Ensimäinen Runo.*Proosaparafraasi

Kuten kaikkiin muihinkin Kalevalan runoihin, Lönnrot on sijoittanut ensimmäisen runon alkuun proosaparafraasin sen sisällöstä. Referaattien keskeisin tarkoitus oli yksinkertaisesti helpottaa lukijaa seuraamaan kertomuksen tapahtumia. Kuitenkin niiden käytön myötä voidaan Kalevalan kokonaisuus myös ymmärtää proosan ja runouden yhdistelmäksi. (Apo 2002: 110.)

Mieleni minun tekevi,*Säkeet 1−10 / Kertoja aloittaa eepoksen

Ensimmäinen runo jakautuu kahteen osaan. Se alkaa noin 100 säkeen mittaisella laulajan tervehdyksellä ja vasta sen jälkeen seuraa varsinainen kertova eepos. Kirjallisten eeposten aloitus laulajan alkusanoilla oli yleistä jo antiikin Kreikassa, esimerkiksi Hesiodoksen teokset ja homeeriset eepokset alkavat samankaltaisella tervehdyksellä (Kaukonen 1956: 456). Käyttämällä kertojaa Lönnrot halusi representoida kuvitteellista eeppisen runon laulajaa, joka pystyy kokoamaan muinaisen aikakauden koko runoperinnön yhteen (Kaukonen 1956: 453). Toisaalta ensimmäisen persoonan käyttö kertojana ja sen kautta rakennettu yksilöllisyyden kokoemus oli ollut tyypillistä romaanikirjallisuudelle jo 1700-luvulta alkaen (Snow 1976: 176). Lönnrot suhtautui romaaneihin vaihtelevasti oletetun sisällön ja tarkoituksen suhteen: ne olivat joko turhaa, jopa vaarallista, ajanvietettä tai sitten aikakauden parasta ja kauneinta sivistävää kirjallisuutta (Hämäläinen 2012: 201). Kalevalassa kertojan käyttäminen ei kenties suoraan viitannut romaanikonventioon, mutta teki eepoksen kerronnasta lukijoille tutumman.
Aivoni ajattelevi
Lähteäni laulamahanlaulaa : esittää virttä eli vanhaa runoa Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: esittää loitsuja, loitsia (3:7 ym.) (Turunen 1979).,
Saa'anisaada : käydä, ryhtyä sanelemahansanella : laulella, laususkella Katso lisääVrt. sanan merkitys kilpalaulantarunossa: loitsia (3:58; 8:178 ym.) (Turunen 1979).,
Sukuvirttäsukuvirsi : sukuperinteenä kulkeva runo; suvusta tai heimosta kertova runo Katso lisääSana on Lönnrotin muodoste ja todennäköisesti syntynyt sen seurauksena, että sanat suku ja virsi on virheellisesti kirjoitettu yhdyssanaksi (Turunen 1979: 315). suoltamahansuoltaa : laulaa vuolaasti Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: suoltamahan = vetämään (Lna 38).,
Lajivirttälajivirsi : sukuvirsi eli suvussa perinteenä kulkenut runo Katso lisääSäkeissä "sukuvirttä suoltamahan / lajivirttä laulamahan" sanat suku ja laji on luultavasti syytä ymmärtää puhuttelusanoiksi, joilla sukua kehotetaan yhtymään mukaan lauluun (Turunen 1979: 163). Ks. kommentaari 5. säkeen sukuvirttä-sanan yhteydessä. laulamahan;
Sanat suussani sulavat,
Puhe'et putoelevat,
Kielelleni kerkiävätkeritä : ennättää, kiirehtiä,
10. Hampahilleni hajoovat.

Veli kulta, veikkoseni,*Säkeet 11−20 / Kutsu osallistua lauluun

Eepoksen kertoja ei nimeä tai esittele itseään, mutta kutsuu harvoin tavattua lapsuuden ajan toveria veljellisesti mukaan lauluun. Kutsun voi käsittää myös Kalevalan yleisön kollektiivisena puhutteluna. Vaikka laulajan tervehdys on Lönnrotin sommittelema, ei kertojaa ja Lönnrotia voida samaistaa. Pikemminkin kertoja on teoksessa esiintyvä nimetön henkilö. Hän on äänessä erityisesti 1. runossa ja viimeisen runon lopetuksessa (Kaukonen 1956: 506). Kertojan anonyymius tarkoittaa, että häntä ei yksilöidä keneksikään tunnetuksi henkilöksi. Näin kertojan nimettömyys myötäilee tapaa, jolla Kalevalan lähteet on koottu useilta runonlaulajilta, ja siten tukee myös käsitystä kansanrunoudesta kollektiivisen kansanluonteen ilmauksena.
Kaunis kasvinkumppalinikasvinkumppali : kasvuajan toveri!
Lähe nyt kanssa laulamahan,
Saa kera sanelemahan.
Yhtehen yhyttyämmeyhtyä : kokoontua, tavata Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sattua tulemaan, tulla sattumalta (16:25) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Kahta'altakahtaalta : kahdelta eri suunnalta Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 17−20: "harvassa kun asuttiin, niin että usein oli penikuormia lähimäiseen taloon" (Lna 121). käytyämme;
Harvoin yhtehen yhymme,
Saammesaada : päästä, saapua, lähestyä toinen toisihimme
Näillä raukoillaraukka : parka, rukka rajoilla,
20. Poloisillapoloinen : kurja, onneton PohjanPohja : Pohjola, Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääVrt. pohja-sanan merkitys pohjoisena ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) mailla.

Lyökämme käsi kätehen,*Säkeet 21−50 / Viittauksia tulevaan sisältöön

Myös suullisen runon laulajilta oli kerätty erilaisia "Laulajan sanoja", mutta toisin kuin Kalevalassa ne kuitenkin esiintyivät ilman tällaisia viittauksia tulossa olevaan kertomuksen sisältöön (Kaukonen 1956: 457).

Laulajan sanoista ks. Tarkka 2005: 101−128.
Sormet sormien lomahan,
Lauloaksemme hyviä,
Parahia pannaksemmepanna : laulaa, hyräillä,
Kuulla noien kultaisien,
Tietä mieli-tehtoisienmielitehtoinen : (laulajan alkusanoissa) halullinen, halukas,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassakasuava : kasvava, vaurastuva Katso lisääMurteellinen partisiippimuoto verbistä kasvaa (Turunen 1979: 108).:
Noita saamia sanoja,
30. Virsiävirsi : laulu; runopukuinen kertomus, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) virittämiävirittää : laittaa alulle, tuoda ilmi
Vyöltä vanhan WäinämöisenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääKarjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat vaka vanha, tietäjä tai laulaja iänikuinen (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Väinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).

Väinämöiseen liittyviä jumala-käsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn).

Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)

Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012.,
Alta ahjonahjo : pajan tulisija Katso lisääAlun perin ahjo oli yksinkertainen kiviladelma, jossa sijaitsi hiillos (Turunen 1979). IlmarisenIlmarinen : Kalevalan pääsankareita, seppä, sammon ja taivaankannen takoja, Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).

Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä, myyttisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on yksi myyttisistä Kalevanpojista, joista Lönnrot kirjoittaa Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Ks. Turunen 1979.) ,
Päästä kalvankalpa : pistomiekka Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: kalvan = lyömämiekan, sapelin (Lna 38). KaukomielenKaukomieli : Lemminkäisen toisintonimi Katso lisääKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (Kaukamoisesta lisää ks. Siikala 2012, 279−284). Vrt. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja veitikka verevä (Turunen 1979: 111).,

JoukahaisenJoukahainen : (tässä) Ainon nuori veli, Väinämöisen nuori, uhmakas vastustaja. Katso lisääYleensä nuori Joukahainen, mutta myös nuori poika lappalainen (Kalevalan 3. runo).

Joukahainen : avoin, rohkea nuori; röyhkeä ja turhamainen lappalainen sankari (Lönnrot 1874/1958).

Sana jouka 'joukea, kookas' (Krohn 1927).

Joukahainen (Joukhanen) on alun perin tarkoittanut joutsenta (Kuusi 1963: 72). Yleensä runoissa Joukamoinen, vain Vienan Karjalan runoissa Joukahainen. Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa. (Turunen 1979: 75−76.) jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä,
KalevalanKalevala : Kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Katso lisääLönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten yms. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) kankahiltakangas : kuiva metsämaa.

Niit' ennen isoniiso : isä lauloi
Kirvesvartta vuollessansa;
Niitä äitini opetti
40. Väätessänsävääntäessänsä värttinätävärttinä : pitkävartinen, muodoltaan hyrrämäinen kehruuväline Katso lisääLankaa valmistettiin aikoinaan kehräämällä esimerkiksi villasta, hampusta ja pellavasta. Kehrääminen oli työlästä ja ainesten valmistelu vei aikaa ja vaati taitoa. Apuna kehruussa käytettiin erilaisia välineitä, värttinää ja myöhemmin myös rukkia. Värttinäksi kutsutaan kehrävartta, hieman kynää suurempaa puikkoa, jonka ympärille lanka kehrätessä kiertyi. Kehrääminen oli aikoinaan yksi naisen tärkeimmistä askareista. Kalevalassa kuuluisin kehrääjä on Päivätär (4:142; 24:82 ym.). (Turunen 1979: 114, 115, 399.),
Minun lasnalapsena lattialla
Eessä polven pyöriessä,
Maitopartanamaitoparta : pieni lapsi Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 43−44: "Pienet lapset kun tavallisesti nautitsevat piimää ja maitoa, eivät muista suutansa jälestä siivota ja sentähden heitä sanotaan piimäsuiksi, maitoparroiksi" (Lna 121). pahaisnapahainen : pieni, vähäinen Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: pahaisna = huonona (Lna 38).,
Piimäsuunapiimäsuu : pieni lapsi pikkaraisnapikkarainen : pieni.
Samposampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli Katso lisääSammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä, ja sitä on luonnehdittu mm. ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Jussila 2009; Turunen 1979). Useimmille sampotulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta suullisista runoista. Sampoon yhdistetty ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe. Samporunojen ihmemyllytulkintojen taustalla ovat luultavasti vaikuttaneet karjalaisten satujen ihmemyllyihin liittyvät mielikuvat. Sampoa on pidetty myös vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. (Siikala 2012: 189−190.) Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannattava maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−187). Sammakseen ja sampoon yhdistetyt kulttipatsaat ovat yleisiä eri kansojen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; ks. Turunen 1979: 294.)

Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden antamien selitysten perusteella sammon on tulkittu olevan maailman hyvän sekä kasvun ja vaurauden lähde (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Vuokkiniemeläisten runonlaulajien mielikuvien kautta sampoa lähestyneen Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2005: 169−175; ks. Siikala 2012: 192). ei puuttunut sanoja
Eikä LouhiPohjolan emäntä, Pohjolan sotaisa hallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979: 260). Vrt. kansanrunojen vastineet Loviotar, Loviitar, Loviatar, Lovehetar, Louhietar, Laviatar, Luovatar, Lovin eukko, Lohetar, Lohjatar yms. (ks. Turunen 1979: 185−186). Louhi ei esiinny nimenä suomalais-karjalaisessa runostossa kuin yhdessä Lönnrotin tallenteessa (I2 815) vuodelta 1834 (Vakimo 1999: 61).

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.) luottehialuote : loitsu, taianomainen mahtisana Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: luottehia = voimallisia sanoja (Lna 38).:
Vanheni sanoihin sampo,
Katoikatosi Louhi luottehisin,
Virsihin WipunenAntero Vipunen : maassa makaava jättiläinen, ammoin kuollut suuri tietäjä Katso lisääAntero Vipunen oli suuritietoinen, haudassa virsien ja nuottien kanssa maannut jättiläinen, jolta Väinämöinen kävi hakemassa sanoja ja tietoa (ks. Turunen 1979: 22). kuoli,
50. LemminkäinenKalevalan pääsankareita, naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturi Katso lisääVaikka Kalevala antaa melko yhtenäisen kuvan Lemminkäisen hahmosta, on Lönnrot koonnut sen varsin erilaisista kansanrunoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä). Vrt. Lemminkäinen esiintyy kansanrunoaineistossa monien runojen päähenkilönä. (Harvilahti ja Rahimova 1999: 97.) leikkilöihinleikki : ilonpito; kilpailu.

Viel' on muitaki sanoja,
Ongelmoitaongelma : taikasana; taianomainen, salaperäinen tieto Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: ongelmoita = konstisanoja; solmusanoja (Lna 38). oppimia,
Tie-ohestatie-ohi : tien vieri Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 53−58: "sanoja ja lauluja, jotka oli miettinyt elellessänsä tie-ohessa, kanervikoissa j. n. e." (Lna 121.) tempomiatempoa : irrottaa, tempaista irti,
Kanervoista katkomia,
Risukoista riipomiariipoa : kiskoa, vetää irti,
Vesoistavesa : uusi verso, nuori (lehti)puu vetelemiävedellä : kiskoa, riipoa,
Päästä heinän hieromiahieroa : hangata, irrottaa vastakkain hankaamalla,
Raitioltaraitio : kylätie, kuja ratkomiaratkoa : katkoa, repiä,
Paimenessa käyessäni,
60. Lasna karjan laitumilla,
Metisillämetinen : hunajainen, hunajaa sisältävä mättähillä,
Kultaisilla kunnahillakunnas : mäennyppylä, kukkula, mäki,
Mustan MuurikinMuurikki : vanha suomalainen lehmännimi jälessä,
KimmonKimmo : muinaissuomalainen lehmännimi kirjavan kerallakanssa.

Vilu mulle virttä virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 65−70: "laulelin viluilmalla ja sateessa aikani kuluksi, toisin aijoin rannoilla aaltoin läiskiessä tahi metsässä lintuin visertäessä puiden latvoissa" (Lna 121).,
Saesade saatteli runoja,
Virttä toista tuulet toivat,
Meren aaltoset ajoivat,
Linnut liitteli sanoja,
70. Puien latvat lausehia.

Ne minä kerälle käärin,
Sovittelin sommelollesommelo : iso kerä, käärö;
Kerän pistin kelkkahani,
Sommelon rekosehenirekonen : reki, hevosen vetämä talviajoneuvo Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: rekosella = kauniilla reellä (Lna 38).;
Vein kelkalla kotihin,
Rekosella riihen luoksiluokse,
Panin aitan parvenparvi : yksikerroksisen aitan ylinen; aitan yläkerta päähän,
Vaskisehenvaskinen : vaskesta eli kuparista valmistettu vakkasehenvakkanen : vakka, arvoesineiden kannellinen kuljetusastia.

Viikonpitkän aikaa, kauan Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). on virteni vilussa,
80. Kauan kaihossakaiho : piilo; pimeä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaipaus, ikävä (22:401, 420. 34:22); äkäisyys, viha (18:469) (ks. Turunen 1979). siaisnutsijaista : olla, viipyä Katso lisääVrt. Elias Lönnrotin oma selitys: siaisnut 'asunut' (Lna 38).;
Veänkö vilustavilu : viileys, kylmyys virret,
Lapanlappaa : ottaa; kiskoa, vetää laulut pakkasesta,
Tuon tupahan vakkaseni,
Rasian rahinrahi : siirrettävä puinen penkki Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: rahin = pitkän tuolin (Lna 38). nenähännenä : pää, kärki,
Alle kuulunkuulu : kuuluisa, maineikas kurkihirrenkurkihirsi: sisäkaton eli laipion kannatinhirsi; vesikaton harjahirsi Katso lisääKs. kurkiainen (46:256).,
Alle kaunihin katoksen;
Aukaisen sanaisen arkun,
Virsilippahanvirsilipas : (kuvaannollisesti) runovakka; muistissa olevien runojen kokoelma viritän,
Kerittelenkeritellä : purkaa kerältä pään kerältä,

90. Suorinsuoria : oikoa, selvittää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: valmistaa, hankkia (18:506; 19:154, 350; 25:306; 29:553); hankkiutua (22:24 yms.) (ks. Turunen 1979). solmun sommelolta?

Niin laulan hyvänki virren,*Säkeet 91−102 / Kertoja vetäytyy

Laulajan tervehdyksen jälkeen kertoja aloittaa eeppisen runon ja vetäytyy vähittäin taka-alalle. Näin kertojan käyttäminen muodostaa kehyskertomuksen varsinaiselle eeppiselle kerronnalle, joka alkaa laulajan tervehdyksen jälkeen ja päättyy viimeiseen runoon, jossa kertoja jälleen puhuttelee lukijaa suoraan. Kuitenkin hänen äänensä voi paikoitellen kuulla myös muissa runoissa. (Kaukonen 1956: 457; Apo 2002: 109−110.) Vastaavaa tyylikeinoa käyttivät sekä runolaulajat että aikakauden esikuvalliset eepokset kuten Niebelungin laulu ja Hesiodoksen Jumalten synty (Kaukonen 1956: 457–458).
Kaunihinki kalkuttelenkalkutella : (kuvaannollisesti) laulaa Katso lisääKalkutella on onomatopoeettinen eli ääntä jäljittelevä verbi, vrt. esimerkiksi kalkuttaa, kalista, kolkata (SSA1 s.v. kalkkaa). Kalkuttelu merkitsee Kalevalassa lisäksi konkreettisesti takomista (49:341) tai veistelemistä (24:50; 44:170) (Turunen 1979).
Ruoalta rukihiseltarukihinen : rukiinen Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 93−94: "syrjäinen muistutus, jotta ennen lauluille rupeemista käskettäisiin ruualle" (Lna 121).,
Oluelta Katso lisääOlut esiintyy eri yhteyksissä niin Kalevalassa kuin kansanrunoissa. Kalevalassa se tavataan 15 runossa. Oluen valmistaminen opittiin jo kantasuomalaisena aikana, ja se oli tuolloin arvostettu juoma; tähän viittaa se, että olut mainitaan Kalevalassa kaikkiaan 93 säkeessä. Oluen valmistamisen kuvauksessa on aineksia sekä Suomen että Vienan Karjalan runoista. Oluen keittäjiksi mainitaan Pohjolan häissä Osmotar oluen seppä (20:226 ym.), Kalevatar kaunis neiti (20:321 ym.) ja Kapo kaljojen tekijä (20:252 ym.). (Turunen 1979.) ohraiselta:
Kun ei tuotane olutta,
Tarittanetarita : tarjota, kestitä taari-vettätaarivesi : inkeriläis-kannakselainen olut,
Laulan suulta laihemmalta,
Vetoseltavetonen : vesi vierettelenvieretellä : äännellä; laulaa Katso lisääVrt. sanan alkumerkitys: kuljettaa pyöritellen. Vrt. myös sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaataa, ängetä (35:156); (verestä) päästää valumaan (15:368). (Ks. Turunen 1979.)
Tämän iltamme iloksi,
100. Päivän kuulun kunniaksi,
Vaiko huomenen huviksi,
Uuen aamun alkeheksialkeeksi : alkajaisiksi Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 101−102: "vaiko niinki kauvan, että puoliyön yli mentyä jo on toinen päivä alkeessa" (Lna 121)..

Noin kuulin saneltavaksi,*Säkeet 103−110 / Varsinainen eepos alkaa

Kalevalan kertomus alkaa kuvauksella kosmoksen synnystä ja eepoksen keskushenkilön Väinämöisen alkuperästä. Vastaavasti se päättyy viimeisessä runossa Väinämöisen poistumiseen luodusta maailmasta tarkemmin määrittelemättömään tuonpuoleiseen. Näin Kalevalan tapahtumat kytkeytyvät vahvasti Väinämöisen henkilöhahmoon, hänen aikansa eepoksen maailmassa on myös kertomuksen aikajänne.
Tiesin virttä tehtäväksi:
Yksin Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 105−107: "tarkoittaa sitä, että yhtä mahdotonta, kun useamman päivän ja yön yhtäaikainen tulo, oli se seki, että Wäinämöisiä olisi useampia syntynyt" (Lna 121). meillä yöt tulevat,
Yksin päivät valkeavat,
Yksin syntyi Wäinämöinen,
Ilmestyi iki-runojaikirunoja : ikuinen, kuolematon laulaja
Kapehestakave : nainen, äiti, emo; haltiattaren mainesana Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 109: "Lappiska gav, pl. gapagak, naitu vaimo, puoliso" (Lna 121).

Ks. luonnotar.

Sana kave on tarkoittanut alun perin luotua olentoa, luontokappaletta, naista. Kave rinnastuu kansanrunoissa ja uskomuksissa naispuoliseen olentoon, eläimeen ja mytologiseen hahmoon. (Krogerus 1999: 133–134; Ganander 1787/1997.) kantajastakantaja : äiti, synnyttäjä Katso lisääSana on Kalevalassa saanut yleisyytensä myötä myös hyvittelysanan merkityksen (Turunen 1979).,
110. IlmattarestaIlmatar : naispuolinen ilmanhaltia Katso lisääEsiintyy Luomisrunossa Väinämöisen äitinä (1:110−344) ja Tulen synnyssä luonnottarena, luonnon tyttärenä (47:141−312) (ks. Turunen 1979). Kalevalassa tuulesta ja vedestä raskaaksi tullut Ilmatar synnyttää Väinämöisen. emostaemo : äiti.

Olipa impineito, tyttö, nainen ilman tyttöilman haltiaolento, Ilmatar Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 111−112: "Oli Ukon jälestä ehkä ensimäinen henki-olento" (Lna 121).

Kalevalassa tuulesta ja vedestä raskaaksi tullut Ilmatar synnyttää Väinämöisen.,
Kave Luonnotarluonnon haltiatar; ilman immen toistosana Katso lisääVrt. sana merkitsemässä Tapiottaria, metsän naispuolisia haltioita (32:82); vrt. myös raudan synnyn kuvaus (91:1−266), jossa kolme luonnotarta esiintyy maidon lypsäjinä.

Luonnottaret esiintyvät yleensä kollektiivisena naispuolisena ryhmänä. Itämerensuomalaisessa mytologiassa ja kansanrunoissa naishahmot liittyvät luonnonilmiöihin tai ilmansuuntiin (Päivätär, Kuutar, Pohjolan emäntä). Luonnotar, kave kuvataan alkuaikoja kuvaavissa myyteissä alkuäitinä, synnyttäjänä (Ganander 1789/1984: Mythologia Fennica). (Siikala 2012: 288−289; ks. myös Krogerus 1999.) koreaylpeä, kopea, kunniastaan arka Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaunis (4:175, 9:279 yms.); herkkäaistinen, tarkka (26:5; 39:341) (ks. Turunen 1979).,
Piti viikoistaviikkoinen : pitkä, pitkäaikainen pyhyyttäpyhyys : siveys, puhtaus,
Iän kaiken impeyttäimpeys : neitona oleminen,
Ilman pitkillä pihoillailman pitkät pihat : ilman haltiaolentojen asuinpaikka,
Tasaisilla tanterilla.

Ikävystyi aikojansa,*Säkeet 117−122 / Kosmogonian alku

Lönnrotilla oli hyvin täsmällinen käsitys esihistoriallisten suomalaisten kosmogoniasta. Sen pääpiirteiden, eli kosmoksen vähittäisen järjestymisen muodottomasta alkukaaoksesta, hän uskoi olevan hyvin samankaltainen kaikilla kansoilla. Kalevalassa esiintyy ensin ilma, sitten vesi, jonka jälkeen syntyy taivas valoineen sekä maa, lopulta luonto ja viimeisenä ihminen ja hänen kulttuurinen kehityksensä. Lönnrot myös tunnisti Kalevalan myyttisen luomiskertomuksen yhtäläisyydet Mooseksen 1. kirjan kanssa. (Kaukonen 1987: 160–161)
Ouostuioudostua : hämmästyä, hämmästellä elämätänsä,
Aina yksin ollessansa,
120. Impenä eläessänsä
Ilman pitkillä pihoilla,
Avaroilla autioilla.

Jop' on astuiksenastua, refl. astuiksen : astuu itsekseen alemma,*Säkeet 123−130 / Kosmos alkaa muotoutua

Kosmoksen vanhin elementti ilma, muotoutuu vedeksi. Lönnrot katsoi, että esihistorialliset suomalaiset eivät ymmärtäneet luonnon henkiä tai haltioita erillisiksi persoonallisuuksiksi. Esimerkiksi veden emoa ei hänen mukaansa pidä käsittää vedessä asuvaksi jumalaksi, vaan veden ylläpitäjäksi, voimaksi ja alkuperäksi (Kaukonen 1956: 459).
Laskeusi lainehille,
Meren selvälle selälleselkä : (merestä) avoin meri,
Ulapallen aukealleaukea : avara;
Tuli suuri tuulen puuska,
Iästäidästä Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 128: "Kun päiväkin aina syntyi idästä, niin sieltä tavallisesti arvellaan voivan muutaki hyvää alkunsa saada" (Lna 121). vihainen ilma,
Meren kuohuille kohotti,
130. Lainehille laikahuttilaikahuttaa : läikäyttää, liikuttaa äkisti.

Tuuli neittä tuuittelituuditella : keinutella,
Aalto impeä ajeliajella : kuljettaa mukanaan,
Ympäri selän sinisen,
Lakkipäienlakkipää : (laineista) vaahtopäinen lainehien;
Tuuli tuuli kohtuiseksikohtuinen : raskaana oleva,
Meri paksuksi panevipanna : tehdä joksiksin.

Kantoi kohtua kovoakova : kiinteä, joustamaton, peräänantamaton,
Vatsan täyttä vaikeata
Vuotta seitsemän satoasataa,
140. Yheksän yrön ikeä Katso lisääSana yrö 'mies' (Turunen 1979).

Ikeä 'ikää'.

Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 140: "Uros-ikä tämän jälkeen tekisi 77 7/9 vuotta" (Lna 121).,
Eikä synny syntyminen,
Luovuluopua : erota, lähteä pois luomatoinluomaton : synnytettävä, syntymätön sikiö.

Vierivierrä : liikkua uiden Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4: 269−270). impi veen emona,
Uipi iätidät, uipi lännet,
Uipi luotehetluoteet Katso lisääVrt. aunuksenkarjalan sana luvveh 'länsi'. Kalevalassa luode-sanasta on runojen epätäsmällisen ilmaisun takia yleensä vaikea sanoa, esiintyykö sana suomen vai karjalan kielen merkityksessä. (Turunen 1979: 189−190.), etelät,
Uipi kaikki ilman rannat,
Tuskissa tulisentulinen : tulenpalava, kivulias synnyn,
Vatsan vaivoissa kovissa;
Eikä synny syntyminen,
150. Luovu luomatoin sikiö.

Itkeä hyrytteleviitkeä hyrytellä : itkeä hiljaa Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: ääntelee hiljaisesti (Lna 38). Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: ajella hitaasti (6:11) (Jussila 2009).,

Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi poloinen päiviäni,
Lapsi kurja kulkuani!
Jo olen joutunut johonki,
Iäkseni ilman alle,
Tuulen tuuiteltavaksi,
Aaltojen ajeltavaksi,
Näillä väljillä vesillä Katso lisääSana väljä 'avara, avoin' (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 159-160: "Kaikki vielä oli yhtenä merenä, maata ei missään" (Lna 121).,
160. Lakeillalakea : aava lainehilla."

"Parempi olisi ollut
Ilman impenä eleä,
Kun on nyt tätä nykyä
Vierähellä veen emona:
Vilu tääll' on ollakseni,
Vaiva värjätelläksenivärjätellä : värjötellä, väristä vilusta,
Aalloissa asuakseni,
Veessä vierielläkseni."

"Oi Ukkomuinaissuomalaisten säänjumala Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 169: "Muita jumalia, kun Ukko, vielä ei ollutkaan" (Lna 121).

Ukko asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä, ja siltä anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala". (Turunen 1979: 357.) ylijumala,*Säkeet 169−170 / Ukko ylijumala

Lönnrot katsoi ensimmäisillä "alkuluoduilla" ihmisillä olleen käsitys yhdestä luojajumalasta, mutta hän arveli aikojen saatossa tämän uskon unohtuneen ja eriytyneen monijumalaiseksi. Esihistorialliset suomalaiset eivät kuitenkaan Lönnrotin mukaan uskoneet yhteen Jumalaan tai olleet kristillisen Jumalan ilmoituksen piirissä. Silti hän arveli ylijumalaksi nostetulle Ukolle annettujen piirteiden kertovan yhden luojajumaluuden kaipuusta. (Kaukonen 1956: 458.)
170. Ilman kaiken kannattajasäänjumala Ukon mainesanoja!
Tule tänne tarvittaissa,
Käy tänne kutsuttaessa,
Päästä piikapiika : nuori tyttö, neito; neitsyt Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito; neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) pintehestä,
Vaimo vatsan vääntehestä,
Käy pian, välehenväleen : nopeasti, joutuisasti Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: välehen = sievään; pian (Lna 38). jou'u,
Välehemmin tarvitahan!"

Kului aikoa vähäisen,
Pirahtelipirahdella : mennä joutuisasti Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: pirahteli = mureni; meni yli (Lna 38). pikkaraisen,
Tuli sotkavesilintu, myyttinen lintu Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 179: "Toisinnoissa: kotka, haapana, telkkä, sorsa jne." (Lna 121).

Sotkan munista syntyvät luomisrunossa kosmoksen tärkeimmät elementit. "Maailman synty" -runon pesän sijaa etsivällä myyttisellä ilman linnulla on erilaisia variantteja: Karjalassa esitetyissä lauluissa se on yleensä sotka, Uhtualla ja Ilomantsissa sitä vastaa kokko ja Vuonnisissa hanhi (Siikala 2012: 150). Linnut ja erityisesti vesilinnut ovat keskeinen aihe monien uralilaisia kieliä puhuvien kansojen mytologioissa. Kevättä enteilevät vesilinnut kytkeytyvät uralilaisissa mytologioissa elämää ylläpitäviin voimiin, ja myyttinen lintu sielujen hautojana tai kuljettajana on osa mytologioiden ajatusmalleja. "Maailman synty" -myytin sotkan vastineet sukukansoilla viittaavat niin ikään sukeltaviin vesilintuihin, kuten sorsaan ja koskeloon. (Siikala 2012: 174−175.) suorasuoraan lentävä, sorea Katso lisääLönnrot kommentoi sanaa suora 'selvä, ilmeinen' ["tydlig"]. Selityksen jatkona on myös suoralentoinen kysymysmerkillä varustettuna. Lönnrot on sittemmin yliviivannut sanan suoralentoinen ja lisännyt marginaaliin kommentin: "luulisi välistä merkitsevän yhtä kun sorea (prydlig)". (Lna 123.) lintu,
180. Lenteä lekuttelevilentää lekutella : lentää räpytellen, siipiään säännöllisesti läimäytellen,
Etsien pesän sioa,
Asunmaata arvaellenarvella : etsiä, arvioida.

Lenti iät, lenti lännet,
Lenti luotehet, etelät.
Ei löyä tiloa tuota,
Paikkoa pahintakana,
Kuhun laatisi pesänsä,
Ottaisi olo-siansa.

Liitelevi, laatelevilaadella : lentää hiljalleen ja ympäriinsä katsellen Katso lisääSanamuoto on tilapäisluonteinen deskriptiivi-ilmaus, joka on äännemukailun motivoima; liidellä-sanan toistosana (Turunen 1979; Jussila 2009).,
190. Arvelee, ajattelevi:
"Teenkö tuulehen tupani,
Aalloillen asuinsiani,
Tuuli kaatavi tupasen,
Aalto vie asuinsiani."

Niin silloin veen emonen,
Veen emonenemonen : kaunis emä, äiti, vaimo, ilman impi,
Nosti polvea merestä,
Lapaluuta lainehesta
Sotkalle pesän siaksi,
200. Asunmaaksi armahaksiarmas : mieluinen, suloinen Katso lisääYleensä sanalla merkitys 'rakas, kallis (läheisestä ihmisestä)' (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (SKVR I1 128). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009), ks. lisää Nirvi 1982..

Tuo sotka soreakaunis, sievä Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: kaunis; pulski (Lna 38). Vrt. suora-sanan selitys säkeessä 179 sekä Lönnrotin selitys sanalle. lintu,
Liiteleikse, laateleikse,
Keksi polven veen emosen
Sinerväiselläsinerväinen : sinisen näköinen, sinertävä selällä,
Luuli heinä-mättähäksi,
Tuoreheksi turpeheksiturve : mätäs Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 205−206: "Tarkoittaa sitä, että luonnon taju vetäisi sotkaa mättäälle munimaan" (Lna 121)..

Lentelevi, liitelevi,*Säkeet 207−212 / Sotka munii seitsemän munaa

Vanhassa Kalevalassa alkumeressä viruu Väinämöinen ja pesä tehdään hänen polvensa päälle. Lönnrot vaihtoi Väinämöisen tilalle veden emoksi muuttuvan Ilmattaren, koska ei ollut tyytyväinen ensimmäisen laitoksen ristiriitaiseen kronologiaan, josta häntä myös kritisoitiin. Toisaalta Lönnrot tuli vakuuttuneeksi, että Väinämöinen oli luomismyytin myöhempi lisä ja että alkuperäisemmässä versiossa hänen paikallaan oli ollut jokin luonnon haltia. (Kaukonen 1987: 156, 158−159.)
Päähän polven laskeuvi,
Siihen laativi pesänsä,
210. Muni kultaiset munansa,
Kuusi kultaista munoa,
Rauta-munanrautamuna : muna, josta ei kehity poikasia seitsemännen.

Alkoi hautoa munia,
Päätä polven lämmitellä;
Hautoi päivän, hautoi toisen,
Hautoi kohta kolmannenki,
Jopa tuosta veen emonen,

Veen emonen, ilman impi,
Tuntevi tulistuvaksitulistua : kuumentua,
220. Hipiänsähipiä : iho Katso lisää Ks. Lönnrotin selitys säkeeseen 220: ihonsa kuumentuvaksi, varistuvaksi (Lna 38). Vrt. myös Lönnrotin selitys: hipiä = ruumis (Lna 122). hiiltyväksihiiltyvä : korventuva, polttava:
Luuli polvensa palavan,
Kaikki suonensa sulavan.

Vavahuttivavahuttaa : täräyttää, vavahduttaa Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: vavahutti = vavisutti äkisti (Lna 38). polveansa,
Järkyttijärkyttää : liikuttaa jäseniänsä,
Munat vierähti vetehen,
Meren aaltohon ajaikseajaa, refl. ajaikse : ajautuu Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: ajaikse = ajoivat itsensä; menivät (Lna 38).;
Karskahtikarskahtaa : särkyä; rusentua munat muruiksi,
Katkielikatkiella : katketa kappaleiksi.

Ei munat mutahan joua,*Säkeet 229−244 / Kosmos syntyy munien rikkoutuessa

Lönnrot tiesi, että myös intialaisten ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen perinteessä oli kerrottu myyttiä kosmoksen syntymisestä munasta tai linnun kautta. Hän ehdottikin Mehiläisen vuoden 1389 joulukuun numerossa, että tätä yhteyttä tulisi tarkastella lähemmin. (Kaukonen 1987: 157−158.)
230. Siepalehetsiepale : kappale, sirpale veen sekahan,
Muuttuivat murut hyviksi,
Kappalehet kaunoisiksi:
Munasen alainen puoli
Alaiseksialainen : alhaalla, alapuolella oleva maa-emäksimaaemä : maankamara, maaperä,
Munasen yläinen puoli
Yläiseksiyläinen : korkealla, ylhäällä oleva taivahaksi,
Yläpuoli ruskeaistaruskeainen : munankeltuainen
Päivöseksipäivönen : aurinko Katso lisääJohdos sanasta päivä, jolla voidaan tarkoittaa mm. aurinkoa (1:247, 2:87 ym.). Muita samaa tarkoittavia johdoksia ovat päivyinen (29:293) ja päivyt (1:303 ym.). (Turunen 1979: 269−270.)

Ks. päivä. paistamahan,
Yläpuoli valkeaistavalkeainen : munanvalkuainen
240. Se kuuksi kumottamahankumottaa : kuumottaa, loistaa;
Mi munassa kirjavaistakirjavainen : kirjava Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 241: "sorsan munat kirjavakuorisia, pilkullisia" (Lna 121).,
Ne tähiksi taivahalle,
Mi munassa mustukaistamustukainen : musta läiskä,
Nepä ilman pilvilöiksi.

Ajat eelleheneteenpäin menevät,
Vuoet tuota tuonnemmaksi,
Uuen päivänpäivä : aurinko Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vuorokauden valoisa aika (2:54 ym.); vuorokausi (1:215 ym.) (Turunen 1979). paistaessa,
Uuen kuun kumottaessa;
Aina uipi veen emonen,
250. Veen emonen, ilman impi,
Noilla vienoillavieno : tyyni Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: hento, heikko (17:369, 371; 20:77 ym.); hieno, pehmeä (21:81) (Turunen 1979). vesillä,
Utuisillautuinen : sumuinen Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: utuisilla = hienoilla (Lna 38). Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: hienoinen (3:325; 15:345, 347 ym.); (ihmisestä) surullinen, onneton (4:209, 23:599 ym.); auterinen, vieno (18:314; 37:168) (Turunen 1979). lainehilla,
Eessänsä vesi vetelärunsasvetinen Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 253−254: "muuta en nähnyt kuin meren ja taivaan" (Lna 121).,
Takanansa taivas selvä.

Jo vuonna yheksäntenä,
Kymmenentenä kesänä
Nosti päätänsä merestä,
Kohottavi kokkoansakokka : ylöspäin ulkoneva osa, erityisesti pää Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: kokkoansa = kuonoansa; kalloansa (Lna 38).,
Alkoi luoa luomiansa,
260. Saautellasaavutella : yrittää saada aikaan saamiansa
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukealla.

Kussamissä kättä käännähyttikäännähdyttää : liikauttaa, muuttaa eri asentoon,
Siihen niemet siivoelisiivoella : järjestellä, kunnostaa;
Kussa pohjasipohjata : ylettyä pohjaan, astua pohjaan jalalla,
Kala-hauatkalahauta : vedessä oleva syvänne, jossa kalat mielellään oleskelevat kaivaeli;
Kussa ilmanmuutoin kuplistihekuplistaa, refl. kuplistihe : aiheutti ilmakuplia,
Siihen syöveritsyöveri : syvänne vedessä syventi.

Kylin maahan kääntelihekäännellä, refl. kääntelihe : kääntyi,
270. Siihen sai sileät rannat;
Jaloin maahan kääntelihe,
Siihen loi lohi-apajatlohiapaja : lohenpyyntipaikka;

Päin päätyi maata vasten,
Siihen laitteli lahelmat.

Ui siitä ulommakauemmaksi maasta,
Seisatteliheseisatella, refl. seisattelihe : pysähtyi selälle;
Luopi luotoja merehen,
Kasvatti sala-kariasalakari : vedenalainen kari, kivikkoinen kohoama meressä, järvessä tai joessa
Laivan laskema-siaksilaskemasija : paikka, jossa laiva ajautuu karille Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 279−280: "johon laivat tarttuvat ja merimiehet hukkuvat" (Lna 121).,
280. Merimiesten pään menoksi.

Jo oli saaret siivottunasiivota : kunnostaa, järjestää,
Luotu luotoset merehen,
Ilman pieletilman pieli : taivasta kannatteleva pylväs, taivaanpatsas Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: pielet = vahvistukset; pidättimet (Lna 38). Ks. myös Lönnrotin kommentti Kalevalan säkeeseen 283: "luultiin maan äärimmäisissä osissa pielet eli pilarit olevan, jotka kannattivat taivasta" (Lna 121). pistettynä,
Maat ja manteret sanottusanoa : luoda loitsien, tehdä sanan voimalla jotakin Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (yleismerkitys) lausua jotakin (1:301, 2:137 yms.); ääntää (22:104); päästää irti (46:542) (ks. Turunen 1979.),
Kirjattu kivihin kirjat Katso lisääVerbi kirjata 'tehdä koristekuvioita' (Turunen 1979).

Sana kirja 'pintakuvio, koriste'. Sanan alkumerkitys on 'piirto, merkki'. Kuvio saatiin aikaan piirtämällä, veistämällä tai ompelemalla, tai sitten se oli luonnon synnyttämä. (Turunen 1979: 123.)

Lönnrot kommentoi säkeitä 285−286: "kirjavia kiviä ja juovaisia kallioita jo oli" (Lna 121).,
Veetty viivat kallioihin.
Viel' ei synny Wäinämöinen,
Ilmau iki-runoja.

Vaka vanha Wäinämöinen
290. Kulki äitinsä kohussa
Kolmekymmentä keseä,
Yhen verran talviaki,
Noilla vienoilla vesillä,
Utuisilla lainehilla.

Arvelee, ajattelevi,
Miten olla, kuin eleä
Pimeässä piilossansa,
Asunnossa ahtahassa,
Kuss' ei konsamilloinkaan, koskaan kuuta nähnyt,
300. Eikä päiveä havainnut.

Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Kuu keritä, päivyt päästä, Katso lisääVerbi kerittää 'päästää' (Turunen 1979).

Sana päivyt 'aurinko'. Sana on johdos sanasta päivä, jolla voidaan tarkoittaa mm. aurinkoa (1:247; 2:87 ym.). Muita aurinkoa tarkoittavia johdoksia ovat päivyinen (29:293) ja päivönen (1:237). (Turunen 1979: 269−270.)

Lönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 303−304: "kuulla, auringolla j.n.e. arveltiin haltiansa olevan" (Lna 121).
Otavaseitsemän tähden muodostama tähtikuvio pohjoisella taivaanpallon puoliskolla yhä opeta,
Miestä ouoilta ovilta,
Veräjiltä vierahilta,
Näiltä pieniltä pesiltä,
Asunnoilta ahtahilta!
Saata maalleulos, esiin matkamiestä,
310. Ilmoillen inehmoninehmo : ihminen lasta,
Kuuta taivon katsomahan, Katso lisääSana taivo tarkoittaa taivasta.

Lönnrot kommentoi säkeitä 311−314: "sanoi heitä itseänsä nähdä tahtovansa, jotta paremmin saisi heidät apuun" (Lna 121).
Päiveä ihoamahanihata : ihailla Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: tunnustella (Lna 38).,
Otavaista oppimahan,
Tähtiä tähyämähäntähytä : katsella, katsoa tarkkaan!"

Kun ei kuu kerittänynnä
Eikä päivyt päästänynnä,
Ouosteli aikojansa,
Tuskastuituskastua : ikävystyä, kyllästyä elämätänsä;
Liikahutti linnan portin
320. Sormella nimettömällä,
Lukon luisen luikahuttiluikahuttaa : luiskauttaa, kääntää äkkiä
Vasemmalla varpahalla,
Tuli kynsin kynnykseltä,
Polvin porstuan ovelta.

Siitä suistui suin merehen,
Käsin kääntyi lainehesen;
Jääpi mies meren varahan,
Urosmies, miehinen mies aaltojen sekahan.

Virui siellä viisi vuotta,
330. Sekä viisi, jotta kuusi,
Vuotta seitsemän, kaheksan,
Seisottuiseisottua : pysähtyä selälle viimein,
Niemelle nimettömälle,
Manterelle puuttomalle.

Polvin maasta ponnistiheponnistaa, refl. ponnistihe : ponnistautui,*Säkeet 335−340 / Väinämöinen astuu maalle

Ensimmäinen runo päättyy, kun Ilmattaresta syntynyt Väinämöinen astuu vedestä karulle maalle ja nostaa katseensa kohti taivasta ja tähtiä. Tämä kuva yhdistää veden, maan sekä niiden ylle kohoavan taivaan; se kertoo että kosmogonian ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Ihminen asetetaan näiden elementtien väliin. Merestä maalle astuva ja polviltaan seisomaan nouseva Väinämöinen, joka kohottaa katseensa taivaan ilmiöihin, ilmentää ihmisen halua kehittyä ja oppia luodun kosmoksen salaisuudet.
Käsivarsin käännältihekäännältää, refl. käännältihe : kääntyi äkkiä,
Nousi kuuta katsomahan,
Päiveä ihoamahan,
Otavaista oppimahan,
340. Tähtiä tähyämähän.

Se oli synty Wäinämöisen,
Rotusyntyperä, sukuperä Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: suku; peräsuku (Lna 38). rohkean runojanrunoja : runonlaulaja
Kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta.