieltoa emonsa,
Varoitusta vanhempansa.

Hyöteleiksehyöellä, refl. hyöteleikse : varustautuu, vyöteleiksevyöellä, refl. vyöteleikse : vyöttäytyy, vyöttää itsensä,*Säkeet 217−226 / Varautuminen matkaan rautapaidoin ja teräsvöin

Säkeet, joissa Lemminkäinen pukeutuu matkaa varten rautapaitaan ja teräsvyöhön ja ilmaisee olevansa näin paremmin varustautunut menemään noitien pariin, esiintyvät hyvin samaan tapaan kansanrunossa sisältäen pukeutumisen kuvauksen ja ydinsäkeet: "Lustuhissa mies lujempi, / rautapaioissa parempi, / teräsvöissä tehtoisampi". Lönnrot on tallentanut aihelman ensin loitsussa Kiteellä 1928 (VII3 33: 1−10; Kerskaukset ja varaukset), ja tässä runossa esiintyvät myös vastaavat loppusäkeet: "Sitt' ej huoli hyviäkän, / tottele jalojakan". Aihelma esiintyy erilaisissa varauksissa Kateita ja noitia vastaan sekä Aunuksessa ja Laatokan-Karjalassa yleisesti hääväen varauksen sanoissa (Hääväki varataan). Lemminkäisen virren yhteydessä säkeet on tallentanut kerran sekä Lönnrot Vienassa (I2 787: 35−40, päähenkilön nimenä Ahti Saarelainen) että D. E. D. Europaeus Laatokan-Karjalan Suistamolla (VII1 792: 76−81).
Rauta-paitoihinrautapaita : muinaiseen sota-asuun kuulunut suojuspanssari paneiksepanna, refl. paneikse : pukeutuu,
Teräs-vöihinteräsvyö : rautavahvisteinen tai -koristeinen vyö telkitäiksetelkittää, refl. telkitäikse : sulkeutuu, pukeutuu,
220. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Mies on luustossaluusto : vartaloa peittävä panssarisuojus Katso lisääLönnrot muodosti luusto-sanan sanasta lusto ~ lustu, jolla on mm. merkitykset 'puun vuosirengas tai kova pintakerros; pellavan tai hampun luu; viikatteen side; suomukseen asetettu levystö; vöistä muodostettu panssari' (Turunen 1979). lujempi,
Rauta-paiassa parempi,
Teräs-vyössä tenhoisampitenhoisa : voimallinen, taikavoimainen
Noien noitien sekahan,
Jott' ei huoli huonommista,
Hätäile hyviäkänä."

Otti miekkansa omansa,*Säkeet 227−230 / Hiiessä hiottu miekka

Lemminkäinen "otti miekkansa omansa" (säe Lemminkäisen virressä, mm. I2 774: 202), mutta miekan kuvauksen säkeet juontuvat D. E. D. Europaeuksen Ilomantsissa 1945 tallentamista Hääväen varauksen sanoista (VII5 4907: 52−58), joissa erilaisissa varaus- ja loitsurunoissa yleisesti esiintyvän pyynnön: "Ukko, taivosen Jumala, / Tuoppa nyt tulinen miekka" jälkeen miekkaa kuvataan lisäsäkeillä: "Joka on Hiiessä hiottu, / Jumaloissa kuvaeltu" (ks. myös VII4 1645: 4−5; vrt. säkeet "Tuo tänne tulinen miekka, / Säkähinen säilä kanna"; ks. runo 11: 279−280).
Tempasi tuli-teränsätuliterä : välkkyväteräinen,
Jok' oli HiiessäHiisi : mytologinen paikka t. olento Katso lisääHiisi-sanalla on merkitykset 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin kuitenkin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) hiottu,
230. Jumaloissa Katso lisääJumala-sana on kansankielessä yleisesti käytetty; tutkimuksessa käytetään nimityksiä jumalsankari tai kulttuuriheeros (Siikala 2012: 76). Ks. sana muualla Kalevalassa: kristinopin Jumala (9:513, 583; 15:637; 17:495; jne.); Ukko, säiden jumala (14:313); karhu (46:173; 46:278) (Jussila 2009). Monikkomuotoinen jumaloissa esiintyy Hiiden rinnalla toisaallakin (ks. 11:283−284). Monikollisuus saattaa olla muodollista; toisaalta kyse voi olla paholaiselle vastakkaisista voimista, jumalista ja pyhimyksistä. (Turunen 1979.) kuuraeltukuuraella : hioa kirkkaaksi,
Tuon sivullehen sitovi,
Tunki tuppi-huotrasehentuppihuotranen : miekan suojus Katso lisääSana on muodostunut suomen kielen tuppi-sanasta ja karjalan kielen huotra-sanasta (Turunen 1979)..

Missä mies varaeleiksevaraella, refl. varaeleikse : suojautuu vaarojen varalle taikamenoin, loitsien,*Säkeet 233−252 / Varautuminen

Maaginen varautuminen tehdään Vienassa, Pohjois-Karjalassa ja Aunuksessa tallennetuissa kansanrunoissa paitsi runotyypeissä Kateita ja noitia vastaan niin esimerkiksi Metsälle lähtiessä ja Hääväkeä varatessa. Lönnrotin esikuva, jossa ensin esitetään kysymys, missä miehen tulisi varautua maagisesti, ja sitten esitetään eriarvoisia vaihtoehtoja, löytyy laajana runosta I4 1085 (säkeet 52−58; myös I4 1131: 52−58).

Kotioven suussa ja pihapiirissä suoritettu varaus todetaan runossa riittämättömäksi, ja tehokkaampi varaus toteutuu "Korvalla tulisen kosken, / Pyhän virran pyrtiösä". Vaikka kodin liittyminen "vaimolliseen väkeen" ja luonnontilaisen kosken taas "urohoiseen väkeen" on ilmeinen, ei Lönnrotin erittelemää feminiinisen ja maskuliinisen väen vertailua sanallisteta näissä runoissa. Nimenomainen sukupuoleen sidottu vertailu löytyy kuitenkin hiukan toisessa muodossa Lönnrotin tallentamista karhun metsästykseen liittyvissä varautumisen sanoissa:

Ken mua kovin kokevi,
Urohoisesta väestä,
Kokekohot koiriaan,
Pyytäkööt pyssyjään!
Ken mua kovin kokevi,
Vaimoisestaki väestä,
Kokekoon kohtujansa,
Varotkoon vatsojansa!
(I4 1229: 4−11; ks. myös I4 1231: 7−15).

Useimmissa muissa runoissa varaukseen liittyvä kysymys saa lyhyen, vain yhden varaustavan sisältävän vastauksen, ja näitä varauspaikkoja voi edellä mainitun pitemmän version mukaisesti olla joko: "Veräjissä viimeisissä, / oven pihtipuolisissa" (I4 539: 3−9; I4 1123: 65−66); "Kosken korvalla tulisen" (I4 484: 20) tai "Pyhän virran pyörtiössä" (I1 10 erill. 10: 46). Kiteytyneitä muotoja kysymykselle on Ilomantsissa (Kerskaukset ja varaukset): "Millä tuima turveleme, / ilman poika hyöteleme, / maailman varotteleme?" ja Kiimaisjärvellä (Kateita ja noitia vastaan): "Missä turka turveleme, / Ja uro varotteleme?".
Uros tuimaankara, raju, väkevä Katso lisääRunoissa tuima esiintyy vaivaisen ja surullisen (huolellisen) synonyymina (SKVR II 1067; VII1 686a; VII2 1727, 1989, 2001, 2030, 2043, 2084). Vrt. tuima myös muissa merkityksissä: Tuurikkaisen epiteettinä: "tuima Tuurikkainen, poika veitikka verevä" (esim. SKVR IV1 14, 15, 185, 259); Veitsen tai miekan terävyyttä kuvastavana adjektiivina (SKVR I1 658; VI1 464; 800; VII1 209); loitsuissa ilman ja äijän pojan synonyymi (SKVR VII3 43, 44; VII4 2628). turveleikseturvella, refl. turveleikse : varautuu, loitsii itselleen maagisen suojan?
Jo vähin varaeleikse,
Tuossa tuima turveleikse
Oven suussa orren alla,
Pirtin pihtipuolisessapihtipuolinen : oviaukon pysty reunapuu Katso lisääKarjalassa pihtipuoli 'oven t. ikkunan pieli' (KKS). ,
Pihalla kujasenkuja(nen) : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie Katso lisääVrt. sana muualla Kalevalassa: karjasuoja (21:405; 22:373; 23:149; 36:143) (Turunen 1979). suussa,
240. Veräjissä viimeisissä.

Siinä mies varaelihevaraella, refl. varaelihe : suojautui vaarojen varalle taikamenoin, loitsien
Vaimollisesta väestävaimollinen väki : naisväki,
Ei ole ne varat väkevät,
Eikä turvat luotettavat,
Niin vielä varoitteleiksevaroitella, refl. varoitteleikse : varautuu, loitsii itselleen suojan
Urohoisesta väestäurohoinen väki : miesväki, -joukko
Tien kahen jakaimessajakain : tienristeys Katso lisääTienristeystä pidettiin taikomisen kannalta erityisenä paikkana (Saarimaa 1927: 22). Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: joen haarauma (Turunen 1979).
Sinisen kiven selässä
Hettehillähete : vetinen kohta suossa heiluvillaheiluva : hyllyvä; upottava ,
250. Läikkyvillä lähtehillä,
Kosken kopruilla kovilla,
Ve'en vankan vääntehessäväänne : veden pyörre.

Tuossa lieto Lemminkäinen
Itse lausui ja saneli:
"Ylös maasta miekka-miehet,*Säkeet 255−272 / Luonnonvoimien pyyntö varauksen avuksi

Säekokonaisuus on koottu useimmiten sulhasen varaukseen liittyvistä säkeistä (Hääväki varataan), joissa pyydetään erilaisia luonnonvoimia tai myös neitsyt Maariaa, taattoa taivosesta tai Ukko yli Jumalaa nostamaan avuksi kuolleita: "maasta mannun voimia", merestä miehiä, "umpilampisia uroita", joista ja kaivoista kaikki miehet; tai/sekä metsää tulemaan miehineen, korpia kansoineen; vesihiittä tai veden emäntää väkineen "pojan ainoan avuksi", "yksinäisen ympärille" (etenkin I4 495: 11−32, I4 1852: 34−49, VII2 2809: 37−38, VII3 49: 1−9, VII4 1552: 1−13, VII5 4902: 1−4, VII5 4907: 1−69). Lopuksi voidaan lisätä pyynnön syy: "Jott'ei pysty noian nuolet, / Eikä tietäjän teräkset, / Eikä velhon veitso rauat" (VII2 2809: 39−42) tai selitys:

Ej net oo varteen ihtiäni,
eikä varteen joukkoa,
vaan on vasten vastuksia,
vasten vaivoja pahoja
(VII5 4902: 10−13).

Mannun aikaisetmannunaikainen : ikivanha, yhtä vanha kuin maa urohot,
Kaivoloista kalpa-miehet,
Jokiloista jousi-miehet!
Nouse metsä miehinesi,
260. Korpi kaikki kansoinesi,

Vuoren ukkomiespuolinen haltia Katso lisääVuori on maaginen paikka, jossa asuu vuoren väkeä. Pahat manataan vuorelle, ja siellä myös synnytetään pahaa. Lisäksi sanalla vuori tarkoitetaan Kalevalassa korkeaa kalliota (9:493; 14:27; 39:122) ja ehkä linnaakin: "Sylkytteli miakkoansa vuoren rautaisen raossa" (39:109). (Jussila 2009.) voiminesi,
Vesihiisivedessä asuva paha haltia Katso lisääRuma, vinosilmäinen ja muutenkin iljettävä vesihiisi oli komean ja puhtaisiin vaatteisiin pukeutuvan hyvän vedenhaltian vastakohta. Metsälammikossa oleskeleva vesihiisi karkoitti peurat, jolloin lampeen kuljettiin valtajoen koskesta hyvä haltia. Tämän jälkeen saaliseläimet uskalsivat astua jäälle, mistä niitä sai taas ampua. Vesihiiden karkoittamiseen oli muitakin keinoja. Runoissa vesihiisi esiintyy joskus toimivana olentona, jota saatettiin jopa rukoilla. Vesihiiteen yhdistetään toisinaan kalman haltiaa vastaava kalmahiisi. (Turunen 1979.) Ks. myös Vetehinen ja Näkki (Siikala 2012: 372). hirmuinesihirmu : pelottavuus, pelottava voima Katso lisääVrt. sana muualla Kalevalassa: pelottava aine, myrkky (9:238–9); pelottavan suuri (19:256; 35:350) (Turunen 1979).,
Väkinesi veen emäntäveden emäntä, vedenhaltia Katso lisääVeteen liittyi monia kansanuskomuksia, ja vedellä oli omat haltiansa suomalaisessa ja samanlaisissa olosuhteissa elävien naapurikansojen haltiaperinteessä (Siikala 2012: 371; Turunen 1979: 381). Kalevalassa ve'en väkeä edustavat ve'en vanhin eli ve'en emäntä (17:281) ja nuoremmat haltiat, veen morsiamet (2:60), ve'en tyttönen (5:69), veen tytär (5:183) ym. (Turunen 1979).

Kalastuskulttuureissa vedenhaltian rooli oli veden riistan antaminen ja kalalajien suojeleminen mädin määrää seuraamalla. Vedenhaltialle myös uhrattiin kalaonnen edistämiseksi. (Siikala 2012: 372.),
Ve'en vanhinveden vanhin : veden emäntä, vedenhaltia Katso lisääKs. veden emäntä. valtoinesivalta : voima, mahti,
Neitoset joka norostanoro : kostea maa, kostea notko Katso lisääVrt. noromaa.,
Hienohelmathienohelma : tyttö jolla kaunis mekko; nuoren naisen metafora Katso lisääNeidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö); hienohelma-nimitys johtuu hameen helmakoristeesta (Saarimaa 1927; Turunen 1979). Vrt. sanan merkitys karjalan kielessä: koreasti pukeutuva nainen, herrasneiti; huora (KKS).

Vrt. Hienohelma esiintyy runoissa myös toisessa yhteydessä, Kullervo Kalevan pojan toisintonimenä: "Kullervo [Kalevan poika], / Sinis[ukka, hieno helma], / Hivus kelt[anen] korie" (SKVR I2 914; ks. myös I2 960, 962, 970, 1158). hettehistä
Miehen ainoan avuksi,
Pojan kuulun kumppaliksi,
Jott' ei pystypystyä : kyetä vahingoittamaan noian nuolet,
270. Eikä tietäjän teräkset,
Eikä velhon veitsi-rauat,
Ei asehet ampumiehen!"

"Kun ei tuosta kyllä liene,*Säkeet 273−296 / Ukolle osoitettu pyyntö tuoda tulinen miekka, jolla velhot voitetaan

Ukolle osoitettu pyyntö tuoda tulinen miekka on erittäin yleinen Vienassa, Kainuussa ja Aunuksessa erilaisissa loitsuissa, etenkin synnytysloitsuissa, ja varaussanoissa. Pyyntö alkaa usein säkeellä: "Oi Ukko ylijumala", ja sen kertosäkeenä on yleisesti: "Vanha taatto/vaari vanha taivahinen". Ukko ylijumalaan (myös Ukko, kultainen kuningas) yhdistyvät lisäksi kuvat pilvien pitäjästä ja puhujasta: "Ukko pilvien pitäjä, / Remupilven reunainen, / Hattaroien hallitsia" (I4 1870: 4−7); "Itsep' on pilvien pitäjä, / Hattaroien hallitsia" (VII5 4851: 52−53); "Puhki pilvien puhuja, / Halki taivosen sanoja" (VII5 4907: 46−47). Säe: "Ylemmäksi huokoaime" esiintyy vastaavassa yhteydessä Lönnrotin Vienassa tallentamassa runossa I4 497 (39).

Ukkoa pyydetään tuomaan tulinen miekka, jolla muun muassa piru pidellään, piestään perkelettä, hakataan hiien haitat ja karkotetaan kalmat. Tulisen miekan paralleelisäkeenä esiintyy yleensä: "Säkähinen säilä kanna" variaatioineen. Säe: "Tulisen tupen sisästä" esiintyy miekan lisämääreenä harvemmin (VII4 1578: 7; VII5 4851: 127). Lönnrotin miekan käyttöön ja tehoon tässä liittämät säkeet ovat yhdistelmä useasta Hääväki varataan -aiheisesta runosta (I4 1850: 40−41, I4 1856: 27−30; VII5 4903: 7−9, VII5 4907: 53−63).
Vielä muistan muunki keinon,
Ylemmäksi huokoaimehuoata, refl. huokoaime : anelen, rukoilen, valitan
Tuolle taivahan UkolleUkko : muinaissuomalaisten säänjumala Katso lisääUkko asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä, ja siltä anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala". (Turunen 1979.),
Joka pilviä pitävi,
Hattaroita hallitsevi."

"Oi Ukko ylijumalaUkon epiteetti,
280. Taattoisä vanha taivahinen,
Puhkiläpi pilvien puhuja,
Halki ilman haastelia!
Tuo mulle tulinen miekka
Tulisen tupen sisässä,
Jolla haittojahaitta : mytologinen vastus Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: salpa, este (12:376; 45:141) (Turunen 1979). hajotan,
Jolla riitsinriitsiä : purkaa, poistaa (maagisia vaikutuksia) Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: tempaista esiin, paljastaa (17:68) (Jussila 2009). rikkehiärike : maagisesti aiheutettu paha Katso lisääNoidat saattavat aiheuttaa Kalevalassa pahaa taianomaisilla toimenpiteillä (mm. 45:239, 357). Kansanuskomusten mukaan vaarallisimpia rikkeitä olivat sellaiset, jotka aiheutettiin kalman avulla, esim. käyttämällä rituaaleissa haudasta otettua maata eli kalmanmultaa tai kuolleen ihmisen ruumiinosia. Tällaisista rikkeistä ei uskomusten mukaan voinut selviytyä. Rikkeitä aiheutetaan Kalevalassa myös ampumalla noidannuolia (mm. 2:215). Noitia kutsutaan siksi myös "ampujiksi" (mm. 2:216). (Turunen 1979.),
Kaa'an maalliset katehet,
Ve'elliset velhot voitan
Etiseltä ilmaltani,
290. Takaiselta puoleltani,
Päältä pääni, viereltäni,
Kupehelta kummaltanikummat kupeet : molemmat kyljet,
Kaa'an noiat nuolihinsa,
Velhot veitsi-rautoihinsa,
Tietäjät teräksihinsä,
Pahat miehet miekkoihinsa!"

Siitä lieto Lemminkäinen,*Säkeet 297−314 / Lemminkäisen matkaan lähtö ja matkanteon kuvaus

Kuvaus, jossa Lemminkäinen valjastaa varsan, istuu rekeen ja matka taittuu, on yhdistelmä säkeistä, joita sekä Lönnrot että muut ovat tallentaneet pohjoisten runoalueiden epiikan miespäähenkilöiden kulkuun liittyen (esim. Meren kosijat; Kilpakosinta; Hiidestä kosinta; Iivana Kojosenpoika; I1 12: 8−9, I1 54: 142−144, I1 481: 48−52, I1 487: 82−83; VII1 528: 5−12, VII1 791: 73−79; XII1 53: 5−6).

Yleisiä formuloita ovat: "Pisti varsan valjaisihin, / Puikkohin tuli punasen", jossa paralleelisäe varioi (esim. puikkohin punasen ruunan / ruskien reen etehen), "Laski virkkua vitalla, / Helähytti helmispäällä" ja "Virkku juoksi, matka joutu, / Reki vieri, tie lyheni".

Lisäksi Lönnrotin säekokonaisuudessa on yksittäisiä säkeitä ja säepareja, jotka esiintyvät mahdollisesti vain yhdessä runossa: "Viiasta hevon vihelti, / Kulokosta kultaharjan" (I1 12: 8−9); "Nyt korjahan kohoto" (I1 481: 51); "Karkutti kariperällä" – "Kangas kultanen kumisi, / hopiainen hiekat helkki" (VII1 528: 7−12). Säe "Tuli talo vastaan" löytyy Väinämöisen polvenhaavaan liittyvästä kuvauksesta (I1 320: 17).
Tuo on kaunis Kaukomieli
Varsan viiastaviita : pensaita, vesoja, nuoria puita kasvava metsä vihelti,
300. Kulokostakulokko : kuivunut ruohikko tai heinikko kulta-harjan,
Pisti varsan valjahisin,
Puikkoihinpistää puikkoihin : panna aisoihin, valjastaa tulipunaisentulipunainen : punaruskea hevonen;
Itse istuikseistua, refl. istuikse : istuutuu rekehen,
Kohauttikohauttaa : tehdä jtkin niin, että kohahtaa korjahansakorja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki,
Laski virkkua vitsalla,
Karkuttikarkuttaa : hoputtaa, jouduttaa kari-perälläkariperä : ruoskan runollinen mainesana Katso lisääRuoskan lyöntitehoa voitiin lisätä tekemällä siimaan solmuja tai kiinnittämällä siihen helmen tapaisia "kareja" (Turunen 1979). Lönnrot selitti sanan kariperä 'kalkka l. helysiimainen ruoska' ["skallersnärten"]; kalkkapäinen 'karisevalla l. sälisevällä varrella varustettu ruoska', jonka perään lisäsi: "jälkimmäinen selitys minusta parempi" (Lna 123). Vrt. helmiletku, helminen, helmisvyö, helmivyö, helmiruoska.;
Virkku juoksi, matka joutui,
Reki vieri, tie lyheni,
Hopeinen hiekka helkkihelkkiä : helistä,
310. Kangaskuiva metsämaa kultainen kumisi.

Kulki päivän, kulki toisen,
Kulki kohta kolmannenki,
Päivänäpä kolmantena
Kylä vastahan tulevi.

Siitä lieto Lemminkäinen*Säkeet 315−360 / Lemminkäisen saapuminen ja kysymykset vierimmäisessä ja keskimmäisessä talossa

Jakso, jossa Lemminkäinen saapuu ensin kylän vierimmäiseen ja sitten keskimmäiseen taloon kysellen löytyisikö varusteiden ja hevosen riisujaa, rakentuu vastaavasti kuin J. F. Liljebladin Hyrynsalmella 1833–1834 muistiinpanema erikoinen versio Lemminkäisen virrestä (XII1 107). Vastaava kulkemisen, kyselemisen ja eri taloissa saatujen vastausten rakenne liittyy yleensä Väinämöiseen ja runotyyppiin Polvenhaava. Tässä kuitenkin Lemminkäinen saapuu ensin alimmaiseen ja sitten keskimmäiseen taloon, joista ensimmäisessä ukko ja akka antavat kieltävän vastauksen ja keskimmäisessä talossa saman vastauksen antavat ukko ja lapsi. Lönnrot on muuttanut puhujien järjestyksen sekä jälkimmäisen kieltävän vastauksen akan myönnön muodossa esittämäksi ivaksi. Näiden ivasäkeiden vastine löytyy Juhana Kainulaisen Kesälahdella 1828 Lönnrotille laulamasta kylvetysloitsusta, jossa taudinaiheuttajan manaukseen lisätään:

Vai jos kyytiä kysynnet,
anonnet ajo hevoista,
kyllä sinulle kyyvin löyän
ja annan ajohevoisen
(VII4 1758: 181−184).

Jatko on yhdistelmä säkeitä sekä kylvetysloitsuista että Pistoksen sanoista: "Isäntäsi istumille, / Emäntäsi astumille" (VII4 1743: 182−183), "Isäntäsi iltaselle, / Emäntäsi einehelle" (I4 836: 264−265) sekä:

Kotihisi juokse, konna,
Maahasi, paha, pakene,
Siellä isäntäsi ikävöivi,
Emäntäsi parkuele
(VII4 1759: 63−66).

Säkeistä 332–334 löytyy myös tyypillinen kulkemisen kuvauksen formula (vrt. säkeet 297−314).
Ajavi karitteleviajaa karitella : ajaa keveästi rahisevaa ääntä aiheuttaen,
Vierimäistävierimmäinen : äärimmäinen, uloin, reunimmainen tietä myöten
Vierimäisehen talohon;
Yli kynnyksen kysyvi,
320. Lausui lakkapuunlakkapuu : oviaukon yläpuu takoa:
"Oisiko talossa tässä
Rinnuksenirinnus : hevosvaljaissa hihna, jolla länkien alapäät sidotaan yhteen riisujatariisuja : valjaiden irrottaja,
Aisani alentajataaisan alentaja : valjaista riisuja Katso lisääEntisaikoina kohteliaisiin tapoihin kuului riisua vieraan hevonen valjaista ja ruokkia se parhaimmalla mahdollisella rehulla (Turunen 1979).
Luokinluokki : hevosvaljaiden osa, sitkeästä puusta taivutettu kaari, joka yhdistetään aisoihin vetohihnoilla lonkahuttajatalonkahuttaja : paikoiltaan vääntäjä, loksauttaja?"

Lausui lapsi lattialta,
Poika portahan nenältä:
"Ei ole talossa tässä
Rinnuksesi riisujata,
Aisasi alentajata,
330. Luokin lonkahuttajata."

Mitä huoli Lemminkäinen,
Laski virkkua vitsalla,
Helähyttihelähyttää : lyödä, napauttaa helmisvyöllähelmivyö : helmisiimainen ruoska Katso lisääVrt. helmiletku, helminen, helmisruoska, kariperä.,
Ajavi karittelevi
Keskimäistä tietä myöten
Keskimäisehen talohon;
Yli kynnyksen kysyvi,
Lausuvi lakan takoa:
"Oisiko talossa tässä
340. Ottajata ohjaksien,

Rinnuksien riistojatariistoja : riisuja,
Rahkehienrahje : hevosen längissä oleva hihna raastajataraastaja : irrottaja?"

Kiistikiistää : sanoa kiivaasti, tiuskia Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: manata, manaten karkoittaa, kovistaa, käskeä (9:523; 45:259) (Turunen 1979). akka kiukahaltakiuas : pirtin, riihen tai saunan tulipesä
Kielipalkosuupaltti, puhelias ihminen Katso lisääYhdyssanan jälkimmäinen osa on ollut alkuaan verbimuoto: kieli palkui ('palpatti') pankon päästä (Turunen 1979). pankonpankko : uunin (kiukaan) sivussa oleva penkkimäinen taso päästä:
"Kyllä saat talosta tästä
Ottajia ohjaksesi,
Rinnuksesi riisujia,
Aisasi alentajia;
Onp' on kyllä kymmeniä,
350. Saat jos tahtonet satoja,
Jotka sulle kyyin saavat,
Antavat ajo-hevoisen,
Kotihisi konnankonna : lurjus, paha ihminen; noita mennä,
Maahasi pahan paeta,
Isäntäsi istuimille,
Emäntäsi astuimilleastuin : liikkumispaikka,
Veljesi veräjän suulle,
Sisaresi sillansilta : lattia, permanto Katso lisääItämerensuomalaisissa kielissä yleisesti tavattu silta-sana rajoittuu merkityksessä 'lattia, permanto' pääasiassa alueen itäosiin. Merkitys on levikin valossa syntynyt muinaiskarjalassa. (ALFE 1: 126−127.) Sana tunnetaan tässä merkityksessä myös joistain suomen kielen murteista ja muistakin sukukielistä (NES s.v. silta). päähän
Ennen päivän päätymistä,
360. Auringon alenemista."

Mitä huoli Lemminkäinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oisi akka ammuttava,*Säkeet 363−364 / "Oisi akka ammuttava, koukkuleuka kolkattava"

Säkeet liittyvät Lönnrotin Uhtualla tallentamaan Polvenhaava-runoon (I1 320: 30−31), jossa Väinämöinen ajaa ja kyselee apua verenvuodon tyrehdyttämiseen talosta, ja esittää kyseiset säkeet saatuaan akan kieltävän vastauksen.
Koukkuleukakäyräleukainen, väkäleukainen Katso lisääSanaa käytettiin vääräleukaisesta koirasta tai vanhasta akasta (Jussila 2009). Runoissa koukkuleuka yleensä loitsujen yhteydessä akan tai ämmän epiteettinä (I1 320; VII4 3155; VII5 3865, 4827; XV 320; ks. Ukko koukkuleuka (XII1 53). kolkattavakolkata : ampua tainnuksiin Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: lyödä, kumauttaa (23:704) (Jussila 2009). Kolkka-sanalla on suomen murteissa merkitykset 'lyömiseen tarkoitettu puukapula; kirnun mäntä; varsta, puiminen; myllyn karistin' (SSA1 s.v. kolkka2).."
Laski virkun vieremähän,*Säkeet 365−384 / Ylimmäiseen taloon saapuminen

Lönnrotin Lemminkäinen jatkaa runon XII1 107 (53−61) mukaisesti matkaansa ylimmäiseen taloon ("vuotolan" pihalle). Lönnrot sijoittaa alkuun (säkeet 373−376) loitsurunoa VII5 3666 (1−9) mukaillen ensin aihelman, jossa Lemminkäinen loitsii koiran äänettömäksi (Koiran pilaaminen). Lönnrot jatkaa sen jälkeen runon XII1 107 (62−67) mukaisesti: Lemminkäinen lyö ruoskalla maata, ja udun seasta nousee nuori mies, joka riisuu varusteet ja hevosen. Säkeet "Jotta utu maasta nousi, / mies pieni u'un seasta" esiintyvät tämän yksittäisen Lemminkäisen virren lisäksi Ilomantsissa Hammastaudin loitsuissa (VII4 1941: 20−21, VII4 1942: 21−22), ja ne on Kalevalan julkaisemisen jälkeen tallennettu myös Vienassa (I4 590: 5−6).
Ajavi suhutteleviajaa suhutella : ajaa suhisevaa ääntä aiheuttaen
Ylimäistä tietä myöten
Ylimäisehen talohon.

Siinä lieto Lemminkäinen
370. Lähetessänsä taloa
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Sule Hiisi haukun suuta, Katso lisääSulkea 'estää taikakeinoin haukkumasta' (Jussila 2009).

Hiisi tarkoittaa säkeessä mytologista olentoa. Sanalle tunnetaan suomen kielestä merkitykset 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin kuitenkin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.)

Sana haukku 'koira'.

Lönnrot kommentoi runon 12 säkeitä 373−378: "Koiran lumoussanat" (Lna38).
Lempopaholainen, piru; Hiiden toistonimi Katso lisääLempo on Kalevalassa ja kansanrunoissa personoitunut paha, luonnossa esiintyvä paha haltia, pahuuksien alkusynnyttäjä; nimenä Hiiden toistonimi (Jussila 2009; Siikala 2012: 277). Ks. Hiisi.

Lempo-sanalla on mitä ilmeisimmin yhteys lempi-sanaan; alkuperäinen merkitys näyttäisi liittyvän palamiseen. Lempi esiintyy yleisesti vanhojen henkilönnimien osana, mm. Lemminkäinen, Lemmitty, Ihalempi, Kaukalempi. (SSA2 s.v. lempi, lempo.) koiran leukaluuta,
Laita sulku suun etehen,
Haitta hammasten välihin,
Ett' ei ennen ääntä päästä
Miehen mentyä sivutseohi, ohitse Katso lisääKalevalassa on runsaasti prolatiiveja eli -(i)tse-johtimellisia adverbeja tai adpositioita, jotka ilmaisevat väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa (ks. VISK § 385). Prolatiivi esiintyy niin karjalan kuin suomenkin kielessä, esim. suomen maitse, meritse, puhelimitse, ohitse.!"

Niin pihalle tultuansa,
380. Lyöpi maata ruoskallansa,
Utupöly, tomu Katso lisääUtu-sanan käyttö on Kalevalassa laajempaa kuin suomen kielessä ja karjalassa. Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sumu, usva (19:138; 42:339 ym.). Ks. myös utuinen-sanan merkitykset: sumuinen (1:252; 2:63 ym.); hienoinen (3:325; 15:345); sumeamielinen, onneton, surullinen (4:209, 210; 37:30); auterinen, vieno (18:314; 37:168). (Turunen 1979.) nousi ruoskan tiestä,
Mies pieni u'un seassa;
Sepä riisui rinnuksia,
Sepä aisoja alenti.

Siitä lieto Lemminkäinen*Säkeet 385−407 / Lemminkäinen kuuntelee ulkona ja astuu sitten tupaan laulajien joukkoon

Kuvaus siitä, kuinka Lemminkäinen kuuntelee ensin ulkoa huomaamatta ja menee sitten sisään taloon, jossa on paljon tietäjiä, noudattelee Hiidestä kosinta -runoa VI1 4 (21−33). Vastaavia säeosuuksia löytyy muistakin Hiidestä kosinta -runoista sekä myös Lemminkäisen virren toisinnoista, joista Lönnrot on hyödyntänyt yksittäisiä lisäsäkeitä (mm. I2 758: 131−139, I2 787: 54−58; II 220: 66−70; XII1 341: 7−10). Alun säe "Siitä korvin kuunteloo" juontunee kuitenkin runosta, jossa Pohjolan emäntä kuulee Väinämöisen itkun mereltä (I1 97: 63).

Kuvauksen keskiössä ovat Hiidestä kosinta -runon säkeet: "Jouvuin neitosen kotihin,/ Tupa on täynnä tuppisuita, / Jakku miehiä jaloja, / Kolpitsa konovolia" (VI1 3: 18–21, sama runo myös VI1 2, VI1 4, VI1 5). Säkeessä "Tupa on täynnä..." pohjoisten alueiden säekuvastossa vaihtelevat sanat "tuppisuita" ja "tuntioita". Lönnrot (2019: 72) mainitsee väitöskirjassaan, että runoissa epiteetti tuppisuu tarkoittaa loitsijaa. Eteläisemmillä runoalueilla säe näyttää puolestaan liittyvän laulajan sanoihin nykykielen merkityksessä (kukaan ei laula). Säe esiintyy sekä lyyrisissä että eeppisissä runoissa ja häälauluissa, useimmiten muodossa: "Tupa oli täynnä tuppisuita, / Lattia lutaneniä, / Peräpenkki pierijöitä", vaihtoehtoisina paralleelisäkeinä "Pöyän päät pörhäpäitä" / "Pöytä pönkiä mahoja" (ks. Tupa on täynnä tuppisuita; Tupa täynnä tuppisuita, lattia lutanennii; Tupa täynnä tuppisuita, peräpenkki pierijöitä).

Laulutilannetta kuvaavat säkeet voivat yhdistyä muihinkin runoihin, kuten runossa II 89 (4−5) Anni tytti: "Iski otsall' istujille, / Lautsan päässä laulajille".
Itse korvin kuuntelevi
Kenenkänä keksimättäkeksiä : huomata, havaita; löytää,
Kunkanakunkaan : kenenkään havaitsematta;
Kuuli ulkoa runoja,
390. Läpi sammalen sanoja,
Läpi seinän soittajoita,
Läpi lauanlauta : ikkunan luukku l. siirtolauta laulajoita.

Katsahti tupahan tuosta,
Pilkisteli piilokkali Katso lisääPilkistellä 'kurkistella' (Jussila 2009).

Piilokkali 'salassa, salaisesti' (Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 129−132 (tässä 389−392): "Luultiin sen voitolle pääsevän, joka ensin havaitsi vastustajansa" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.,
Tupa oli täynnä tuntioitatuntija : tietäjä, samaani,
Lautsatlautsa : seinään kiinnitetty penkki, lautapenkki, lavitsa täynnä laulajoita,
Sivuseinät soittajoita
Ovensuu osoaviaosaava : loitsuja taitava, tietävä,
Peripenkkipirtin peräseinän vieressä oleva penkki, pirtin arvokkain paikka, isännän istuinsija, jonka edessä oli tavallisesti pöytä tietäjiä,
400. Karsinakiukaan ja peräseinän välissä sijaitseva pirtin osa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pirtin lavanalusta, pikkukarjan ja juurikasvien säilytyspaikka tai kotieläimiä varten tehty aitaus (17:117–118); pirtin lattialle rakennetun kiukaan alusta (21:173–4); saunan lauteiden alusta (46:351−352) (Turunen 1979).

Muinaissuomalainen pirtti jakautui sisäpuoleltaan kahteen osaan, joista pienempää, uunin ja peräseinän välissä sijaitsevaa nimitettiin Savossa ja Karjalassa karsinaksi. Karsina oli naisten puoli (23:90−91), mutta lämmittävän uunin ansiosta siellä saivat oleskella myös lapset (22:449−450). (ks. Turunen 1979: 253.) karehtioitakarehtija : laulaja, loitsija Katso lisääKarjalan kielessä karehtie-verbi 'kadehtia; kareilla, väreillä, karehtia' ja karehtuo-verbi 'joutua vihaiseen hurmostilaan, suuttua silmittömästi' (KKS).;
Lauloivat Lapin runoja,
Hiien virttävirsi : laulu; runopukuinen kertomus, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) vinguttivatvinguttaa : aiheuttaa kimakkaa ääntä, pahojen noitien laulamisesta .

Siitä lieto Lemminkäinen
Tohtitohtia : uskaltaa Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 404–405: "Muutti itsensä pieneksi eläväksi" (Lna 38). toisiksi ruveta,
Ruohtiruohtia : uskaltaa, tohtia muuksi muutellaitemuutella, refl. muutellaite : muuntautua, muuttaa itsensä,
Meni nurkasta tupahan,
Saisaada : mennä, päästä, saapua sisähän salvoimestasalvoin : hirsirakennuksen nurkkaliitos,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Hyvä on laulu loppuvasta Katso lisääLönnrot kommentoi: "Hyvä on laulu, joka ajallaan loppuu ja ei ijäti kestä" (Lna 123).*Säkeet 409−410 / "Hyvä on laulu loppuvasta, lyhyestä virsi kaunis"

Lönnrot on tallentanut säkeen "Lyhyestä virsi kaunis" Iso härkä -runon alkusäkeenä Vuokkiniemellä 1834 (I2 897; I4 860). Väinö Kaukosen (1956: 93, viite säkeeseen 410) mukaan Kalevalaan kirjattu säepari on peräisin sananlaskusta: Suomen Kansan Sananlaskuja, N:o 3620: Lyhyestä laulu kaunis, loppuvasta luontevampi.
410. Lyhyestä virsi kaunis Katso lisääLönnrot selitti säettä seuraavasti: "Ruots. vaçkra visor äro ej långa" (Lna 123). Ks. Lönnrotin kommentaari myös sanaan loppuvasta.,
Miel' on jäämähän parempi,
Kuin on kesken katkemahan."

Itse Pohjolan emäntäLouhi, Pohjolan sotainen ja toimekas naishallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon on Pohjola-nimen myötä tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979).

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar ~ Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323–324.)*Säkeet 413−434 / Pohjolan emännän ja Lemminkäisen vuoropuhelu

Pohjolan emännän kysymyksen ja Lemminkäisen vastauksen säkeet seuraavat Lönnrotin Latvajärvellä 1834 tallentaman Lemminkäisen virren I2 758 säkeitä (140−156). Jatkosäkeet Lönnrot on lisännyt Kesälahdella tallentamastaan häärunosta, jossa on samasta aihelmasta muunnelma:

Emp' oo tänne lähtennynä,
tiiotani, taijotaini,
ilman innoitta isäini,
varuksitta vanhempaini,
miesten syöjän kylään
(VII2 3038: 78−82).

Pohjolan emännän kuvaukseen käytetty säepari: "Liikku keski lattiella, / Lieho sillan liitoksella" esiintyy Vienan alueella emännän kuvauksena sekä Lemminkäisen virressä Pohjolan/Vuojelan emännän tai Osmotar oluen sepän yhteydessä että Marjavirressä Ruman Ruotuksen emännän yhteydessä. Kysely, miksi eivät koirat haukkuneet tulijaa, on yleinen Vienassa Lemminkäisen virressä mutta esiintyy myös Viisaampansa vieressä maannut -runotyypissä. Säeformula: "Lihan syöjä, luun purija" esiintyy paitsi Lemminkäisen virressä myös tautiloitsuissa ja yleisesti etenkin lyyrisissä naisten lauluissa väkivaltaisen miehen kuvauksissa: "Sain viimen vihasen miehen, / lihan syöjän, luun purijan, / veren uuelta vetäjän" (ks. mm. Viikon vuotin virkeätä – sain vihaisen).

Liikkui sillan liitoksellaliitos : lattialankkujen saumakohta keskilattialla,
Laahoilaahoa : laahustella, liikkua raskain askelin keski-lattialla,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Olipa tässä ennen koira,
Rakki rauan karvallinenraudankarvallinen : raudanharmaa,
Lihan syöjä, luun puria,
420. Veren uuelta vetäjätuoreen veren imijä;
Mimikä lienetki miehiäsi,
Kukuka ollet urohiasiuros : mies, miehinen mies,
Kun tulit tähän tupahan,
Sait sisähän salvoksehensalvos : hirsirakennus, tupa,
Ilman koiran kuulematta,
Haukkujan havaitsematta!"

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En mä tänne tullutkana
Taioittani, tieoittani,
430. Mahittani, maltittani,
Ilman innottainto : loitsutaito, taito vaipua hurmoksiin Katso lisääSanalla into yleensä merkitys 'väkevä mielenvoima, voimakas halu', mutta tässä kohdassa se tarkoittaa tietäjän intoutumisvoimaa, loitsijantaitoa. Sanalla on samankaltaisia merkityksiä myös suomen murteissa. (Turunen 1979.) isoniiso : isä ,
Varuksitta vanhempani
Koiriesi syötäväksi,
Haukkujen hakattavaksihakata : raadella, purra Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: lyödä (7:259; 42:483); kiinnittää iskemällä (16:107); kaataa (metsää) (28:209); purjehtia (aallokkoa vasten) (43:125) (Jussila 2009).."

"Pesipä emo minua,*Säkeet 435−442 / Emo on pessyt pienenä tietäjäksi

Lönnrotin Lemminkäisen säkeiden esikuvana on A. Ahlqvistin Ilomantsissa 1846 tallentama loitsuruno:

Pesi ennen mun emoni,
kolmitse kesäisnä yönä:
tievesillä tietäjäksi,
maavesillä malttavaksi,
suovesillä soittajaksi
(VII4 1550: 10−14).

Säkeet: "Pesi ennen mun emoni – kolmitse kesäisnä yönä" on Kalevalan ilmestymisen jälkeen tallennettu myös huolilaulussa Impilahdella (VII2 1830: 18−23, VII2 2126: 22−27).
Pesi piennä hutjukkanahutjukka : pieni poika Katso lisääKarjalan kielessä hutja 'ohut ja taipuisa salko', inkerissä hudja 'nuori, parin metrin korkuinen koivun vesa' (SSA1 s.v. hutja). Hutjakka on pojan nuoreen ikään tai pieneen kokoon liittyvä kielikuva (Turunen 1979).
Kolmasti kesäisnä yönä,
Yheksästi syksy-yönä
Joka tielle tietäjäksi,
440. Joka maalle malttajaksimalttaja : (loitsujen) osaaja, taitaja Katso lisääVrt. malttaa-sanan toinen merkitys Kalevalassa: odottaa, hillitä itsensä (20:56; 33:125; 34:103). Malttaja-sanalla on karjalassa merkitys 'osaaja, taitaja, loitsutaidon ja runolaulun osaava'. (Turunen 1979.),
Kotonani laulajaksi,
Ulkona osoajaksiosoaja : taitaja.

Siitä lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli
Jop' on loihe loitsiaksi,*Säkeet 445−468 / Lemminkäinen laulaa muut tietäjät

Runon VI1 4 (34−35) mukaisesti Lemmikäinen ryhtyy itsekin laulajaksi: "Itse löihemme runoiksi, / Laikatimme laulajaksi". Laulamista kuvaava säe: "Lyöpi tulta turkin helmat" juontuu Kesälahdella 1828 tallennetusta Tulen sanat -aiheisesta loitsurunosta (VII3 675: 8), ja "Lauletahan, lausitahan" emon varoitussanoista Lemminkäiselle (VII1 835: 90−91). Kokonaisuus, jossa Lemminkäinen laulaa "mokomat miehet" (VI1 4: 36) eli parhaat tietäjät erilaisiin paikkoihin, seuraa Lönnrotin Latvajärvellä tallentamaa, Arhippa Perttusen laulamaa loitsurunoa (I4 410: 84−94). Vastaavat säkeet löytyvät myös Lönnrotin Nurmeksessa tallentamasta loitsusta (VII3 45: 8−15; Kateita ja noitia vastaan).

Lönnrot on täydentänyt kokonaisuutta lisäsäkeillä tautiloitsuista, Lemminkäisen surma -runoista ja Hääväen varausloitsuista. Lemminkäistä etsivälle äidille kuvataan pojan olinpaikkaa: "Tuoll' on poikasi polosen, / lammissa kalattomassa, / aivan ahvenettomassa" (VII1 823: 82−84). Tauti tai vastapuoli manataan kesyttämättömään luontoon: "Ahoille vesattomille, / Maille kyntämättömille" – "Rutjan suuhun merehen" (VII4 1743: 39−40); "Tuonne ma sinun manoan: / Rutjan koskeen rumaan, / palavaan pyörteheseen" (VII4 2883: 39−41); "Virran alla villapäiksi, / Kosken keskelle kiviksi" (I4 1872: 29−30);

Siihen laulan Lappalaisen,
Turjan koskehen kovahan,
Alla koprin korkehimman,
Keskelle kosken kiveksi,
Tulenna palelemahan,
Säkeninä säihkemähän
(VII4 1628: 19−24).

Laikahtihelaikahtaa, refl. laikahtihe : ryhtyi äkkiä laulajaksi,
Tulta iski turkin helmat,
Valoi silmät valkeata
Lemminkäisen laulaessa,
450. Laulaessa, lausiessalausia : lukea loitsusanoja.

Lauloi laulajat parahat
Pahimmiksipaha : kelvoton, surkea laulajiksi,
Kivet suuhun syrjinsivut vastakkain syösti,
Paaetpaasi : kivi lappehinlape : syrjä, sivureuna lateli
Parahille laulajille,
Taitavimmille runoille.

Niin lauloi mokomat miehet
Minkä minne, kunkaminkä kunneminne:
Ahoille vesattomille,
460. Maille kyntämättömille,
Lampihin kalattomihin,
Aivan ahvenettomihin,
Rutjan koskehenRutjan koski : tulinen virta Katso lisääRutjan koski on Kalevalassa Tuonelan joen käsitteeseen liittyvä tulivirta. Rutja, nykykielessä Ruija, on merkinnyt erisnimenä revontulten maata, Jäämeren rannikkoa Norjan puolella. Appellatiivina sana tarkoittaa revontulia. (Turunen 1979). Rutjan tai Ruijan koski on loitsuissa tautien karkotuspaikka (SSA3 s.v. Ruija). kovahan,
Palavahanpalava : (koskesta) voimakas, kovasti kuohuva pyörtehesen,
Virran alle vaahti-päiksi,
Kosken keskelle kiviksi,
Tulena palelemahan,
Säkehinä säykkymähänsäykkyä : säihkyä, loistaa.

Sinne lieto Lemminkäinen
470. Lauloi miehet miekkoinensa,
Urohot asehinensa,
Lauloi nuoret, lauloi vanhat,*Säkeet 472−496 / Lemminkäinen laulaa kaikki paitsi yhden karjapaimenen

Episodi, jossa Lemminkäinen laulaa kaikki muut pitovieraat mutta ei yhtä, seuraa säkeiltään Lönnrotin tallentamaa vienalaisen Arhippa Perttusen runoa (I2 758: 200−225). Perttusen runoon ei sisälly säkeitä sisaren makaamisesta, vaan Lönnrot on lainannut säkeet 489−490 sekä Vienassa että Etelä-Karjalassa tallentamistaan Rutsa-aiheen säkeistä "Voi minä polonen poika, / Makasin emoni lapsen, / Sisareni sivahutin" (I2 970: 40−43; XIII1 385: 10−12).
Lauloi kerran keskilaaunkeskilaatu : keski-ikäiset Katso lisääLönnrot kommentoi sanaa: "Keskilaatuisen kerran (=lohkon, luokan, rivin, sarjan)" (Lna 123).;
Yhen heittiheittää : jättää olemaan, säästää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: viskata, nakata (14:448); riisua, ottaa pois päältään (32:99); laskea (alas tai veteen), pudottaa (48:91); lyödä, iskeä (3:75); jättää kesken, jättää johonkin olotilaan (19:32; 26:233); jättää pois, luopua jostakin (24:367); jättää oman onnensa nojaan, hylätä (38:317); jättää kokonaan, lopettaa (50:537) (Jussila 2009). laulamatta
Karjan paimenen pahaisen,
Ukko vanhan umpisilmänukko vanha umpisilmä : märkähattu karjapaimenen toisintonimi Katso lisääKs. märkähattu karjapaimen..

Märkähattu karjan paimenmärkähattu karjapaimen : karjapaimenen lisänimi Katso lisääMärkähattu karjapaimen on toisintonimeltään Ukko Pohjolan sokea (14:435), Untamolan umpisilmä (15:576), ukko vanha umpisilmä (12:476 ym.). Märkähattu paimenen epiteettinä viittaa kansanomaiseen tapaan, jossa paimen kastellaan hänen lähtiessään keväällä ensi kertaa karjaa laiduntamaan. (Turunen 1979.)

Kalevalassa märkähattu karjapaimen on halveksittu sukurutsainen eläimiinsekaantuja, jonka Lemminkäinen jättää loitsimatta vihjaten tämän paimenessa ollessaan sekaantuneen perheenjäseniin ja eläimiin. Ks. runoissa myös Lemminkäistä syytetään "pahoista teoista" (VII1 832, 835, 836, 841; ks. lisää Timonen ja Laaksonen 2005).,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie lieto Lemmin poika,
480. Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
Lauloit kerran keskilaaun,
Niin miks' et minua laula?"

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Siksi en sinuhun koske,
Kun olet katsoa katalakelvoton, viheliäinen,
Kurja koskemaisittani,
Viellä miesnä nuorempana,
Karjan paimenna pahaisna
Turmelit emosi tuomanemon tuoma : äidin synnyttämä lapsi, ihminen,
490. Sisaresi siuvahutitsiuvahuttaa : maata, raiskata,
Kaikki herjasitherjata : rutsata, häväistä hevoiset,
Tamman varsat vaivuttelitvaivutella : sekaantua eläimiin Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: nukutella, väsytellä (15:220); lumota, loitsia johonkin (26:252; 45:295; 30:307) (Jussila 2009). Ks. Ihmisen ja eläimen suhteista, Timonen ja Laaksonen 2005.

Suon selillä, maan navoilla,
Ve'en liivanliiva : pintavedessä liikkuva likainen sakka, lieju liikkumillaliikkumispaikoilla."

Märkähattu karjan paimen*Säkeet 495−504 / Märkähattu paimen suuttuu ja juoksee Tuonelan joelle odottamaan Lemminkäistä

Runon 12 loppuratkaisun on Lönnrot muotoillut palvelemaan kerronnallista tarkoitusperäänsä eli sitä, että Lemminkäisen surma ja etsintä seuraavat Kalevalassa vasta lukuisten muiden tapahtumien jälkeen runon 14 lopussa (ks. UK14, 395–424). Karjapaimen juoksee siten Tuonelan joelle odottelemaan Lemminkäistä, eikä surmaa tätä vielä, kuten Lönnrotin esikuvana olleessa Arhippa Perttusen Lemminkäisen surma -runossa I2 758 (226−231).
Tuosta suuttui ja vihastui,
Meni ulos ustauksi : ovi Katso lisääKarjalan kielessä ovea tarkoittavia sanoja ovat sekä uksi että ovi (KKS). myöten,
Pellolle pihoa myöten,
Juoksi Tuonelan joelleTuonelan joki : maanpäällisen ja tuonpuoleisen erottava virta Katso lisääTuonelan joki ~ koski on virta, jonka yli Tuonelaan matkattiin (9:379 ym.). Se erotti maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltui siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi. (Turunen 1979.),
500. Pyhän virran pyörtehelle,
Siellä katsoi Kaukomieltä
Vuottelevivuotella : odotella Lemminkäistä
Pohjasta paloavaksi,
Kotihinsa kulkevaksi.