Viidesneljättä Runo.*Johdantokommentaari

Vanhassa Kalevalassa Kalevanpojan tarina päättyy paimenen kostoa seuranneeseen sotaan lähtöön:

Meni soitellen sotahan,
Kullotellen vainoloihin,
Patakoitellen palolla,
Kullervoiten kankahalla.
(VK 19: 531−534.)

Uudessa Kalevalassa tarina laajenee Kullervon perhesuhteita esittäviin runokokonaisuuksiin sekä Kullervon murheellista mieltä eritteleviin valitusrunoihin. Kalevalan runoa veljen ja sisaren kohtaamisesta sekä sitä seurannutta insestiä on pidetty yhtenä Kullervon-runoston huipentumista, joka myötäilee balladien traagis-romanttista kuvastoa (Apo 2014: 176; Kuusi 1963). Kyse on yleismaailmallisesta myyttisestä aiheesta, joka symbolisesti linkittyy useissa kulttuureissa naisten ja miesten välisiin suhteisiin (Kupiainen 2004: 64−65; ks. Siikala 2012: 296−298). Kalevalassa myös Kullervon sisar saa lyhyen, mutta tarinan kannalta merkityksellisen roolin. Sisar hukuttautuu sisaruussuhteen käytyä ilmi, mutta kansanrunoissa sisaren kohtalosta vaietaan (Kupiainen 2004: 45, 112−122). Varhaiset tutkijat eivät antaneet tulkinnoissaan tilaa sisarelle, vaan keskittyivät epäonnisen kosijan kohtaloon (Krohn 1885: 520–524; Krohn 1903–1910: 700–714; ks. myös Tarkiainen 1911, joka käsittelee Kalevalan naisia, mutta ei Kullervon sisarta). Sisaren vaiettua kohtaloa on tutkinut Tarja Kupiainen mm. 1998, 2004.

Sisaren turmelijan runo pohjautuu kansanomaiseen Tuiretuisen runoon, jonka version Lönnrot julkaisi jo vuonna 1836 aikakauslehti Mehiläisen heinäkuun numerossa nimellä Tuiretuisen poika (I2 1192, VT 2: 97–100) sekä Kantelettaressa vuonna 1841 otsikolla Tuiretuisen lapset (Kntr. III 19). Lönnrotin Vienasta, Jyskyjärveltä tallentamassa runossa Kullervo yhdistyi sisaren turmelijaan (I2 962) – ja näin Lönnrotilla vahvistui kahden eeppisen tarinan yhdistäminen (Kaukonen 1956: 490). Joissakin toisinnoissa Tuiretuinen sekoittuu Lemminkäiseen (VII1 892, VII1 895) ja inkeriläisessä aineistoissa Tuurikkainen esiintyy toisinaan myös Inkerin virren päähenkilönä (ks. IV1 14, IV1 15, IV1 185, IV1 395; V1 88). Lönnrot muotoili toisinnoista version Kantelettareen nimellä Inkerin sulhot (Kntr. III 9). Kansanomaista balladia, Inkerin virttä laulettiin Ritvalan helkajuhlissa, mutta se lienee tuttu laajalla suomalais-karjalais-inkeriläisellä runolaulualueella. Runon taustalla on skandinaavisessa balladiperinteessä suosittu morsiamenryöstöaihe. (Haavio E. 1943, 7, 257−271.)

KullervoKalervon poika, kostonhimoinen ja kovan kohtalon kokeva Kalevalan keskushahmo Katso lisääKullervo on orvoksi jäävä Kalervon poika, kostonhimoinen Kullervo-runoston (runot 31−36) päähahmo, josta tulee kurjan kohtalon seurauksena pahainen orja. Kalervon poikana Kullervo esiintyy vain inkeriläisissä ja eteläkarjalaisissa veljesriitaan liittyvissä runoissa. Muuten Kullervo yhdistyy runoaineistossa pääosin myyttiseen Kalevan poikaan ja sisaren turmelijaan (Tuiretuinen). KalervonKalervo : Kullervon isä ja Untamon veli, veljesviharunojen päähahmoja poika,*Säkeet 1−10 / Ei saanut älyämähän

Lukijoita puhuttelevat kertojan ohjeet ja varoitukset ovat Uudelle Kalevalalle tyypillisiä. Lönnrot laati eepokseensa moraalisen ja didaktisen eetoksen erityisesti runoihin, jotka kuvastavat Lönnrotin omaa luovuutta ja aikakauden aatteita (myös Aino-runo, UK 3−5) (ks. Kaukonen 1956: 461, 492; Hämäläinen 2012: 224−225). Kaltoin kasvateltu Kullervo toistuu edelleen runoelman lopussa Väinämöisen ohjeistaessa vanhempia lasten kasvatuksessa (UK 36: 351−360).
Sinisukkasinisukkainen, Kullervon epiteetti äiönäijö: äijä, ukko lapsi
Saisaada : ruveta, ryhtyä tuosta elelemähän
Alla varjonvarjo : suoja vanhempien;
Ei saanut älyämähän, Katso lisääKullervo ei tullut vieläkään viisaammaksi. Lönnrot kommentoi säkeitä 5 ja 6: "Ei tullut sittenkään entistään mielevämmäksi" (Lna 121).
Miehen mieltämiehen mieli : kyvykkään miehen järki, ymmärrys ottamahan,
Kun oli kaltoin kasvateltu, Katso lisääKullervo oli kasvatettu huonolla, pahalla tavalla Untamon talossa. Lönnrot kommentoi säkeitä 7−10: "Nähdään mikä arvo jo silloinki tiettiin ensimäiselle kasvatukselle antaa. Vanhat sanalaskut osottavat samaa: orahasta oljen tunnet… Nuorra vitsa väännettävä… Minne vesa vääntyy…" (Lna 121.)
Tuhminhuonosti, pahalla tavalla lasnalapsena tuuiteltu
Luona kaltonkaltto : tyly, kiero, kavala Katso lisääSana kaltto suomen kielen murteissa 'vino, kalteva, kiero, toispuoleinen; kalteva maaston kohta; huono, kelvoton, raihnainen'. Lisäksi sitä käytetään erilaisten laitteiden siipimäisistä osista. (SMS.) Tässä Kalevalan säkeessä sana tarkoittaa tylyä, kieroa, kavalaa. Kalevalassa myös ilmaus kaltoin kasvateltu, joka merkitsee huonolla, pahalla tavalla kasvateltua. kasvattajan,
10. Tuon on tuhman tuuittajan.

Poika työlle työnteleiksetyönnellä, refl. työnteleikse : rupeaa, ryhtyy,*Säkeet 11−68 / Kullervon työt

Kullervon töissä toistuu Kullervon lapsuuden aikaa kuvastavan runon 31 kaava. Siinä Untamo yrittää tuloksetta surmata poikaa eri keinoin (UK 31:121−192), ja tämän jälkeen toimittaa Kullervolla eri töitä. Runossa 35 kaava on sama: monta epäonnistunutta yritystä. Nyt Kullervo laitetaan isänsä, Kalervon käskystä erilaisiin töihin: nuotan soudantaan ja tarvontaan sekä veroja viemään. Kalevalan kertoja varoittaa jo runon alussa, ettei työnteosta tule mitään, koska Kullervo on saanut huono kasvatuksen. Ainoastaan verojen vieminen onnistuu.

Väinö Kaukosen säeselvityksen mukaan Kullervon työhön panot pohjautuvat vienalaiseen, 186 säkeiseen Kalevalanpojan kosto -toisintoon (I2 936) (Kaukonen 1956: 287−288). Kalevanpoika suorittaa nuotan vedon ja tarpomisen, mutta päätyy lopulta verojen viemisen sijaan kaatamaan kaskea. Vienalaisissa runoissa Kalevanpojan erilaiset, epäonniset työt ovat osa tarinaa, joka huipentuu paimenen kostoon. Lönnrot kuitenkin pilkkoi kansanrunojen työtehtäviä Kullervon monimuotoisen tarinan eri osiin. Kansanomaiseen sisaren turmelijan runoon työtehtävät eivät yleensä liity. Kuitenkin muutamassa vienalaisessa tallenteessa sisaren turmelija lähtee Pohjolaan ja palkkautuu paimeneksi, ja kaataa myöhemmin myös kaskea (I2 960, I2 962).
Raaolleraato : työ, askare Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: ruumis (30:386) (Turunen 1979; Jussila 2009).

Karjalan kielessä sanalla roato muun muassa merkitys 'työ, tekeminen, työnteko; ansiotyö' (KKS). rakenteleikserakennella, refl. rakenteleikse : hankkiutuu, rupeaa,
Kaalasikaalata : kahlata, tarpoa, kulkea vaivalloisesti kalastamahan,
Nuotan suuren souantahan;
Itse tuossa noin sanovi,
Airo käessä arvelevi:
"Veänkö väen mukahan, Katso lisääVetää väen mukaan tarkoittaa voimiensa takaa soutamista. Sana väki säkeessä 'fyysinen voima' (Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säkeitä 17−20: "Soudanko kaikesta voimastani, vai muuten, minkä asia vaatii" (Lna 121).
Souan tarmoni takoa,
Vai veän asunasu : väline, työkalu Katso lisääSanalla asu on suomen kielen murteissa erilaisia merkityksiä. Yksi näistä on niin hämäläis-, savolais- kuin kaakkoismurteissakin tavattu merkitys 'ase, työkalu, (ruokailu)väline' (SMS). mukahan,
20. Souan tarpehen takoatarpeen takaa : tarpeen mukaan, tarpeellisessa määrin?"

Perimies perältä lausui,
Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Jos veät väen mukahan,
Souat tarmosi takoa,
Et vetäne purtta poikki, Katso lisääSäkeen potentiaalilauseke et vetäne 'et pysty, et tule vetämään purtta poikki (vaikka yrittäisit)'.

Lönnrot kommentoi säkeitä 25 ja 26: "Kyllä ei tarvitse peljätä veneen hajoavan" (Lna 121).
Etkä hankojahanka : veneen laidan tappi, johon airo tukeutuu hajalle."

Kullervo Kalervon poika
Veältivedältää : vetäistä, kiskaista (vedessä olevia airoja) väen mukahan,
Souti tarmonsa takoa,
30. Souti poikki puiset hangat,
Katajaiset kaaretkaari : veneen sisäpuolen tukipuu katkoi,
Venon haapaisen hajotti. Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 32: "Veneitä tehtiin haavasta, jotta tulisivat keveämpiä ja kestävämpiä. Haapa ei mätäne vedessä ensimäiseksi." (Lna 121.)

Saisaada : saapua, tulla Kalervo katsomahan,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta soutajaksi,
Souit poikki puiset hangat,

Katajaiset kaaret katkoit,
Koko haapionhaapio : haapapuusta valmistettu vene Katso lisääRuuhia ja veneitä tarkoittavana sana haapio esiintyy suomen kielen läntisissä murteissa ja Suomenlahden rannikolla merkityksissä 'haavanrungosta koverrettu yksipuinen ruuhi, laudoista tehty ruuhi, soudussa tai kalastuksessa käytetty purjevene' (SMS). hajotit;
Mene nuotan tarvontahantarvonta : tarpoimen, kalastuksessa käytetyn seipään, liikuttelu vedessä,
40. Lienet tarpojatarpoimen käyttäjä veneessä parempi!"

Kullervo Kalervon poika
Meni nuotan tarvontahan,
Itse tuossa tarpoimeltatarvoin : kiekolla varustettu seiväs, jonka avulla kalat ajetaan pyydykseen Katso lisääTarvoin oli aikaisemmin sekä nuotalla että verkolla kalastettaessa tärkeä työväline. Tarvointa liikuteltiin vedessä, jolloin kalat pakenivat ja uivat pyydykseen. Itämerensuomalaiset käyttivät tavallisesti tarvointa, jonka kiekko oli sisältä ontto, sillä se ajoi kaloja kovan äänensä ansiosta tehokkaasti verkkoon tai nuottaan. (Turunen 1979.)
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tarvonkotarpoa : ajaa kaloja verkkoon tarpoimen avulla olan takoa,
Panenpanna : tehdä, toimia miehuuen nojassamiehuuden nojassa : miehen voimilla ja kyvyillä, olan takaa,
Vai panen asun mukahan,
Tarvon tarpehen takoa?"

Vetäjänuotanvetäjä sanansa virkki:
50. "Mimikä (hyöty) on siitä tarpojasta,
Ku ei tarvo olan takoa, Katso lisääNuotanvetäjä arveli Kullervon olevan heikko voimiltaan ja toivoi tämän siksi tekevän työtä tarmokkaasti. Lönnrot kommentoi säkeitä 51−52: "Arveli Kullervoa tavalliseksi mieheksi, joka kyllä saisi kaiken voimansa liikkeelle panna" (Lna 121).

Sana ku 'joka'.
Pane miehuuen nojassa?"

Kullervo Kalervon poika
Tarpaisitarpaista : lyödä nopeasti tarpoimella olan takoa,
Pani miehuuen nojassa,
Ve'en velliksi seotti,
Tarpoi nuotan tappuroiksitappura : jäte, palanen Katso lisääSanan tappura perusmerkitys on 'pellavan tai hampun puhdistuksessa syntyvä jäte' (KKS; Turunen 1979; Jussila 2009).,
Kalat liivaksiliiva : pintavedessä liikkuva likainen sakka, murska, sose litsottilitsottaa : survoa, musertaa.

Sai Kalervo katsomahan,
60. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta tarpojaksi,
Tarvoit nuotan tappuroiksi,
Ruumeniksiruumen : (kuvaannollisesti) silppu, roska Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: jäte, joka syntyy viljan puimisen seurauksena (Turunen 1979). pullotpullo : kaarnasta tehty nuotan koho, kelluke Katso lisääSana pullo karjalan kielessä muun muassa 'nuotan, verkon tms. koho, pola, laudus' (KKS). rouhit,
Selyksetselys : nuotan yläreunan vahva lanka, johon kohot kiinnitetään paloin paloitit;
Lähe viemähän vetoja, Katso lisääSana veto tarkoittaa veroa, joka voitiin maksaa jyvissä, riistassa, kalassa tai rahana (Turunen 1979).

Karjalan kielessä sanalla on merkitykset '(nuotan) veto, vetäminen; vetäminen, rahdinajo; vero'. Lisäksi sitä käytetään muissakin merkityksissä, esimerkiksi ilmavirtaa tarkoittavana. (KKS.)

Lönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 22 ja 23 (tässä 65 ja 66): "Osottaa Kalervon veron-alaisella maalla asuneen" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.
Maarahojamaaraha : maan omistuksesta maksettu vero maksamahan!
Lienet matkassa parempi,
Taipalella taitavampi."

Kullervo Kalervon poika,*Säkeet 69−84 / Läksi viemähän vetoja

Tavallisesti kansanruno Tuiretuinen / Tuurikkainen -nimisestä tai nimettömästä kosijasta alkaa tästä tai vaihtoehtoisesti siitä, että kosija on vienyt jo verot ja on paluumatkalla kotiin (ks. I2 954, I2 992; IV1 213, IV1 227, IV1 259, IV1 260, IV1 296, IV1 349, IV1 627; V1 841; VII1 891, VII1 892, VII1 894).
70. Sinisukka äiön lapsi,
Hivus keltainen korea,kelta- ja kaunishiuksinen, Kullervon epiteetti
Kengän kauto kaunokainenkauniilla päällisnahalla viimeisteltyihin kenkiin pukeutunut Katso lisää Kauto on erityinen kenkien päällisnahka, päällinen (Turunen 1979; Jussila 2009). Kautokengiksi kutsuttiin tällaisella päällisellä viimeisteltyjä, korottomia naisten pieksukenkiä (Niemi 1910: 16).
Läksi viemähän vetoja,
Maajyviämaajyvä : verona maksettu jyvä maksamahan.

Vietyä vetoperänsävetoperä : vero-osa,
Maajyväset maksettua
Rekehensä reutoaiksereutoa, refl. reutoaikse : heittäytyy, asettuu, viskautuu,
Kohennaiksekohentaa, refl. kohennaikse : asettuu korjahansakorja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki;
Alkoi kulkea kotihin,
80. Matkata omille maille.

Ajoa järytteleviajaa järytellä : ajaa nopeasti järisevää ääntä aiheuttaen,
Matkoansa mittelevimitellä matkaa : kulkea, matkata
Noilla WäinönVäinö : Väinämöinen Katso lisääVäinämöinen on Karjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat "vaka vanha", "tietäjä" tai "laulaja iänikuinen" (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Tutkijoilla on erilaisia käsityksiä Väinämöisen perusolemuksesta. Mikael Agricolan mukaan Väinämöinen oli hämäläisten jumala; hahmoa on pidetty lisäksi muun muassa suomalaisena Orfeuksena sekä ilman, veden ja tuulen jumalana. Toisaalta Väinämöinen on mielletty historialliseksi sankariksi ja myyttiseksi tietäjäksi, samaaniksi. Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. (Turunen 1979.) kankahillakangas : kuiva metsämaa,
Ammoin raatuillaraattu : raivattu ahoilla.

Neiti vastahan tulevi,*Säkeet 85−88 / Neiti vastahan tulevi

Säkeet indikoivat kerronnassa tapahtuvaa muutosta. Kullervon tehdessä veromatkaa vastaan tulee neito. Nainen on kodin ulkopuolella, vieraalla maalla: Väinön kankahilla, / raatuilla ahoilla, mikä viittaa kansanrunojen kontekstissa vaaraan (ks. Kuusi 1963: 334−335). Kalevalassa kuvataan neito viittaamalla lyhyesti tämän olemukseen: "hivus kulta", "kautokenkä" tai "tinarinta" (ks. I2 1192; IV1 378; värikäs vaatetus XIII1 1132). Usein inkeriläisissä toisinnoissa kuvataan neito osana isompaa tyttöjoukkoa, "tetriparvea" (esim. IV1 227, IV1 259, IV1 296, IV1 349, IV1 627, IV1 646. Ks. eteläkarjalaisessa D. E. D. Europaeuksen tallenteessa vuodelta 1847 neidon kerrotaan olevan "naimatiellä" (XIII1 1134).

Sen sijaan vuoden 1848 jälkeen tallennetussa eteläisen alueen aineistossa kuvataan suoremmin neidon kulkevan värikkäässä vaatetuksessa: "Purtavassa puna-rivassa, / Sirtävä sini-hamessa" (IV1 1158: 16−17; ks. myös IV2 1697, 2402; V1 840, 843, 844, 846, 855; V3 157, 158; XIII1 1120, 1126, 1130). Neidon ulkoisen olemuksen korostaminen runoissa voidaan tulkita myös neidon epäsuoralla syyllistämisellä (Kupiainen 2004: 45).
Hivus kulta hiihtelevi Katso lisääKeltahiuksinen tai kultaisia hiuskoruja käyttävä neito hiihtää Kullervoa vastaan. Lönnrot kommentoi säettä: "Kultahivuksinen, s. o. kultakoruilla päässä, tahi jonka hivukset muuten taittiin kullankarvaisiksi verrata" (Lna 121).
Noilla Wäinön kankahilla,
Ammoin raatuilla ahoilla.

Kullervo Kalervon poika*Säkeet 89−156 / Kosintayritykset

Kullervon sisar on altistunut vaaralle ollessaan kodin ulkopuolelle, mutta uhkaa lisää se, että hän ryhtyy tuntemattoman kanssa juttusille (Kupiainen 2004: 123). Lukuisat kosintaan liittyvät runot varoittavat vaaroista kotipiirin ulkopuolelle. Näistä naisten laulamia runoja (mm. Hirttäytynyt neito, Myyty neito, Oljamissa käynti, Sisaren turmelus) Lotte Tarkka kutsuu viettelyrunoiksi (erotuksena miesten näkökulmasta laulettuihin kosintarunoihin), joissa tyttö kohtaa kotipiirin ulkopuolella kosijan (Tarkka 2005: 202). Kalevalassa aihetta käsittelee 4. runo, joka kuvaa Ainon ja Väinämöisen kohtaamista metsässä, Väinämöisen kosintaa ja sitä seurannutta Ainon surua ja tuskaa, joka lopulta johtaa Ainon kuolemaan. Kosintaa käsittelevät runot tarkastelevat asiaa yleensä kielteisenä mallina siitä, miten ei pitäisi tehdä (Knuuttila ja Kupiainen 2003: 156−157).

Merkillepantavaa on Kullervon kosintapaikat. Kullervo kosii kolme kertaa, ensin "Väinön kankahilla", sitten meren selällä, ja lopulta "Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla". Pohjan ja Lapin rajoilla kosinta myös onnistuu siinä määrin, että Kullervo saa tempaistua neidon mukaansa. Lönnrotin mukaan Lappi tarkoittaa Kalevalassa rajamaata (ks. Lna 121; Kaukonen 1956: 460) ja sanalla on 'syrjässä olevan’ tai 'syrjäseudun' merkitys myös yleisemmin suomen kielessä (SSA2).

Lönnrot on tässä kohdassa seurannut Kantelettareen laatimaansa runoa Tuiretuisen lapset (Kntr. III 19), jonka pohjana ovat vienalaiset toisinnot (I2 954, I2 970; myös I2 962, I2 978) (Kaukonen 1956: 288−289).
90. Jo tuossa piättelevipidätellä : vetää ohjista, pitää hevonen paikoillaan,
Alkoi neittä haastatellapuhutella, jututtaa, jutella,
Haastatella, houkutella:
"Nouse neito korjahani,
Taaksitaakse maatamakuulle taljoilleni!"

Neiti suksilta sanovi,
Hiihtimiltä hiioavihiiata : sanoa nokkelasti tai moittien, puhua vihaisesti:
"Surmarunollisesti personoitu kuolema Katso lisääLönnrot on katsonut surman personoiduksi olennoksi, kun se esiintyy Kalman, paholaisen, Lemmon tai taudin yhteydessä; sana on tällöin kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Kansanuskomuksissa kuolema ja tauti käsitettiin ihmisen ulkopuolella oleviksi, vaaniviksi olennoiksi. (Turunen 1979.) sulle korjahasi,
Tauti taaksi taljoillesi!"

Kullervo Kalervon poika,
100. Sinisukka äiön lapsi
Iski virkkuavirkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsalla,
Helähyttiheläyttää : lyödä, napauttaa helmivyöllähelmivyö : helmisiimainen ruoska Katso lisääVrt. helmiletku, helminen, helmisruoska, kariperä.,
Virkku juoksi, matka joutuijoutua : edistyä, edetä,
Tie vierivierrä : kulua, joutua Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 8:216 ym.); ääntää (22:103, 476; 42:235, 523); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); vaaleta (36:148) (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270)., reki rasasirasata : ratista;
Ajoa järyttelevi,
Matkoansa mittelevi
Selvällä meren selällä, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 107: "Wäinölästä tuli ensin meri eteen ja meren takana Pohjan kankaat. Toisintorunot antavat Kullervon veronsa Pohjolaan viedä ja sieltä Wäinön kankaille palata." (Lna 121.)
Ulapalla aukealla.

Neiti vastahan tulevi,
110. Kautokenkäneito, jolla on jalassaan erityisellä päällisnahalla varustetut kengät Katso lisääKautokengät olivat erityisellä päällisellä viimeistellyt, korottomat naisten pieksukengät (Niemi 1910: 16). kaaloavi
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukealla.

Kullervo Kalervon poika
Hevoista piättelevi,

Suutansa sovittelevi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 115 ja 116: "Ottaa leppeän muodon ja puhuu kauniilla sanoilla" (Lna 121).
Sanojansa säätelevi:
"Tule korjahan korea,
Maan valio matkoihini!" Katso lisääMaan valio on mainesana ja tarkoittaa erinomaisinta, parhainta kautta maan. Lönnrot kommentoi säettä 118: "Korea, maanvalio juuri olivat niitä hyviä sanoja" (Lna 121).

Neiti vastahan sanovi,
120. Kautokenkä kalkuttavikalkuttaa : (kuvaannollisesti) puhua kovaäänisesti Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: takoa nakutella (7:330; 10:278) (Turunen 1979).:
"Tuoni sulle korjahasi, Katso lisääNeito vastaa tylysti Kullervolle toivoessaan Tuonea miehen rekeen. Lönnrot kommentoi säkeitä 121 ja 122: "Tytön vastaus, niin tämän, kuin edellisen ja seuraavanki, osottaa vaimoväen ei silloinkaan tarvinneen väkivaltaa miehen puolelta peljätä, jos kulkivat kuinka yksinänsä. Samassa ne todistavat jonkilaisesta sivistyksestä." (Lna 121.)

Tuoni säkeessä 'kuolema personoituna olentona'. Kalevalassa Tuonella tarkoitetaan myös kuolleiden olinpaikkaa, tuonpuoleista maailmaa. Transsiin vaipuvat, loveen lankeavat noidat kävivät Tuonella eli matkasivat vainajalaan. Kansanuskomusten mukaan Tuoni saattoi noutaa itselleen seuralaisen elävien maailmasta. (Turunen 1979; Jussila 2009.)
ManalainenManalan asukas matkoihisi!"

Kullervo Kalervon poika,
Sinisukka äiön lapsi
Iski virkkua vitsalla,
Helähytti helmivyöllä,
Virkku juoksi, matka joutui,
Reki vieri, tie lyheni;
Ajavi karetteleviajaa karetella : ajaa keveästi Katso lisääKarjalan kielessä karetella 'tehdä jotakin keveästi' (KKS).,
130. Matkoansa mittelevi
Noilla PohjanPohja : Pohjola, Louhen asuinpaikka; Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääVrt. pohja-sanan merkitys pohjoisena ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) kankahilla,
LapinLappi : rajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maa Katso lisääNimen alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olla varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NES s.v. lappi, Lappi.) laajoilla rajoilla.

Neiti vastahan tulevi,
Tinarintatinarinta : rintamuksessaan tinakoristetta kantava neito Katso lisääNeidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö). riioaviriiata : kulkea huolettomasti, laulellen
Noilla Pohjan kankahilla,
Lapin laajoilla rajoilla.

Kullervo Kalervon poika
Hevoistansa hillitsevi,
Suutansa sovittelevi, Katso lisääKullervo valitsee tällä kertaa sanansa tarkemmin. Lönnrot kommentoi säkeitä 139 ja 140: "Ensimäistä tyttöä oli K. suoraan rekeensä käskenyt ja taisi arvella tytön senki tähden ei suostuneen, kun häntä kauniimmasti ei puhuteltu. Sentähden nyt sääteli sanojansa paremmin." (Lna 121.)
140. Sanojansa säätelevi:
"Käy neito rekoseheni,
Armas alle vilttieni
Syömähän omeniani,
Puremahan päähkeniäpäähkenä : pähkinä!"

Neiti vastahan sanovi,
Tinarinta riuskuttaviriuskuttaa : kinata, tiuskia:
"Sylen kehno kelkkahasi,
Retkalehulttio, renttu, heittiö rekosehesi;
Vilukylmä, viileä on olla viltin alla,
150. Kolkko korjassa eleäelää : kuluttaa aikaa."

Kullervo Kalervon poika,*Säkeet 151−178 / Verat veivät neien mielen

Kalevala antaa ymmärtää, että sisar ahneudessaan suostuu kosijan kyytiin – kuten Kalevalan kertoja toteaa: "Verat veivät neien mielen, / raha muutti morsiamen" (UK 35: 175−176). Muutamissa vuoteen 1848 tallennetuissa toisinnoissa viitataan kosijan omaisuuteen (IV1 260; VII1 890, VII1 892; XV 76) tai kerrotaan suoraan rahan muuttaneen neidon mielen (IV1 227, IV1 627, IV1 646; ks. myös I2 1192). Lönnrot selitti Kullervon mukana olleita aarteita seuraavasti: "Jos lieneeki K jo matkaan lähtiessään arvellut samalla tiellä puolison itselleen katsoa. Siitä sitte selveytyisi, minkätähden oli tavallisilla kihlavärkeillä varustettu." (Lna 121: 96.) Patricia E. Sawin katsoo Lönnrotin manipuloineen kansanrunoston henkilöhahmoja niin, että erityisesti nuoret naiset esitetään Kalevalassa kielteisessä valossa (Sawin 1990: 51−53).
Sinisukka äiön lapsi
Koppoikoppoa : siepata, kopata neion korjahansa,
Reualtireudaltaa : riuhtaista, kiskaista rekosehensa,
Asetteli taljoillensa,
Alle viltin vieretteli.

Neiti tuossa noin sanovi,
Tinarinta riitelevi:
"Päästä pois minua tästä,
160. Laske lasta vallallensavallalleen : irti, vapaaksi,
Kunnotointakunnotoin : kunniaton, paha ja ilkeä ihminen kuulemasta,
Pahalaista palvomasta,
Tahi potkin pohjan puhki,
Levittelen liistehesiliiste : puunsäleistä koottu reen irtopohja,
Korjasi pilastehiksipilaste : pirstale, sirpale,
Rämäksi re'en retukanreen retukka : alkeellinen, huono reki."

Kullervo Kalervon poika,
Sinisukka äiön lapsi
Aukaisi rahaisen arkun, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 169−174: "Jos lieneeki K. jo matkaan lähtiessään arvellut samalla tiellä puolison itsellensä katsoa. Siitä sitte selveytyisi, minkätähden oli tavallisilla kihlavärkeillä varustettu." (Lna 121.)
170. Kimahuttikimahuttaa : kolauttaa, kimmauttaa kirja-kannenkirjakansi : kannestaan koristeltu,
Näytteli hopeitansa,
Verkaliuskojaverkaliuska : suikale verkakangasta levitti,
Kultasuita sukkasia,
Vöitänsä hopeapäitä.

Veratverka : villakangas Katso lisääVerka oli hienoista villalangoista valmistettua, ohuehkoa kangasta, joka viimeisteltiin nukkaiseksi. Tämän jälkeen nukka leikattiin, harjattiin ja puristettiin tasaiseksi, jolloin kangas sai kauniin pinnan. Verkakangas oli useimmiten väriltään harmaata, mustaa tai sinistä, mutta myös punaista väriä käytettiin päärmeissä ja koristeosissa. (Turunen 1979.) veivät neien mielen,
Raha muuttimuuttaa : muuttaa jonkun mieli morsiamen,
Hopea hukuttelevihukutella : houkutella,
Kulta kuihauttelevikuihautella : houkutella, suostutella, viekoitella.

Kullervo Kalervon poika,*Säkeet 179−188 / Suhde

Kalevalan kertoja kuvaa Kullervon ja sisaren välisen suhteen joitakin kansanrunomalleja seuraten (I2 970) (Kaukonen 1956: 289; ks. myös I2 960, I2 966, I2 978, I2 978a; VII1 892). Usein kansanrunotallenteissa suhteen aktia ei sinänsä kuvata, vaan ainoastaan todetaan kosijan ottaneen tytön mukaansa ja/tai kuvataan yön kulumisen jälkeinen aamu (mm. I2 954, I2 955, I2 962, I2 968; IV1 227; IV1 259, IV1 296; VII1 891). Ks. kuitenkin I2 960, I2 978a, I2 1192; I2 erill. 1; VII1 892, VII1 895; XV 76.
180. Sinisukka äiön lapsi
Tuossa neittä mairottelimairotella : imarrella, liehitellä, hellitellä,
Kuihuttelikuihutella : houkutella, viekoitella, kutkutteli,
Käsi orosenoronen : ori ohjaksissa,
Toinen neitosen nisoissa.

Siinä neitosen kisasikisata : maata, olla sukupuoliyhteydessä,
Tinarinnan riu'utteliriudutella : väsytellä, taltutella, saattaa valtaansa
Alla vaipanvaippa : makuupeitto, peite Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: hartioille vedettävä asuste, hartiahuivi (3:464, 465; 23:480; 25:299) (Turunen 1979; Jussila 2009). vaskikirjanvaskikirja : kuparikoristeilla kirjailtu Katso lisääSuomen kielen murteissa kirja paikoin 'koristekuvio; pilkku, täplä; kesakko' ja karjalan kielessä 'kirjonta, kirjailu, koriste; raita, juova, täplä' (KKS; SMS).,
Päällä taljon taplikkaisen. Katso lisääSana taplikkainen 'täplikäs, laikullinen' (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi säettä 188: "Taplikas talja oli kalliimpi, kun yksivärinen ja varsinki kosioidessa tarpeellinen" (Lna 121).

Jo antoi Jumala aamun,*Säkeet 189−196 / Sisar ja veli

Sisarten välinen sukupuolisuhde on laajasti tunnettu myyttinen aihe. Sekä kertomusperinteessä että kansanrunoaineistossa on runsaasti tallenteita sisaren ja veljen kohtaamisesta (ks. Kupiainen 2004: 112−123). Väinö Kaukosen mukaan Kullervon ja sisaren välinen suhde on "Kalevalaisen etiikan kannalta - - rikkomuksista suurimpia, ja se on johtava vielä tuhoisiin seurauksiin" (Kaukonen 1956: 490).
190. Toi Jumala toisen päivän,
Niin neiti sanoiksi virkki,
Kysytteli, lausutteli:

"Mist' olet sinä sukuisin
Kustamistä rohkea rotuisinsyntyisin, sukuisin?
Lienet suurtaki sukua, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 195 ja 196: "Näistäki sanoista vähän voisi päättää tytön oikein kihlatuksi tulleen, sillä mitä olisi muuten Kn suvusta suuria huolinut. Sanat: toi jumala toisen päivän selvittävät tytön yönsä yksissä Kn kanssa viettäneen." (Lna 121.)
Isoa isän aloaala : suku Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: alue, tila, sija (29:128 ym.); paikka (49:49 ym.). Vrt. myös jonkun alaan 'jonkun valtaan, komentoon'. (Jussila 2009.)."

Kullervo Kalervon poika*Säkeet 197−208 / En ole sukua suurta

Tuiretuinen tarkoittaa kansanrunoissa sisaren turmelijan isää. Päähenkilö esitellään tavallisesti ilman nimeä viittaamalla tämän sukuun: Poika tuhma / tuima Tuuliaisen, Tuurittuisen / Lapsi köyhän Keiretyisen. Joissakin toisinnoissa Tuiretuinen tai Tuurikkinen on runon päähenkilön nimi (esim. I2 969a; IV1 627, IV1 633; VII1 892; XIII1 1132, XIII1 1134). Lisäksi Tuiretuinen yhdistyy Lemminkäiseen (VII1 892, VII1 899), Lemmittyiseen (XIII1 1130), Kalo/e/van poikaan (I2 960, I2 966, I2 967, I2 968), Sinisukka äiön poikaan (I2 970; ks. I2 975), Kullervoon (I2 962), Iku Tiera Lieran poikaan (I2 955) ja Väinön poikaan (VII2 897). Yhdessä toisinnossa tämä on myös paimenrunon päähenkilö (XIII1 438). Sisaren turmelija yhdistyy yhdessä vienalaisessa toisinnossa myös Väinämöiseen ja Joukahaiseen (I2 992). Kullervo ja Kalevanpoika sekä Tuiretuinen ovat sama henkilö ainoastaan vienalaisissa runotoisinnoissa (I2 960, I2 962, I2 967, I2 969a, I2 1192).
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"En ole sukua suurta,
200. Enkä suurta, enkä pientä, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 200: "Löytyy suurempisukuisia, kun minä, löytyy kehnompiaki" (Lna 121).
Olen kerran keskimmäistä,
Kalervon katala poika,
Tuhma poika tuiretuinen Katso lisääNimi Tuiretuinen viittaa sisaren turmelijaan, Kalevalan 35. runossa Kullervoon. Tuiretuinen ja Keyretyinen esiintyvät kansanrunossa, jossa ne tarkoittavat sisaren turmelijan isää. Päähenkilö esitellään tavallisesti ilman nimeä viittaamalla tämän sukuun: Poika tuhma / tuima Tuuliaisen, Tuurittuisen / Lapsi köyhän Keiretyisen. Joissakin toisinnoissa Tuiretuinen (tai Tuurikkinen) on runon päähenkilön nimi (esim. I2 969a; VII1 892; XIII1 1132, XIII1 1134). Kullervoon ja Kalevanpoikaan Tuiretuinen yhdistyy ainoastaan joissakin vienalaisissa runotoisinnoissa (I2 960, I2 962, I2 967, I2 969a, I2 1192). Tuiretuisen lisäksi runoissa on tavattu myös muodot Tuuretuinen, Tuurikkinen, Tuuri (Saarimaa 1927: 35). A. R. Niemen mukaan tuiretuinen tarkoittaa älytöntä (Niemi 1910: 143).,
Lapsi kehjokehno, kovaosainen, kelvoton keiretyinen Katso lisääNimi Keiretyinen viittaa sisaren turmelijaan, Kalevalan 35. runossa Kullervoon. Tuiretuinen ja Keyretyinen esiintyvät kansanrunossa, jossa ne tarkoittavat sisaren turmelijan isää. Päähenkilö esitellään tavallisesti ilman nimeä viittaamalla tämän sukuun: Poika tuhma / tuima Tuuliaisen, Tuurittuisen / Lapsi köyhän Keiretyisen. A. R. Niemen mukaan keiretyinen tarkoittaa kykenemätöntä, saamatonta (Niemi 1910: 143).;
Vaan sano oma sukusi,
Oma rohkea rotusi,
Jos olet sukua suurta,
Isoa isän aloa."

Neiti varsinheti, kohta vastoavi,*Säkeet 209−246 / En ole sukua suurta

Tyttö paljastaa perhetaustansa – ja kertoo samalla, miksi lähti kodin ulkopuolelle. Hän lähti marjametsään ja eksyi siellä. Metsässä ollessaan ihmisen katsottiin olevan suojaton ja alttiina vaaroille. Kansanuskomusten mukaan metsässä vaeltava on muulta yhteisöltä hukkunut: hän on astunut koti- ja pihapiirin ulkopuolelle, jossa yhteisön säännöt eivät enää päde (Tarkka 1994: 59; Timonen 2004b: 105). Eeppisissä tai balladirunoissa nuoren naisen metsään meno tarkoittaa konkreettista uhkaa, joka usein reaalistuu ja kääntää tämän kohtalon (Tarkka 2005: 282−285; ks. Aino-runo, UK 4). Sisaren monologi, kertomus siitä, miksi hän lähti kodin ulkopuolelle ja eksyi, on Lönnrotin sovittama osio (ks. Kaukonen 1956: 290). Sisaren turmelijasta kertovat runot eivät yleensä paljasta sisaren matkanteon syitä (ks. kuitenkin VII1 895; XIII1 1134; XV 76). Sen sijaan vuoden 1848 jälkeen tallennetussa inkeriläisessä ja eteläkarjalaisessa aineistossa matkan syy kerrotaan: se on kirkkomatka: V1 840, V1 843, V1 844, V1 847, V1 848, V1 849, V1 851, V1 856; V3 153, V3 157, V3 158; XIII1 1122, 1126, 1129, XIII1 1130.
210. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"En ole sukua suurta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 211−256: "Tytön pitkä onnettoman tilansa kertomus hyvin sopii suomalaiseen luonnon laatuun, joka hevillä ei hätäile yrityksissään. Toisen luontoinen olisi sanaakaan virkkamatta heti tainnut loppunsa hakea." (Lna 121.)
Enkä suurta, enkä pientä,
Olen kerran keskimmäistä,
Kalervon katala tyttö,
Tyhjäköyhä, varaton, mitätön tyttö tuiretuinen,
Lapsi kehjo keiretyinen."

"Ennen lasna ollessani
Emonemo : äiti ehtoisenehtoinen : suopea, suosiollinen, lempeä eloillaelo : elinpaikka, asuinpaikka Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: elämä, elinvoima (15:379; 19:506); elanto (24:334); tavara, omaisuus (11:260; 18:619, 644 ym.); korjattu jyvävilja (23:545; 43:318) (Turunen 1979).

Sana elo karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (ks. SMS).,
Läksin marjahan metsälle,
220. Alle vaaran vaapukkahanvaapukka : vadelma;
Poimin maalta mansikoita,
Alta vaaran vaapukoita,
Poimin päivän, yön lepäsin,
Poimin päivän, poimin toisen,
Päivälläpä kolmannella
En tiennyt kotihin tietä;
Tiehyttie metsähän vetelivedellä : johdattaa, viedä,
Ura saatteli salolle."

"Siinä istuin, jottaja, sekä itkin,
230. Itkin päivän, jotta toisen,
Päivänäpä kolmantena
Nousin suurelle mäelle,
Korkealle kukkulalle,
Tuossa huusin, hoilaelin,
Salot vastahan saneli,
Kankahat kajahtelivat:
""Elä huua hullu tyttö,
Elä mieletöin melua,
Ei se kuulu kumminkana,
240. Ei kuulu kotihin huuto!""

"Päivän päästä kolmen, neljän,
Viien, kuuen viimeistäki
Kohennihinkohentaa, refl. kohennihin : asetuin, valmistauduin kuolemahan,
Heitihinheittää, refl. heitihin : heittäydyin, asetuin, valmistauduin katoamahankadota : kuolla Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: hävitä, joutua kadoksiin (4:59); myös viipymistä ilmaiseva sana (23:309) (Jussila 2009).;
Enkä kuollut kuitenkana,
En mä kalkinenkurja, poloinen, kovaosainen kaonnut."

"Oisinjos olisin kuollut kurja raukka,*Säkeet 247−256 / Oisin kuollut, kurja raukka

Sisaren toive, että olisi jo kuollut aiemmin, jotta kohtaamista veljen kanssa ei olisi tapahtunut, on Lönnrotin lisäämä kokonaisuus (ks. Kaukonen 1956: 290−291). Sisaren turmelijasta kertovat runot eivät kuvaa sisaren ajatuksia tai tämän kohtaloa. Lönnrot on muokannut säekokonaisuuden lyyrisen runon pohjalta Oisin kuollut kolmi- tai kuusiöisnä. Runo löytyy myös Kalevalan 4. runosta Ainon kertomana (UK 4: 217−230). Kuoleman toivetta kuvastavan runon Lönnrot sovitti sisaren kuoltua Kullervon suuhun, mutta huomattavasti laajemmin korostaen näin pojan ja äidin välistä suhdetta (Hämäläinen 2012: 230−233).
Oisin katkennut katala,
Äskenkohta, pian Katso lisääAdverbilla äsken on karjalan kielessä merkitykset 'sitten (vasta); oikein, aivan, todella; äsken' (KKS). tuosta toisna vuonna,
250. Kohta kolmanna kesänä,
Oisin heinänä helynnyt, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 251−254: "Ymmärrettävä niin, että maa lahottuansa hänen ruumiistansa olisi sillä lihavuudella sitte kukkia kasvanut. Siihen arveluun ei kuitenkaan ole mitään jälkiä, että ihmiset silloin olisivat luulleet hengen ruumiistansa erottua joutuvan joihin kuihin kasveihin tahi eliöihin." (Lna 121.)

Aimo Turusen mukaan helytä 'liikkua notkeana, vetreänä kuin heinä' (Turunen 1979). Raimo Jussilan mukaan sana tarkoittaa heleänä näkymistä (Jussila 2009).
Kukostellutkukostella : kukkia, kasvaa rehevästi kukka-päänäkukkapää : kukintopäinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kukkalatvainen tai nuoria käpyjä kasvava kuusi (10:130); koristepäinen neito (13:28; 19:394); sarvekas lehmä (21:504) (Turunen 1979).,
Maassa marjana hyvänä,
Punaisena puolukkana
Nämät kummatkumma : paha uutinen kuulematta,
Haikeat havaitsematta."

Sai toki sanoneheksi,*Säkeet 257−266 / Sisaren kuolema

Kullervon sisar hukuttautuu insestisen suhteen tultua ilmi. Lönnrotin mukaan sisar sovitti näin tapahtuneen rikoksen: "Löysi Tuonelassa sen turvan ja rauhan, jota maailmassa ei enää voinut saada" (Lna 121: 96). Sisaren kuolema oli Lönnrotin valinta, ja se kiinnittyy kansanrunojen sijaan 1800-luvun kirjallisuuden ja romantiikan kuolevan naisen tematiikkaan (ks. Launis 2004: 198−201; Annist 1944: 64−65). Kantelettaren runo Tuiretuisen lapset, joka on ollut Kullervon ja sisaren kohtaamisen mallina, päättyy Tuiretuisen syöksyessä mereen (Kntr. III 19: 125−132). Sisaren kohtalosta Kantelettaren runo ei kerro.

Sisaren turmelus -runon sukupuolisuhteita tutkinut Tarja Kupiainen painottaa, että kyseessä on miehen näkökulmasta kerrottu tarina, jonka yhtenä keskeisenä viestinä on naisen sukupuolisuuden yhteisöllinen kontrollointi. Vaikeneminen sisaren kohtalosta (ja traumoista, joita insestinen suhde mahdollisesti aiheuttaa) korostaa epäsuorasti sitä, että sisar olisi syyllinen tapahtumaan. (Kupiainen 2004: 235−237.)
Kerran kertoelleheksi;
Heti repsahti re'estä,
260. Siitä juoksihejuosta, refl. juoksihe : juoksi, heittäytyi, syöksyi jokehen,
Kosken kuohu'un kovahan,
Palavahanpalava : voimakas, kovasti kuohuva pyörtehesen;
Siihen surmansa sukesisueta surma : kohdata kuolema,
Kuolemansa kohtaeli,
Löyti turvan TuonelassaTuonela : kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailma Katso lisääTuonela on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, Tuonelan väen asuinpaikka ja loveen lankeavan noidan käyntipaikka. Vainajat kuljetettiin perille Tuonelan joen yli; muita Tuonelan paikkoja olivat Tuonelan koti, Tuonelan salo ja Tuonelan tupa. (Jussila 2009.) Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret. Vainajalassa elettiin samaan tapaan kuin ihmisten maailmassa: kuolleet söivät, joivat, suorittivat askareita jne. Tällaisiin käsityksiin pohjautuvat monet hautaamiseen liittyvät tavat, kuten ruuan tai työkalujen asettaminen hautaan. (Turunen 1979; Siikala 2012: 173.),
Armon aaltojen seassa.

Kullervo Kalervon poika
Pyyhältihepyyhältää, relf. pyyhältihe : syöksähti, lennähti korjastansa,
Alkoi itkeä isosti,
270. Valitella vaikeasti:
"Voi poloinen päiviäni,
Voipa kurja kummiani,

Kun pi'inpitää : turmella sisaruenisisarut : sisko,
Turmelin emoni tuoman!
Voi isoniiso : isä, voi emoni,*Säkeet 275−278 / Voi isoni, voi emoni

Säkeille ei löydy varsinaisesti kansanrunoista vastinetta. Sen sijaan Lönnrot kehitteli valitusta jo Kantelettaren syntymistään vaikeroivan runossa Äiän sillon äiti makso (Kntr. I 45: 1−4). Väinö Kaukosen säetutkimusten mukaan Lönnrot on pohjannut säkeiden muodostamisen väljästi C. A. Gottlundin Pieniin Runoihin (1821: 4−6), mutta kokonaisuus sekä Kantelettaressa että Kalevalassa on Lönnrotin laatima (Kaukonen 1984: 87; Kaukonen 1956: 291).
Voi on valta vanhempanivaltavanhempi : arvossa pidetty vanhempi,
Minnekä minua loitte,
Kunneminne kannoitte katalan!
Parempi olisin ollut Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 279−283: "Toivottaa ei koskaan syntyneensä mailmaan" (Lna 121).*Säkeet 279−286 / Parempi syntymättä

Lönnrot on hyödyntänyt Kullervon valituksessa lyyrisiä Syntymistään surevan runoja, joita on laajasti laulettu eri puolilla Pohjois- ja Etelä-Karjalaa ja Inkeriä. Senni Timonen on nimennyt runon valituslaulujen suosikiksi (Timonen 2004b: 332). Runot kulkevat nimillä Oisin kuollut kolmiöisnä, Oisin kuollut kuusiöisnä, Mahoit ennen maamoseni. Lönnrotin omia tallenteita aiheesta on niin ikään runsaasti (VII2 2023, VII2 2026, VII2 2032, VII2 2039, VII2 2121, VII2 2125, VII2 2142; XIII1 2060, XIII1 2061, XIII1 2062, XIII1 2063, XIII1 2130, XIII1 2271, XIII1 2370).

Syntymistään surevan runon keskuksena on valitus: miksi olen syntynyt. Valitus esitetään äidille, maammolle. Tavallisesti runon eri aihelmia on laulettu erillään, mutta Kalevalassa valitus on kaksiosainen: ensin Kullervo esittää sanat vanhemmilleen, sitten äidilleen (säkeet 296−314).

Kullervon huoli kiinnittyy aikaan ennen syntymää: jos hän ei olisi syntynyt, huolia ei olisi tullutkaan. Vastaavissa kansanrunoissa surun kuvaus on metaforista. Laulaja toivoo, että olisi kuollut jo muutaman päivän ikäisenä (VII2 2125; XIII1 2271). Lönnrot seuraa kuitenkin omaa tallennettaan Etelä-Karjalasta, jossa toivotaan, että tauti ja surma olisivat vieneet mennessään (XIII1 2130).

Kansanrunojen syntymistään surevan lauluissa äiti esitetään vaihtoehtoisesti "emoni, emoseni, kaunis kantajani, ihana imettäjäni, kultanen kulettajani" (mm. VII2 2028, VII2 2029, VII2 2030, VII2 2032, VII2 2039; XIII1 2055). Myös Lönnrot kuvasi äidin vielä Vanhan Kalevalan jälkeen välilehdillä läheisyyden epiteeteillä: "Oi ot maammo kantajani, / emoni elättäjäni, / armas maion antajani, / ihana imettäjäni" (Borenius ja Krohn 1895: 207, 210). Uuteen Kalevalaan mielikuvat äidin ruumiillisuudesta ja sukupuolisuudesta eivät sisältyneet, sillä Lönnrot kehitteli äidin hahmosta pragmaattisen kasvattajan ajan perhepoliittiseen keskusteluun (Hämäläinen 2012: 229−234).
280. Syntymättä, kasvamatta,
Ilmahanilma : (lapsen syntymän yhteydessä) maailma sikeämättäsietä : sikiytyä, syntyä,
Maalle tälle täytymättätäytyä : kasvaa, tulla täyteen ikään;
Eikä surma suorin tehnyt, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 283 ja 284: "Surmaa, tautia ja kuolemaa silloin arveltiin itsenäisiksi olennoiksi, ja ompa semmoisesta luulosta vieläki jälkiä Suomen kansassa" (Lna 121).

Sana suorin 'oikein' (Jussila 2009).
Tauti oikein osannut,
Kun ei tappanut minua,
Kaottanut kaksi-öisnäkaksiöinen : kahden yön ikäinen Katso lisääEssiivimuoto kaksiöisnä 'kahden yön ikäisenä'.."

Veitsin länkensä levitti,
Rauoin rahnoirahnoa : repiä hajalle, hajottaa rahkehensarahje : hevosen längissä oleva hihna;
Hyppäsi hyvän selälle,
290. Hyvän laukinlaukki : läsi- tai tähtipäinen hevonen lautasille,
Ajavi palasenpalanen : osa, kappale maatamaa : maamatka, välimatka, taival,
Pikkaraisen piirrältävipiirrältää : ajaa nopeasti, pyyhältää, rientää,
Päätyvipäätyä : saapua, tulla ison pihoille,
Oman taatontaatto : isä tanterelle.

Emo päätyvipäätyä : sattua tulemaan pihalle:
"Oi emoni kantajani!*Säkeet 296−314 / Kun oisit emo kantajani

Äitiä puhuttelevat johdantosäkeet 296−299 ovat Lönnrotin itsensä sommittelemia. Muuten Kullervon sanat äidille seuraavat kansanomaisia Syntymistään surevan runoaihelmia. Kaukosen säetutkimuksen mukaan Lönnrot on seurannut kahta omaa tallennettaan Pohjois- ja Etelä-Karjalasta (VII2 2026; XIII1 2062) ja täydentänyt kokonaisuutta D. E. D. Europaeuksen tallentamilla versioilla (VII2 2027, VII2 2033) (Kaukonen 1956: 291). Lönnrot rakentaa surun kuvauksen savun, tulen ja veden kuvilla, jotka huolirunoissa symboloivat tuskan syvyyttä (Timonen 2004b: 333). Eteläisen alueen teksteissä korostuvat äidin läsnäolo sekä surun voimakkaat kuvat. Pohjoiskarjalaisissa runoissa, jotka ovat Kalevalan säkeiden mallina, painottavat vaihtoehtoja surulle. Suru myös kuvataan sosiaalisena kokemuksena, jossa äidin valinnoilla on vaikutusta kyläyhteisöön. (Hämäläinen 2012: 233.)
Kun oisit emo kulunikulu : parka, raukka Katso lisääLönnrot kommentoi sanaa: "'Kuluni' = raiskani, vaiko ennemmin 'emo kuluni' = vanha äiti? Kulu, dim. af kulta − −." (Lna 123.)
Synnyteltäissä minua
Pannut saunahan savua,
300. Lyönyt saunan salpa päälle,
Tukahuttanut savuhun,
Kaottanut kaksi-öisnä,
Vienyt hurstillahursti : lakana; karkea kangas, jossa kannetaan lasta, halkoja, viljaa tms. Katso lisääHursti karjalan kielessä 'tuultamisvaate (tav. säkkikankainen); säkki- tai riepumatto; lakana; purjekangas; rekipeite' (KKS). vetehen,
Upotellut uutimellauudin : vuodetta peittävä verho, joka suojelee hyttysiltä,
Luonutluoda : heittää, viskata tuutusentuutunen : kehto tulehen,
Liekunliekku : hihnojen varassa tai jalaksilla keinuteltava kehto lietehen sysännyt!"

"Oisikojos olisi kylä kysynyt:
""Missä tuutunen tuvasta,
Mitä sauna salpa päällä?""
310. Sinä oisit vastannunna:
""Tuutusen tulessa poltin,
Liekun liesi-valkeassa;
Saunassa tein itujaitu : mallas, oluen tekoa varten idätettävä rukiin jyvä,
Maustelin maltahia.""

Emo ennätti kysyä,
Vanhempansa tutkaella:
"Mimikä sinulla poikaseni,
Mikä kumma kuulumassa?
On kuin TuoneltaTuoni : Tuonelan väen asuinpaikka Katso lisääTuoni merkitsee vainajalaa ja kuuluu viikinkiajan skandinaavisesta traditiosta saatuun uskonnolliseen käsitteistöön (Siikala 2012: 437). Kalevalassa Tuonella tarkoitetaan kuolleiden olinpaikkaa, tuonpuoleista maailmaa tai kuolemaa olennoksi personoituna. Transsiin vaipuvat, loveen lankeavat noidat kävivät Tuonella eli matkasivat vainajalaan. Kansanuskomusten mukaan Tuoni saattoi noutaa itselleen seuralaisen elävien maailmasta. (Turunen 1979; Jussila 2009.) tulisit,
320. ManalaltaManala : Tuonela, kuolleiden olinpaikka Katso lisääManala on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, jossa Manalan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Siellä sijaitsevat Manalan virta, Manalan maja ~ ikimaja eli vainajien asumus (19:117 ym.) ja Manalan saari (16:157). (Jussila 2009.) Nimitys manalainen 'Manalan asukas' esiintyy personoitua kuolemaa merkitsevän Tuonen rinnalla (16:192; 35:122) ja tavataan itäsuomalaisissa ja virolaisissa kansanrunoissa. Kuolleiden väkeen kuuluvat Manalatar ~ Manatar eli Tuonetar, Manalan impi eli Tuonelan neito, Manalan lapsi eli Tuonen tytti ja Manan neiti. (Turunen 1979.) matkoaisit."

Kullervo Kalervon poika
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo nyt on kummat kuulununna,
Turmiot tapahtununna,
Kun pi'in oman sisaren,
Turmelin emoni tuoman."

"Tulin viennästä vetojen,
Maarahojen maksannasta,
Päätyi neito vastahani,
330. Mie tuota kisauttelinkisautella : leikitellä, peuhata jonkun kanssa;
Se oli sisarueni, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 331 ja 332: "Se kesällä ennen marjatielle kadonnut Kullervon sisar. Missä olisi henkensä näihin aikoihin asti säilyttänyt, sitä runo ei selitä, mutta nyt hän arvattavasti oli kotiin matkalla, eikä enää kaukana siitä, vert. v. 291−294." (Lna 121.)
Se oman emoni lapsi."

"Se jo surmansa sukesi,*Säkeet 333−344 / Insestin sovittaminen

Kansanomaiset runot sisaren ja veljen kohtaamisesta eivät kuvaa tapahtuman laajempaa sovittamista, joskin niissäkin veli joko mainitsee tekojensa sovittamisen (esim. IV1 259, IV1 296; VII1 891, VII1 892, VII1 893, VII1 897, XV 76) tai lähtee niitä piiloon (I2 960, I2 962, I2 968; ks. VII2 994; veli hukuttautuu I2 1192). Yhdessä tallenteessa veli kieltäytyy piileskelemästä VII1 895. Kalevalassa kuvataan moneen otteeseen Kullervon tuskaa ja etsitään erilaisia keinoja sen sovittamiseksi. Näin Lönnrot kehitteli runoa myös Kalevalan välilehdille, jossa tarina jatkuu Kullervon lähtiessä sotaan Ukko ylijumalan varustaman tulisen miekan kanssa (Borenius ja Krohn 1895: 208).
Kuolemansa kohtaeli
Kosken kuohu'un kovahan,
Palavahan pyörtehesen;
Itse en nyt tieäkänä,
Arvoa, älyäkänä,
Kunne surmani sukean, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 339−344: "Semmoisen kauhean työn perästä K. katsoi sopivaksi, jollain erinomaisella tavalla lopun itsestänsä tehdä" (Lna 121).
340. Kunne kurja kuoletaimekuolettaa, refl. kuoletaime : surmaan itseni:
Suuhun ulvovan sutosen, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 341−344: "Menenkö metsään vai mereen kuolemaan, jossa edell. paikassa metsänpedot, jälkimäisessä kalat saavat raatoni syödä" (Lna 121).
Karhun kiljuvan kitahan,
Vainko vatsahan valahan,
Meren hauin hampahisin?"

Emo tuon sanoiksi virkki:*Säkeet 345−358 / Äidin neuvot

Äidin neuvo lähteä piiloon ja häpeämään pahoja töitä esiintyy Tuurikkaisen runotallenteissa (I2 954, I2 968; VII1 891), joista D. E. D. Europaeuksen Suistamolta tallentama toisinto vuonna 1846 (VII1 891) on Kaukosen mukaan ollut Kalevalan säkeiden mallina (Kaukonen 1956: 292). Lönnrotin hyödyntämissä vienalaisissa runotallenteissa Tuiretuinen etsii pakopaikkaa vieraalta maalta, yleensä saarelta (I2 954, I2 960, I2 962, I2 967, I2 968), mutta myös Pohjolasta (I2 960, I2 962) tai mereltä (I2 967, I2 968).
"Ellös menkö poikaseni
Suuhun ulvovan sutosen,
Karhun kiljuvan kitahan,
Eläkä vatsahan valahan,
350. Hauin hirmunhirmu : pelottavan suuri hampahisin!
Onpa suurta Suomen nientä, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 351: "Suomi silloin ei vielä ollut yhteinen nimi vaan eripaikan eli maakunnan nimitys, kuin Savo vieläkin on" (Lna 121).

Nimi on alkuaan tarkoittanut Suomen lounaisinta maakuntaa ja vasta myöhemmin koko maata. Vanhin tunnettu kirjallinen merkintä lienee 1300-luvulta, ja siinä paikannimi Somevesi on tarkoittanut Viipurinlahtea tai sen pohjukkaa. Nimeä lienee käytetty alun perin heimonnimenä. Sen alkuperästä on esitetty useita erilaisia teorioita. (Turunen 1979; Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008: 119−120.)
Sankoasanka : sankka, tiheämetsäinen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: pimeä, valoton (18:480; 28:6) (Jussila 2009). Savon rajoa

Piilläpiiloutua, olla piilossa miehen pillojansapilla : pahanteko, ilkityö, turmio,
Hävetä pahoja töitä,
Piillä vuotta viisi, kuusi,
Ynnähänynnään : yhteensä, kaiken kaikkiaan yheksän vuotta,
Kunnes aika armon tuopi,
Vuoet huolen huojentavi."

Kullervo Kalervon poika,
360. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä lähe piilemähän,*Säkeet 361−372 / Kullervo sotaan

Kullervo ilmoittaa, ettei lähde pakoon, vaan sotaan Untamoa vastaan. Säekokonaisuus on Lönnrotin sovittama, joskin sen osia löytyy joistakin kansanrunoista (Kaukonen 1956: 292).
En paha pakenemahan;
Lähen surman suun esilleeteen,
Kalman kartanonKalman kartano : kuoleman asuinsija Katso lisääKalma merkitsee Kalevalassa hautaa (33:260; 36:174, 227−228) ja personoitua kuolemaa, haudanhaltiaa (13:155−156; 27:4) (Turunen 1979).

Itämurteissa kalma on laajasti 'hauta, hautakumpu', mutta sille tunnetaan myös maagisvivahteisia merkityksiä 'Manala; Manalan haltia; vainajan aiheuttama paha tauti, syöpä; kuolevan silmissä havaittava värin muutos (kuolemankalma); päällyskerros, kalvo, home tms.'. Kansanrunouden ja Kalevalan myötä yleiskieleen saatiin johdos kalmisto. (SSA1 s.v. kalma.) oville,
Suurille sota-sioille,
Miesten tappo-tanterille:
Viel' on Unto oikeana, Katso lisääUnto tarkoittaa Untamoa, Kalervon veljeä ja murhaajaa, Kullervon vastustajaa.

Olla oikeana säkeessä 'olla pystyssä' (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi säkeitä 367 ja 368: "K. vanhempainsa kodissa näyttää ajaksi unhottaneen koko Untolan kostoinensa" (Lna 121).
Mies katala kaatamatta,
Kostamatta taaton kohlutkohlu : kolhaisu, isku,
370. Maammonmaammo : äiti mahlatmahla : kyynel maksamatta,
Muistamatta muutki vaivat,
Itseni hyvin piännäthyvinpidäntä : (ironisesti) hyvänä pitäminen, hyvin kohteleminen."